Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

pe 15.10.2021 klo 20:00

Don Quijote (klo 20)

Osta liput

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Maurice Ravel (1875–1937): Pavane kuolleen prinsessan muistolle
Antonín Dvořák (1841–1904): Sinfonia nro 9 e-molli op. 95 ”Uudesta maailmasta”

Huom! Konsertti soitetaan klo 18 ja 20 lyhennetyllä konserttiohjelmalla Pirkanmaan kokoontumis- ja yleisötapahtumarajoituksista johtuen. Lue lisää kahden konsertin mallistamme täältä. Saavu konserttiin konserttilipussasi mainittuna vaihtoehtoisena ajankohtana. Teokset tutuiksi -tilaisuutta ei järjestetä.

Konsertin ohjelma on muuttunut aiemmin ilmoitetusta.

Alkujaan soolopianoteokseksi syntynyt, herkkä Pavane kuolleen prinsessan muistolle on yksi Maurice Ravelin suosituimmista sävellyksistä. Nimestään huolimatta teosta ei ole sävelletty kellekään tietylle edesmenneelle kuninkaalliselle; omistuksen kohde on Ravelin mielikuvituksen tuotetta.

Sinfonia nro 9 “Uudesta maailmasta” syntyi Dvořákin asetuttua asumaan New Yorkiin. Yhdysvaltalaisia sävelaiheita sisältävästä sinfoniasta tuli valtavan suosittu, ja se sai kantaesityksensä New Yorkin filharmonikoiden konsertissa vuonna 1893.

 

Liput

Hintaryhmä Yksittäisliput
Peruslippu 28 €
Eläkeläinen 22 €
Opiskelija, työtön tai varusmies 15 €
5–16-vuotiaat 8 €

 

Lue lisää lipunmyynnistämme ja kahden konsertin mallista

 

Illan ohjelma

Nuori Maurice Ravel (1875–1937) sävelsi Pavanen kuolleen prinsessan muistolle (1899) opiskellessaan Pariisin konservatoriossa Gabriel Faurén oppilaana. Hän yritti uransa alussa voittaa lukuisia sävellyspalkintoja (aikanaan pakollisiakin opintojen etenemiselle), mutta yritykset kilpistyivät säveltäjän kokeilunhaluun ja auktoriteetteja vastustavaan asenteeseen.

Monet Ravelin uran kantavista teemoista kiteytyivät varhain. Tärkeä juonne sävellystyössä oli neoklassismi, joka 1800-luvun lopulla oli pitkälti vastareaktio romantiikan ilmaisulle. Pavanesta Ravel totesi: ”Se ei ole valituslaulu juuri kuolleelle prinsessalle vaan hautajaismielikuva pavanesta, jota tällainen prinsessa olisi voinut tanssia aikanaan Espanjan hovissa.” Tämä ylevä, tasajakoinen kävelytanssi kukoisti 1500–1600-luvuilla esiintyen yleensä osana tanssisarjaa. Italiassa sen parina kuultiin usein vikkelä saltarello, Pohjois-Euroopassa useimmiten galliarde. Ravelin baskilaiset sukujuuret kuuluvat espanjalaisvaikutteina hänen sävellystyössään. Säveltäjänä hän kuitenkin muovasi oman sekoituksensa kansanomaisisista aiheista, kuten pavane-, habanera- tai bolero-tansseista.

Pavane kuolleelle prinsessalle syntyi ensin pianoteokseksi, mutta mestarillisena orkestroijana Ravel sovitti sen myös sinfoniselle kokoonpanolle vuonna 1910. Sävellys noudattelee rondomuotoa ABACA, jossa A-jaksot kerrataan hieman varioiden. Teos alkaa rauhallisella cantilena-aiheella, jota jousten luuttumainen säestyskuvio avittaa. B-jakso koostuu kahdesta fraasista, joista jälkimmäistä leimaa modaalinen, aiolinen sävy. (Moodit olivat duuri-molli-kahtiajakoa edeltäviä asteikkoja, joissa puolisävelaskeleet löytyivät vaihtelevista kohtia skaalaa. Aiolinen muistuttaa molliasteikkoa.) A-jakso kerrataan oktaavituplauksin tukevoitetuin soinnein. C-jaksossa esiintyy jälleen kaksi fraasia, joista jälkimmäinen saa tällä kertaa doorisen sävyn. Moodien käytöllä säveltäjä haki teokseen vanhanaikaista sävyä, joskin teoksen harmoniikka on täyttä Ravelia. Teos päättyy A-jakson toiseen kertaukseen, jossa sointi tukevoituu entisestään oktaavituplauksin ja harpun murtosointukuvioin.

 

Viisikymppinen Antonín Dvořák (1841–1904) oli noussut kansainväliseen maineeseen 1880-luvulla, suurilta osin Englannin vierailuidensa ansiosta. Saarivaltiossa saavutettu arvostus mahdollisti vapautumisen pelkän tšekkiläisen kansallisromantikon viitasta aikana, jolloin kansallistunteet kävivät kuumana, ja vahva identiteetti uhkasi muuttua rasitteeksi mannermaisella sinfonisella kentällä.

Dvořák sai kaipaamaansa arvostusta ja paikan Prahan konservatorion sävellyksenopettajana 1889, mutta jo vuodesta 1892 hänet kutsuttiin professoriksi New Yorkiin. Kutsun taustalla hääri yhdysvaltalaismesenaatti Jeannette Thurber, joka oli päättänyt nostaa amerikkalaisen musiikin asemaa vakiinnuttaen maahan oman säveltäjäkouluksensa. Nyt Dvořákin maine kansallisromantikkona vaikutti positiivisesti yhdysvaltalaisten etsiessä sävellyksellistä ääntään. Vierailu kesti kaikkiaan kolme vuotta, joiden aikana Dvořákin merkkiteoksista syntyivät 9. sinfonian ohella Jousikvartetot F-duuri op. 96 ja Es-duuri op. 97, Pianosarja A-duuri op. 98, Biblické písně (Raamatullisia lauluja) op. 99 sekä Sonatiini viululle ja pianolle op. 100

Säveltäjä oli vakuuttunut, että amerikkalaisen musiikin ydin olisi löydettävissä negrospirituaaleista. Hän omaksui kiinnostuneena kuulemiaan melodioita, mutta päätyi kuitenkin sävellystyössään kehittelemään niistä omat materiaalinsa. Paitsi uuden maailman vaikutteita, sinfoniasta löydetään usein viitteitä Dvořákin suureen koti-ikävään ja böömiläiseen nostalgiaan.

Sinfonia nro 9 e-molli ”Uudesta maailmasta” alkaa hitaalla johdannolla. Kyseessä on mottosinfonia, jossa nopean jakson aloittava käyrätorviteema kulkee läpi teoksen. Avausosan muita tärkeitä kansanmusiikkiaiheita ovat huilun ja oboen tanssillinen teema sekä Swing low, sweet chariot -spirituaalia muistuttava aihe, jonka soolohuilu esittelee. Teoksen toinen ja kolmas osa saivat säveltäjän mukaan vaikutteita Henry Wadsworth Longfellow’n fiktiivisestä Laulu Hiawathasta -intiaanieepoksesta (1855). Osien musiikilliset aiheet muistuttavat kuitenkin enemmän plantaasilauluja kuin intiaanien kansanmusiikkia.

Toinen osa rakentuu kaavalle ABA. Rauhallinen englannintorvimelodia leimaa A-jaksoa, välissä on kontrastoivaa materiaalia, ja sinfoniamotto vilahtaa valoisassa orkesterivälikkeessä juuri ennen englannintorviaiheen paluuta. Kolmas osa on leikkimielinen scherzo, joka käynnistyy viittauksella Beethovenin 9. sinfoniaan. Mukana on kaksi kontrastoivaa trio-osuutta. Osa päättyy koodaan, jossa sinfoniamotto esiintyy jälleen käyrätorvilla. Finaali alkaa lyhyellä jousijohdannolla, jonka jälkeen Dvořák esittelee uuden, sankarillisen aiheen vaskilla. Hän solmii kuitenkin lopussa langat yhteen, kun sinfoniamotto, toisen osan englannintorviaihe ja scherzo-melodia limittyvät sinfoniseksi synteesiksi.

© Vera Plosila

 

Konsertin alkuperäinen ohjelma

Joonas Kokkonen (1921–1996): Välisoittoja oopperasta Viimeiset kiusaukset
Esa-Pekka Salonen (s. 1958): Nyx
Richard Strauss (1864–1949): Don Quijote op. 35

Tulevia konsertteja