Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

pe 10.09.2021 klo 18:00

Entr’acte (klo 18)

Osta liput

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Dmitri Šostakovitš (1906–1975): Pianokonsertto nro 1 c-molli op. 35 
Antonín Dvořák (1841–1904): Sinfonia nro 7 d-molli op. 70 

Huom! Konsertti soitetaan klo 18 ja 20 lyhennetyllä konserttiohjelmalla Pirkanmaan kokoontumis- ja yleisötapahtumarajoituksista johtuen. Lue lisää kahden konsertin mallistamme täältä. Saavu konserttiin konserttilipussasi mainittuna vaihtoehtoisena ajankohtana. Teokset tutuiksi -tilaisuutta ei järjestetä.

Lausannen kamariorkesterin taiteellinen johtaja, yhdysvaltalainen Joshua Weilerstein tunnetaan intensiivisestä ja sulavaliikkeisestä johtamistyylistään, joka hurmasi katsojat Tampere Filharmonian kevään 2021 verkkokonserteissa.

Suomessa ensimmäistä kertaa esiintyvä pianovirtuoosi Dmitri Masleev on kiertänyt maailmaa huippuarvioita keräten voitettuaan Moskovan kansainvälisen Tšaikovski-pianokilpailun vuonna 2015. Šostakovitšin konsertossa trumpetti nousee pianon rinnalle vuorottelevaksi soolosoittimeksi. Trumpettisolistina taituroi Tampere Filharmonian oma Alessandro Chiavetta.

Dvořákin seitsemäs on nostettu toistuvasti 1800-luvun suurimpien sinfonioiden kastiin Brahmsin ja Schubertin merkkiteosten rinnalle. Dvořák ammensi sinfoniaan omaa kansallistunnettaan ja rakkautta Tšekkiä kohtaan uskoen, että musiikilla voi muuttaa maailmaa.

 

Katso Teokset tutuiksi -video: Joshua Weilerstein ja Alessandro Chiavetta kertovat illan ohjelmasta

 

Liput

Hintaryhmä Yksittäisliput
Peruslippu 28 €
Eläkeläinen 22 €
Opiskelija, työtön tai varusmies 15 €
5–16-vuotiaat 8 €

Lue lisää lipunmyynnistämme ja kahden konsertin mallista

 

Illan teokset

Pianokonserttoa nro 1 op. 35 voi pitää Dmitri Šostakovitšin (1906–1975) viimeisenä nuoruuden huoletonta kokeilunhalua uhkuvana sävellyksenä. Stalinin ajan kiristyvä ilmapiiri 1930-luvulla merkitsi sittemmin säveltäjän putoamista vallanpitäjien suosiosta. Pakotie vaikeassa yhteiskunnallisessa tilanteessa löytyikin usein satiirin ja groteskin maailmasta. Konsertossa ovat silti läsnä säveltäjän opiskeluaikojen musiikillinen moderni, suurkaupungin sointi ja futurismin vaikutteet. Samalla teos edustaa vuosisadan alun neoklassismia šostakovitšilaisella käänteellä.

Teos alkaa pianon ja trumpetin kadenssia muistuttavalla eleellä. Tätä seuraa pianosoolo vasemman käden ostinatomaisella säestyksellä (toistuva kuvio) – ensimmäinen tärkeä aihe on oikean käden kertova teema, jota lähdetään heti kehräämään eteenpäin, myös orkesterilla. Seuraava fanfaariteema kuullaan pianon vasemmalla kädellä allaan jousien säksättävä bolero-kuvio. Tunnelma vaihtuu kolmisoinnuista kromatiikkaan. Trumpetti palaa näyttämölle, fanfaarimainen päätösteema, joka johtaa osan kehittelyyn. Uusi unkarilaishenkinen csárdás-aihe kuullaan pianosoolona kontrabassosäestyksellä, avausjakson teemoja käsitellään, ja csárdas siirtyy bassosektioon. Päätösteema kuullaan trumpetilla, jonka pitkä a-sävel johtaa repriisiin. Osan päättää lyhyt kooda pianolla ja trumpetilla muistuttaen avaustahtien kadenssielettä.

Toisen osan hidas, lyyrinen valssi on yhtäältä klassinen, toisaalta viihdemusiikin värittämä. Ensimmäisen jakson avaa lyhyt jousijohdanto, jota seuraa ykkösviulujen valssiteema huokausaihein ja modaalisin värein. Piano liittyy mukaan trillieleellä, huokausmelodiikkaa, soolo, ylöspäisiä asteikkoeleitä, valssiteema palaa. Tätä seuraa polyfoninen peli linjojen välillä, tekstuuri saavuttaa huippunsa, josta kasvaa soolopianon virtuoottisia kadenssieleitä. Keskiosan alussa solisti ja jouset käyvät barokkista dialogia. Soolon dynamiikka kasvaa, kunnes huippukohdassa jouset lausuvat napakan pizzicato-välikommentin – viimeinen jakso käynnistyy. Pianosoolossa oikean käden lyyrisyys ja vasemman perkussiivisuus asettuvat vastakkain, sitä seuraa jousien kehtolaulu-välisoitto. Valssiteema kuullaan trumpetin sordiinosoinnin pehmentämänä, pianosoolo myöhemmin sello- ja pizzicatosäestyksellä. Murretut pianosoinnut vievät ajatukset vielä romantiikkaan, mutta lopussa koittaa paluu alun valssimaailmaan.

Kolmas osa on lyhyt välisoitto. Se alkaa preludimaisella pianojohdannolla, jota seuraa paatoksellinen orkesterivälisoitto. Linja jatkaa kehitystään ykkösviulujen soolona. Viimeinen osio alkaa preludinkaltaisella piano-osuudella, orkesteri kasvattaa tunnelmaa, kunnes piano purkaa jännitteen lyhyellä asteikkokululla.

Finaali alkaa välittömästi pianojohdannolla, jota seuraa pitkä pääteema jousilla. Molli hairahtuu tasaisesti duurin puolelle, ja piano päättää kadenssimaisella eleellä. Tässä Šostakovitš flirttailee wieniläisklassisen perinteen kanssa. Teeman kehitys jatkuu soolopianon ja jousien vuoropuheluna, trumpetti astuu jälleen näyttämölle, taustalla pianon virtuoottiset juoksutukset, ja orkesteri vaihtaa viihteelle. Seuraavaksi dialoginen ylimeno pianolla sekä jousilla, trumpetti kuuluttaa melodiana Haydn-lainan. Alkaa toinen teemakompleksi, ”sivuteema”: pianon hurjasti hyppivät kuviot lipsuvat jo parodian puolelle, toinen tärkeä teema-aines tulee esille selloilla ja kontrabassoilla. Materiaalia kehitellään yhteisvoimin, lyhyt trumpettisoolo, trumpetin laukkakuvio alkaa jakson päätösaiheen allaan akordijumputus. Piano yhtyy leikkiin, tahtilaji vaihtuu, jolloin jazzvaikutteinen polyrytmiikka (monimutkaissuhteiset rytmit) äityy luoden jännitettä. Kysymys ja vastaus -leikki pianon alaspäisten loikkien ja trumpetin pienen liikkeen välillä. Pianosoolossa osan ydinajatukset kuullaan tiivistelmänä.

Viulut alkavat kehittelyjakson, kunnes trumpetti vie tarinan uusille laduille. Piano koettaa katkaista menon törkeästi fortissimo-soinnulla, mutta trumpetti fantasioi jatkoon. Pian alkaa kertausjakso ykkösviulujen johdattamana, ja kaanonhetki (läheinen imitaatio) jousiryhmien välillä johtaa fermaatille. Seuraa pianon soolokadenssi, sitten päätösteema orkesterin säestyksellä. Fanfaarimainen trumpettiaihe merkkaa lopun alkua, pianon impulsiiviset glissandot kuitenkin katkaisevat vielä yllättäen pelin. Uusi fanfaariyritys, mutta pianon ragtime-soolo tulee vielä väliin. Osa päättyy riemukkaaseen C-duuritoitotukseen.

 

Myöhäisromantiikka oli suurten kansallistunteiden ja -jännitteiden aikaa. Myös Antonín Dvořák (1841–1904) joutui epäsuosioon saksankielisillä alueilla slaavilaishenkisten teostensa vuoksi. Kutsu Lontoon filharmonisen seuran vierailijaksi 1884 tulikin suurena helpotuksena. Dvořák otettiin saarivaltiossa erinomaisesti vastaan ja aloitti pitkän vierailujen sarjan säveltäjän uralla. Seitsemäs sinfonia syntyi filharmonisen seuran tilauksesta kaudelle 1885.

Sinfonia alkaa matalalla d-urkupisteellä pianissimossa. Pääteema altoilla ja selloilla lupaa myrskyä; tähän klarinetti ja corno kommentoivat. Klarinetit sekä fagotit jatkavat matkaa pääteemasta johdetulla aiheella. Toinen pääteemoista (ylöspäiset hypyt) kuullaan kakkosviuluilla, sitten dramaattinen draivi tiivistyy, oboet ja altot esittelevät 2. pääteemasta johdetun aiheen, kunnes jouset jatkavat huippukohtaan. Soolocorno esittelee seuraavan aihemuunnoksen, johon oboe vastaa. Dvořak kehrää tekstuurin takaisin huippudramaattiseen avausteemaan. Hieman myöhemmin kuullaan keinuva cantilena-sivuteema huiluilla ja klarineteilla. Lurituksen jälkeen ykkösviulut ja altot nostavat esiin rauhaisan päätösaiheen. Pääteema nousee jälleen kudoksen pinnalle klarineteilla, dramatiikka kasvaa. Rauhoitutaan sivuteemaan ykkösviuluilla, jolloin kehittelyjakso alkaa. Siinä pääteemaa tarkastellaan useista näkökulmista. Fortissimo-huippukohta (pääteema), taivaat kirkastuvat, sivuteemamuistuma duurissa. Sellot johdattelevat duurijakson päätökseen, ja bassosoittajat kirittävät intensiivisesti kohti toista pääteemaa (ylöspäiset hypyt). Palataan molliin – kamppailu on ohi – alkukuvan d-urkupiste hiljentää osan loppuunsa.

Osa käynnistyy klarinetin hartaasti hengittävällä avausaiheella. Liike kulkee halki orkesterin, kunnes pääteema nousee muiden yli puhaltajilla. Dynamiikka hiljenee, ykkösviulut esittelevät epäilevän sivuaiheen. Liike rauhoittuu cornosoolon myötä pastoraaliin keskijaksoon. Uusi, ponnekas teema ylä-äänillä, jota seuraa duettojen jakso (klarinetti/käyrätorvi, huilu/fagotti, selloilla vasta-aihe). Ykkösviulut palaavat alkuun luoden symmetrisen muodon, musiikki aaltoilee, sello kudoksen pinnalla ja mietiskelevä sivuteema pianissimo-jousilla. Vielä nousu dramaattiseen paatokseen, sitten osa liukenee tyhjyyteen.

Seuraa rytminen scherzo, jonka avaa kaksinpeli viulujen ja sellojen välillä. Pääteema nousee esiin ykkösviuluilla, tähän vastamelodia klarineteilla. Jakso kerrataan rauhattomasti varioiden. Kakkosviuluilla pieni sivuaihe trioliheleellä, aaltoilua huippujen ja suvantojen välillä. Lopulta laskeudutaan rauhalliseen keskijaksoon uuden aiheen noustessa oboen ja huilun dialogina. Viulut soittavat riemukkaan, pomppivan lintuaiheen, johon huilut vastaavat allaan trillikujerrus. Keskijakson aihetta kehrätään eteenpäin, kunnes seuraa paluu kertausjakson svengiin. Trioliaihe palaa epilogissa, mutta osa saa raskasmielisen päätöksen.

Finaalin avaa kohtalokas pääteema. Seuraa nousu, jonka myötä pääteema nousee vielä dramaattisemmin esiin triolialkuhelein maustettuna. Jousien unisono vie uuden, päättäväisen teeman aiheen pariin. Fraasihuiput kohoavat jyrkkinä, mutta kromatiikka vie avausjakson päätökseen. Duuri-sivuteemajaksossa koetaan sinfoniassa ensi kertaa tšekkiläistä kansallistunnetta. Huilun ja oboen aihe päihdyttää koko orkesterin varsinaiseen juhlaan (pisteelliset, ylöspäiset hypyt viuluilla) mausteenaan cornojen rytmikäs vastaääni. Puhaltajien topografiset aallot vievät kehittelyjaksoon. Sen alussa kuullan salaperäisiä pizzicatoja, kunnes pääteema nousee viuluilla ja huiluilla esiin. Repriisiin lähdetään ryminällä ja intensiteetillä. Siinä D-duurijakso nousee esiin voiton symbolina. Vielä paluu molliin, puhaltajien topografisia aaltoja, intensiteetin tihennys, kunnes pasuunat julistavat voiton merkin – sinfoniaprotagonistin kamppailu päättyy D-duuriin.

© Vera Plosila

 

Konsertin alkuperäinen ohjelma:

Shaw: Entr’acte
Šostakovitš: Pianokonsertto nro 1
Still: Serenade 
Dvořák: Sinfonia nro 7

Tulevia konsertteja