Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

ma 06.12.2021 klo 15:00 · Joonas Kokkonen 100 vuotta

Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti

Osta liput Uutta - osta liput ja palvelut!

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Outi Tarkiainen (s. 1985): Yön auringon variaatiot
Lotta Wennäkoski (s. 1970): Hava
Joonas Kokkonen (1921–1996): ”En saa ovea auki” oopperasta Viimeiset kiusaukset
Kokkonen: Sinfonia nro 4
Kokkonen: ”Minun on vielä ennen kuolemaani puhuttava” oopperasta Viimeiset kiusaukset
Jean Sibelius (1865–1957): Finlandia op. 26 nro 7

Huom! Konsertissa on numeroimattomat paikat. Katsomo täytetään saapumisjärjestyksessä.

Huomaathan myös, että Tampere-talo on ottanut toistaiseksi käyttöön koronapassin edellytyksenä tapahtumiin ja konsertteihin osallistumiselle.

Emilia Hoving, kapellimestari | Jaakko Ryhänen, basso

Itsenäisyyspäivän konserttimme on Joonas Kokkosen ja suomalaisuuden juhlaa. Kokkosen musiikin rinnalle tuomme niin häntä edeltäneitä kuin seuranneitakin suomalaissäveltäjiä.

Konsertin avaava Tarkiaisen Yön auringon variaatiot kertoo pohjoisesta valosta, joka maalaa maiseman eri sävyillä. Wennäkosken Hava puolestaan on iloitteleva teos pienemmälle kokoonpanolle.

Kokkosen suosittua neljättä sinfoniaa ympäröivät konsertissa aariat oopperasta Viimeiset kiusaukset. Niiden tulkkina kuullaan joulukuussa 75 vuotta täyttävää bassolaulaja Jaakko Ryhästä, jonka lähes 50-vuotinen ura on vienyt hänet maailman suurten oopperatalojen lavoille. Konsertin päättää oikeutetusti Jean Sibeliuksen Finlandia.

Kapellimestarina toimii elokuussa 2020 tamperelaisyleisön hurmannut nuori Emilia Hoving, jonka ura lähti nousukiitoon apulaiskapellimestaripesteistä RSO:ssa ja Orchestre Philharmonique de Radio Francessa.

Konsertti päättyy noin klo 16.15. Konsertin kokoonpanossa on mukana Tampereen Orkesteriakatemian muusikoita.

 

Liput

Hintaryhmä Yksittäisliput
Peruslippu 28 €
Eläkeläinen 22 €
Opiskelija, työtön tai varusmies 15 €
5–16-vuotiaat 8 €

Lue lisää lipunmyynnistämme

 

Konsertin teokset

Rovaniemeläinen Outi Tarkiainen (s. 1985) tunnetaan sukupolvensa huippusäveltäjänä niin klassisen kuin jazzin parissa. Hänen musiikkiaan on esitetty laajalti Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Säveltäjän teoksia ovat tilanneet muun muassa BBC Philharmonic, kanadalainen The National Arts Centre Orchestra, San Franciscon sinfoniaorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri. Hänen tuotantoonsa lukeutuu sinfonisia, solistisia, kamari-, laulu- ja näyttämöteoksia sekä sävellyksiä jazzorkestereille. Tärkeimpinä merkkipaaluina mainittakoon Virginia Woolfin feministiklassikkoon perustuva ooppera A Room of One’s Own (2020–21), saamelaisrunoihin perustuva laulusarja Maa, kevään tytär (2014–15) ja Jukka Perkolle sävelletty saksofonikonsertto Saivo (2016). Tarkiainen toimi Hiljaisuus-festivaalin taiteellisena johtajana 2014–18.

”Ei ole meidän syytämme, jos maassanne uni ja todellisuus ovat niin tiiviisti yhteen kietoutuneita, ettei yhtä voi erottaa toisesta” (Robert Crottet: Forêts de la lune, 1949)

Yön auringon variaatiot (2019) syntyi BBC Philharmonicin sekä The National Arts Centre Orchestran tilausteoksena ja on omistettu Tarkiaisen luottokapellimestarille John Storgårdsille. Teos ammentaa innoituksensa pohjoisen valosta arktisena kesäyönä sekä äidin kehon avautumisesta äitiyteen, syntymästä ja siinä tapahtuvasta kahden kehon irtoamisesta toisistaan. Tarkiaisen esikoinen syntyi sävellystilauksen aikaan. Säveltäjän synestesia – taipumus yhdistää musiikillisia sointeja ja harmonioita väreihin – kuuluu myös teoksen sävelkielen taustalla.

Variaatioilla on syklinen rakenne, jossa musiikilliset eleet toistuvat säännöllisesti ja kehittyvät palatessaan. Äänimaailmaan kuuluu runsaasti tyyliteltyjä luonnonääniä. Alussa kukin sykli alkaa puupuhaltajien ja jousien alaspäisillä asteikkokuluilla, mutta sittemmin sykkivä motiivi korvaa asteikkoeleet kertausten alussa. Taitekohtaan Tarkiainen on liittänyt partituurissa lainauksen sveitsiläiskirjailija Robert Crottet’lta. Ylöspäiset asteikkokulut monistuvat, syklit lyhenevät; pitkä crescendo johtaa kliimaksiin. Jousien melodisempi materiaali liittyy mukaan, kunnes musiikki vaimenee olemattomiin. Ennen loppua kuullaan viittaus Sibeliuksen Tapiolaan (1926).

 

Lotta Wennäkoski (s. 1970) kuuluu menestyneimpiin kotimaisiin nykysäveltäjiin. Hänen läpimurtoteoksiinsa lukeutuvat Esa-Pekka Salosen tilaama orkesteriteos Sakara (2003) ja Helsingin juhlaviikoilla kantaesitetty näyttämöteos N! – Naisen rakkautta ja elämää (2003). Muita tunnettuja teoksia ovat Radion sinfoniaorkesterille syntynyt huilukonsertto Soie (2009), ihmiskauppaa käsittelevä näyttämöteos Lelele (2010) sekä Agit-Cirk-ryhmän tilaus Jong soolojonglöörille ja orkesterille. Wennäkosken hiljattaisia huippuhetkiä ovat olleet Scottish Chamber Orchestran tilausteos Verdigris (2015), BBC:n Promenadikonserttien päätösillassa kantaesitetty Flounce (2017) ja Los Angelesin Filharmonikoiden tilaama Hele (2018). Søren Kiergegaardin puolisoa käsittelevä ooppera Regine (2021) valmistui vastikään Savonlinnan Oopperajuhlillle. Libreton on kirjoittanut Laura Voipio, ja teos saa ensi-iltansa kesällä 2022.

Wennäkoski toimi Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjänä 2010–11 ja Tampere Biennalen taiteellisena johtajana 2008–9 sekä suunnitteli Avanti!:n Suvisoitto-festivaalin ohjelman 2017. Hänen musiikkiaan voi kuulla Avanti!:n jousikvartettolevytyksellä Culla d’aria (ALBA, 2008) ja Radion sinfoniaorkesterin albumilla Soie (Ondine, 2015). Säveltäjälle myönnettiin musiikin valtionpalkinto vuonna 2020.

Tapiola Sinfoniettan tilausteoksena syntynyt Hava (2008) ammentaa innoituksensa putoamisen tai laskeutumisen ideasta. Nuorena, vasta 19-vuotiaana muusikkona Wennäkoski vietti vuoden Budapestissa opiskellen viulunsoittoa, musiikinteoriaa ja unkarilaista kansanmusiikkia. Otsikko ”hava” on omistusmuoto unkarin lumea tarkoittavasta sanasta ”hó”, eli ”hänen lumensa” tai ”sen lumi”. Teoksessa alkupuoliskon rauhaton liike saavuttaa kulminaatiopisteensä muuttuen sarjaksi hitaampia välisoittoja. Musiikin liikevoima katoaa lähes kokonaan soolosoitinten luodessa toismaailmaista tunnelmaa.

 

Marraskuussa 2021 juhlittiin Joonas Kokkosen (1921–1996) 100-vuotissyntymäpäivää. Järvenpääläistaiteilija kouluttautui pianistiksi ja nousi sittemmin lähes itseoppineena säveltäjänä suomalaisen musiikkimaailman huipulle. Kokkosen luovan työn innoittajina toimivat Sibeliuksen ohella Johann Sebastian Bach, Bela Bartók, Paul Hindemith, Dmitri Šostakovitš sekä Arnold Schönberg. Hänen tuotantonsa jaetaan yleensä kolmeen vaiheeseen: historiallisiin malleihin pohjaavaan neoklassiseen, 12-säveltekniikkaa hyödyntävään (eli dodekafoniseen) sekä kolmisointuharmonioiden leimaamaan ”neoromanttiseen” kauteen. Kokkosen tuotannon lakipisteeksi muodostui laajaa kansainvälistä tunnustusta niittänyt ooppera Viimeiset kiusaukset. Luovan työnsä ohella säveltäjä toimi aktiivisesti kotimaisen klassisen musiikin edistäjänä muun muassa immateriaalioikeuksien ja musiikkikoulutuksen parissa.

Sinfonia nro 4 valmistui tilausteoksena Kokkosen 50-vuotisjuhlakonserttiin 1971. Se oli välitön menestys ja yhä soitetuin hänen sinfonioistaan. Kokkonen suunnitteli alun perin neliosaista teosta, mutta päätyi valitsemaan kaavan hidas–nopea–hidas ilmentääkseen orgaanista kasvua. Harmoniaa leimaa säveltäjän muun myöhäistuotannon tavoin dodekafonian ja kolmisointuharmonioiden liitto.

Moderato alkaa puhaltimien dialogilla pitkän e-sävelen päällä. Huomio siirtyy jousiin, ja puhaltimet esittelevät uutta ainesta. Seuraavassa rakenteellisessa jaksossa melodinen keskipiste siirtyy viuluihin, kunnes musiikki kulminoituu orkesteritekstuurin ja dynamiikan tihentymään. Lyhyt jousisiirtymä vie hiljaiseen päätösjaksoon. Kolmitaitteisen Allegron alku- ja loppujaksot ovat energisiä, ja lyömäsoittimet tuovat lisäväriä. Jaksot huipentuvat jousien ylärekisteriin ja orkesterin tutti-sointuihin. Rauhallisempi keskitaite jakautuu edelleen kolmeen, missä äärijaksot painottuvat jousiin ja lyhyt keskijakso on huilujen värittämä.

Adagio alkaa lyhyellä johdannolla. Osa koostuu kahdesta rotaatiosta, joissa on kussakin kolme jaksoa. Tämä tarkoittaa, että kerran kuultu materiaali palaa uudelleen samassa järjestyksessä, jolloin sitä kehitellään. Ensimmäisessä jaksossa puupuhaltajat ja jouset esittelevät osan tärkeimmät melodiset ainekset. Vaskiin painottuva toinen jakso on pääosin melodiaäänen hallitsema. Kolmatta jaksoa leimaa jousimelodiikka. Kehittelevän kertauksen jälkeen sinfonia rauhoittuu koodaan.

Viimeiset kiusaukset (1973–1975) lukeutuu kansallisesti ja kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaisoopperoihin. Se keskittyy savolaisen maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen (1777–1852) vaiheisiin, joka oli körttiläisen herätysliikkeen johtohahmoja. Kiertelevä evankelista oli usein kahnauksissa luterilaisen kirkon kanssa.

Oopperan libretto perustuu säveltäjän pikkuserkun Lauri Kokkosen (1918–1985) näytelmään. Kaksinäytöksinen tarina jakautuu yhteensä 14 kohtaukseen, jotka valottavat Ruotsalaisen elämäntapahtumia. Tarinassa saarnasmies makaa jo kuolinvuoteellaan liikkuen pääosin unien, harhojen ja muistelun maailmassa. Ensimmäinen näytös keskittyy Ruotsalaisen suhteeseen ensimmäiseen vaimoon Riittaan, Juhana-pojan kuolemaan sekä perheen taisteluihin. Toinen kertoo puolestaan maallikkosaarnaajan kahnauksista yhteiskunnan ja auktoriteettien kanssa. Hahmot perustuvat historiallisiin henkilöihin, mutta tapahtumia käsitellään verrattain vapaasti.

Joonas Kokkonen kirjoitti oopperan vaativan päärooliin basso Martti Talvelalle (1935–1989). En saa ovea auki… kuullaan ensimmäisen näytöksen kuudennessa kohtauksessa. Ruotsalainen on halunnut jälleen lähteä saarnasmatkalle, mikä on johtanut perheriitaan. Riitta syyttää Paavoa pakenemisesta kotoa perheen nähdessä nälkää ja heittää lopulta häntä kirveellä. Seuraa ensimmäinen oopperan sooloaarioista, jossa Paavo katuu kohdelleensa vaimoaan huonosti ja kärsii voimattomuudestaan avata taivaan portit. Minun on vielä ennen kuolemaani puhuttava kuullaan toisen näytöksen toisessa kohtauksessa. Riitta on jo kuollut ja antanut Paavolle vihdoin anteeksi. On selvää, että vaimo ja poika ovat päässeet taivaaseen. Toisen näytöksen alussa Ruotsalaista on kuitenkin taas nöyryytetty uskonnollisista näkemyksistään. Riitta palaa rajan takaa kutsuen Paavoa luokseen, mutta toisessa monologissaan saarnaaja näkee edessään vielä paljon työtä suomalaisten herättämiseksi.

 

Vuosisadan vaihteessa Jean Sibelius (1865–1957) nousi kotimaan eturivin säveltäjästä kansainväliseen maineeseen. Kertyviä ansioita avittivat kiertuetoiminta vastaperustetun Helsingin kaupunginorkesterin ja kapellimestari Robert Kajanuksen kanssa sekä yhteys leipzigläiseen kustantamoon Breitkopf und Härteliin. Samoihin aikoihin suomalaista kulttuurikenttää varjostivat vahvat poliittiset jännitteet. Sanomalehdistön päivänä 1899 järjestettiin juhlanäytäntö, joka otti salavihkaa kantaa Nikolai II:n antaman helmikuun manifestin edellyttämiin sananvapauden kavennuksiin. Sibelius sävelsi tapahtumaan musiikillisia kuvaelmia, joista viimeisenä kuultiin Suomi herää. Osa oli välitön menestys, ei vähiten laulullisen sivuteemansa ansiosta, joka nykyään tunnetaan Finlandia-hymninä. Aihetta laulettiin aluksi mitä erilaisimmilla teksteillä, mutta runoilija V. A. Koskenniemen (1885–1962) versio vakiintui tunnetuimmaksi. Sibelius uudisti kuvaelman itsenäiseksi sävelrunoksi 1900 antaen sille myöhemmin otsikon Finlandia. Kansallismielinen teos kiersi Kajanuksen ja kaupunginorkesterin mukana muun muassa Pariisin maailmannäyttelyyn.

© Vera Plosila

Tulevia konsertteja