Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

pe 17.09.2021 klo 18:00

Kaukana ja lähellä (klo 18)

Osta liput

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Kaija Saariaho (s. 1952): Vers toi qui es si loin (Sinulle, joka olet niin kaukana)
Jean Sibelius (1865–1957): Humoreski V viululle ja orkesterille Es-duuri op. 89 nro 3
Sibelius: Humoreski VI viululle ja orkesterille g-molli op. 89 nro 4
Sibelius: Humoreski I viululle d-molli op. 87 nro 1
Britta Byström (s. 1977): Walk to Schubert, kantaesitys, Tampere Filharmonian tilaus
Franz Schubert (1797–1828): Sinfonia nro 5 B-duuri D. 485

Huom! Konsertti soitetaan klo 18 ja 20 lyhennetyllä konserttiohjelmalla Pirkanmaan kokoontumis- ja yleisötapahtumarajoituksista johtuen. Lue lisää kahden konsertin mallistamme täältä. Saavu konserttiin konserttilipussasi mainittuna vaihtoehtoisena ajankohtana. Teokset tutuiksi -tilaisuutta ei järjestetä.

Klassisen musiikin erikoislehti Opus valitsi viulisti Malin Bromanin vuoden 2020 merkittävimmäksi ruotsalaismuusikoksi. Hän on paitsi kansainvälisesti kysytty solisti, myös Ruotsin radion sinfoniaorkesterin 1. konserttimestari sekä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteellinen johtaja.

Broman tuo Tampereelle konserttiohjelman, jossa wieniläisklassismi kohtaa suomalaiset merkkisäveltäjät.

Saariahon Vers toi qui es si loin on sooloviulutulkinta L’Amour de loin -oopperan viimeisestä aariasta. Sibelius sävelsi hyväntuuliset humoreskinsa Suomen itsenäistymisen alla vuosina 1916–1917. Konsertin päättää Schubertin Mozart-vaikutteinen viides sinfonia, jota edeltää Tampere Filharmonian Britta Byströmiltä tilaama sävellys Walk to Schubert.

Mozartin sinfonia nro 35 “Haffner” on poistunut konserttiohjelmasta.

 

Liput

Hintaryhmä Yksittäisliput
Peruslippu 28 €
Eläkeläinen 22 €
Opiskelija, työtön tai varusmies 15 €
5–16-vuotiaat 8 €

Lue lisää lipunmyynnistämme ja kahden konsertin mallista

 

Illan teokset

Kaija Saariaho (s. 1952) sävelsi ensimmäisen oopperansa Kaukainen rakkaus Théâtre du Châtelet’n ja Salzburgin musiikkijuhlien tilauksesta 1999–2000. Libreton kirjoitti libanonilais-ranskalainen Amin Maalouf, ja teoksen ohjasi yhdysvaltalainen Peter Sellars.

Oopperassa esiintyvät kolme henkilöhahmoa: 1100-luvulla eläneeseen trubaduuriin pohjaava Jaufré Rudel, Tripolin kreivitär Clémence ja Pyhiinvaeltaja. Vieraillessaan Jaufrén kotiseudulla, bordeaux’laisessa Blayen kylässä, Pyhiinvaeltaja kertoo tälle Clémencestä. Trubaduuri rakastuu tapaamatta kreivitärtä ja säveltää kappaleen kaukorakkaudestaan. Pyhiinvaeltaja vierailee sittemmin Tripolissa laulaen Clémencelle erään Jaufrén kappaleista. Kreivittärellä on epäilyksensä, mutta hän rakastuu lopulta kaukaiseen ihailijaansa. Trubaduuri päättää matkata Välimeren yli tavatakseen Clémencen. Jaufré sairastuu kuitenkin matkalla, ja kuolee heti tavattuaan Clémencen.

Oopperan viimeisenä aariana kuullaan kreivittären Vers toi qui es si loin. Clémence suree kohtaloaan, mutta päätyy hyväksymään tapahtuneen. Aarian tekstin voi tulkita olevan suunnattu paitsi Jaufrélle, myös rakkaudelle tai jopa transsendentaaliselle Jumalalle itselleen. Ulkoisten tapahtumien ohella ooppera näyttäytyy sisäisenä draamana, erityisesti Clémencen kasvuna turhamaisesta neidosta naiseksi, joka kykenee aitoon rakkauteen. Viulukonsertto Sinulle, joka olet niin kaukana on Saariahon versiointi kyseisestä aariasta.

Saariahon teoksiin liitetään usein vahvasti sointivärin käsite. Hänen estetiikkansa syntyy kuitenkin laajasta teknisestä paletista, sillä säveltäjälle merkittäviä työkaluja ovat olleet paitsi sointivärin, myös epämusikaalisten äänien tutkiminen, elektroniikka ja akustisten soitinten mahdollisuuksien laajentaminen. Sointiväri on kuitenkin Saariahon teoksissa vahva rakenteellinen elementti, vaikka selkeät rytmilliset tai melodiset elementit puuttuisivat. Säveltäjä ammentaa laajalti innoitusta myös ulkomusiikillisista lähteistä, kuten kirjallisuudesta, elokuvasta ja kuvataiteista.

Musiikkitieteilijä Liisamaija Hautsalo on liittänyt Kaukainen rakkaus -oopperaan transelementin käsitteen. Hän kuvailee termiä siirtymisen, kohti kulkemisen ja ylittämisen elementteinä, jotka eivät koskaan saavuta kohdettaan. Jaufrén hahmo linkittää tarinan keskiaikaiseen ritarirunouteen, jonka johtavia aiheita oli rakkaus saavuttamattomaan, naimisissa olevaan aatelisnaiseen. Myös Pyhiinvaeltaja hahmona edustaa transelementtiä liikkuen Jaufrén ja Clémencen maailmoiden välillä. Musiikillisella tasolla siirtymisen ja muuntumisen eleillä on monta asua, lähestymisestä identiteetin muutokseen tai jopa toiseksi muuttumiseen.

 

Jean Sibelius (1865–1957) sävelsi Humoreskinsa vuonna 1917. Kyseessä oli vaikea aika säveltäjän elämässä, jota painoivat maailmansodan vaikutukset, rahahuolet, vaikeudet pysytellä erossa alkoholista, tästä johtuva masennus ja taistelu viidennen sinfonian kanssa. Pienoismuodot osoittautuivat hyväksi tavaksi ansaita hieman ylimääräistä rojaltitulojen katkettua sodan vuoksi. Sibelius myös viihdytti itseään viulukappaleiden parissa, kun sinfoninen sävellystyö ei onnistunut. Teoksissa voi huomata säveltäjän mestarillisen orkestraalisen mielikuvituksen, joka sitoo solistin ja orkesterin soinnin saumattomasti yhteen.

Humoreski V Es-duuri op. 89 nro 3 on vitsikäs rondo täynnä keimailevaa elämäniloa. Orkesteri, erityisesti puhaltajat, kommentoivat solistin matkaa. Kirjoitustyyli esittelee viulun ominta antia eri kielien sävyistä kaksoisotteisiin, arpeggioihin (murtosointuihin) ja huiluääniin.

Humoreski VI g-molli op. 89 nro 4 liikkuu jälleen mystisessä kirkkosävelmaisemassa, tällä kertaa g-fryygisellä asteikolla. Fryygisessä puolisävelaskel on heti ensimmäinen ylöspäinen liike (vrt. mollissa toinen, duurissa kolmas), minkä vuoksi sävellajia on pidetty kautta aikain voimakkaan ilmaisullisena. Olennaisena värinä Sibelius hyödyntää solistin g-kielen, eli viulun alimman kielen sointimaailmaa. Tässä humoreskissa virtuoottisuus yhdistyy suuren ilmaisuun, jopa paatokseen.

Humoreskia I d-molli op. 87 nro 1 leimaa kuudennen sinfonian kaltainen, suomalais-doorilainen tunnelma. Doorilainen kirkkosävellaji muistuttaa luonteeltaan mollia, mutta asteikon korotettu kuudes sävel luo kirkkaan, ja jopa eksoottisen, sävyn tälle moodille. Miniatyyri alkaa johdannolla teoksen muistuttaessa vauhtiin päästyään masurkka-tanssia. Jäsentelyn pohjalla on joustava rondorakenne, jossa oikukkaan masurkan molliaihe palaa säännöllisin väliajoin takaisin. Sibelius uudisti kappaleen orkesterisäestystä 1940, mutta viulusoolo-osuus on säilynyt koskemattomana vuodesta 1917.

 

Britta Byström (s. 1977) aloitti musiikillisen uransa trumpetistina, mutta ryhtyi opiskelemaan sävellystä Ruotsin kuninkaallisessa akatemiassa jo 18-vuotiaana. Hän ihastui orkesterin mahdollisuuksiin varhain opinnoissaan. Byströmin tekniikat perustuvat sointiväreille sekä ei-tonaalisille duurin ja mollin läpileikkauksille. Hänen töitään leimaa herkkyys yläsävelille (sävelten päällä kimmeltäville osaääneksille) sekä soinnille yleisesti, esimerkiksi symbaalin kaiulle. Byströmin merkittäviin teoksiin lukeutuvat orkesterisävellykset Persuasion (2004), Mahlerin kolmannesta sinfoniasta innoituksensa saanut Der Vogel der Nacht (2010) ja Many, Yet One (2016), alttoviulukonsertto A Walk After Dark (2014), viulisti Malin Bromanille ja kontrabasisti Rick
Stotijnille kirjoitettu kaksoiskonsertto Infinite Rooms (2016) ja näyttämöteos Gállábártnit (2015). Byström ei pelkää suuria klassikoita, vaan haluaa haastaa nykysäveltäjiä kirjoittamaan musiikkia Bachin ja Beethovenin veroisesti.

Walks-sarjan työt on tarkoitettu lähestymiseksi historiallisten säveltäjien teoksiin. Mukana on lyhyitä lainoja kommentoitavaan teokseen, jotka muodostavat kuin siluetin kaukaisesta teoksesta. Kävelemistä kuvastaa puolestaan kappaleen ilmestyminen tyhjästä, rytmiikka ja loittoneminen etäisyyteen.

Tampere Filharmonian tilausteos Walk to Schubert (2021) saa kantaesityksensä illan konsertissa. Sen sukulaisteos A Walk to Schubert (Four Walks, 2018) on tarkoitettu duo-encoreksi kaksoiskonsertolle Infinite Rooms. Tällöin teos kommentoi sitä ohjelmassa seuraavaa sinfoniaa, tässä siis Schubertin viidettä.

 

Sinfonisessa tuotannossaan Franz Schubert (1797–1828) ei ollut Beethovenin kaltainen suuri uudistaja, vaan klassikoiden Haydnin ja Mozartin perillinen. Sinfonia nro 5 B-duuri D. 485 oli teini-Schubertin toisen ihmevuoden 1816 hedelmiä. Se luetaan kuudennen sinfonian kanssa viimeisiksi säveltäjän ”nuoruuden sinfonioista”. Viides sinfonia viitoitti tietä matkalla kohti Suurta C-mollisinfoniaa sekä Keskeneräistä sinfoniaa h-molli. Sitä kuvaillaan joskus ”pieneksi” muodoksi, mutta Schubert ei edes tarkoittanut teosta beethovenilaiseksi, maailmoja syleileväksi esseeksi. Se on pikemminkin tutun muodon vieminen kompaktiin, taidokkaaseen huipennukseensa. Schubert kirjoitti teoksen Otto Hatwigin johtamalle yksityiselle orkesterille, jossa hän soitti alttoviulua. Huomattavaa on, ettei Schubertin sinfonisia teoksia esitetty julkisesti ennen hänen varhaista kuolemaansa.

Allegro alkaa lyhyellä puhallinjohdannolla, jota seura pääteema ykkösviuluilla ja bassoilla. Avausosaa leimaa kysymys–vastaus-leikki. Ilmaisu äityy paikoin suurieleiseksi, joskin kohta kuullaan tanssillisesti keinahteleva sivuteema, ensin viuluilla ja sitten puhaltajilla. Lyhyt epilogi johdattaa avausjakson kertaukseensa. Kertauksen jälkeen siirrytään kehittelyyn, jossa Schubert hyödyntää fragmentteja kokonaisten melodioiden sijaan. Tämä mahdollistaa harmonisen värikylläisyyden. Alun aihe palaa kertauksessa, joskin pääsävellajia B-duuria korkeammalla tasolla Es-duurissa, joka luo orkesterisoinnille keveyttä. Sivuteeman kautta saavutaan jälleen epilogiin, joskin ennen loppua kuullaan energinen asteikkokeskeytys.

Sinfonian hidas osa on viehkeä Andante Es-duurissa. Siinä harmonisesti verrattain vakaa avausjakso vuorottelee B-jakson (alkaa nousevalla puhallinsoinnulla) harmonisten digressioiden kanssa. Materiaalia kerrataan ja varioidaan, kunnes osa liukuu koodan kautta loppuunsa. Kolmas osa on menuetti, vaikka beethovenilainen scherzo teki näihin aikoihin tuloaan. Schubertilla silmäkulman pilke yhdistyykin klassiseen lyyrisyyteen. Alkupuolisko on laajennettu menuettimuoto (yksinkertaisesti: paljon kertauksia) g-mollissa. Fagotit alkavat valoisan G-duuritriojakson. Muodon sulkee paluu mollimenuettiin.

Allegro vivace -finaalin avaa kevyt, hieman rondoaiheen kaltainen pääteema. Avausjakso koostuu kahdesta osasta, joista molemmat kerrataan. Kertauksen jälkeen alkaa voimakas tutti-kehräys, joka pysähtyy fermaatille. Elegantti, kovin wieniläinen sivuteema kuullaan ykkösviuluilla. Puhallinvälike johtaa epilogin jousitrioleihin. Bassojen ja oboeiden aloitteesta alkaa kehittelyjakso, harmoninen seikkailu. Jälleen pysähdys fermaatille, jonka jälkeen ykkösviulu kääntää kelkan kertaukseen. Jälleen tutti-kehräyksen dramatiikkaa, sitten sivuteema. Puhaltajat johdattavat matkan triolijousten epilogiin kautta loppuun.

© Vera Plosila

Tulevia konsertteja