Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

to 25.11.2021 klo 19:00

Matkalla

Osta liput

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Andrea Tarrodi (s. 1981): Liguria
Joonas Kokkonen (1921–1996): Sellokonsertto
Antonín Dvořák (1841–1904): Sinfonia nro 8 G-duuri op. 88

Joonas Kokkosen ainoaksi konsertoksi jäänyt sellokonsertto on suomalaisen konserttokirjallisuuden merkkiteos, jossa kaikuu säveltäjän rakkaus sinfonisuuteen. Siinä sello tasapainoilee solistisen taituroinnin ja orkesterin osaksi asettumisen välillä. Kauniin konserton sellistinä kuullaan ruotsalaista Torleif Thedéeniä, joka on kiertänyt maailman huippuorkesterien solistina jo neljällä vuosikymmenellä.

Tarrodin Liguria on kävelyretki halki Italian rannikon pikkukylien. Siinä kuuluvat rantaan lyövät aallot, paahtava aurinko ja tähtikirkas yötaivas. Dvořákin kansanmusiikkivaikutteinen kahdeksas sinfonia on sävyltään pirteä ja optimistinen, ja se esittelee huikean määrän hienoja teemoja. Sinfonian juuret ovat säveltäjän kesäpaikassa Böömissä.

Tampere Filharmonian verkkokonserteissa keväällä hurmannut saksalainen Anja Bihlmaier on Haagin Residentie Orkestin ylikapellimestari sekä Sinfonia Lahden päävierailija.

Konserttia ennen järjestetään Teokset tutuiksi -tilaisuus Tampere-talossa kello 18.00.

Konsertti päättyy noin kello 20.30.

Konsertin kokoonpanossa on mukana Tampereen Orkesteriakatemian muusikoita.

Huomaathan, että Tampere-talo on ottanut toistaiseksi käyttöön koronapassin edellytyksenä tapahtumiin ja konsertteihin osallistumiselle.

 

Liput

Hintaryhmä Yksittäisliput
Peruslippu 28 €
Eläkeläinen 22 €
Opiskelija, työtön tai varusmies 15 €
5–16-vuotiaat 8 €

Lippu.fi perii toimitus- ja maksutapamaksun. Lue lisää lipunmyynnistämme täältä.

 

Illan teokset

Ruotsalaissäveltäjä Andea Tarrodi (s. 1981) opiskeli Tukholman kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa sekä Perugian konservatoriossa Italiassa. Hänen teoksiaan on esitetty kansainvälisesti muun muassa Lontoon Royal Albert Hallissa osana BBC Proms -konsertteja, Berliinin filharmoniassa, Wienin Musikvereinissa ja Lontoon Barbican Centressä. Tarrodi on saanut jousikvartetoillaan Grammis-palkinnon parhaasta klassisen musiikin levytyksestä (esittäjänä Dahlqvist Quartet), kaksi Ruotsin musiikkijulkaisijoiden palkintoa sekä Carin Malmlöf-Forssling -tunnustuksen. Hän oli Vesterås Sinfoniettan residenssisäveltäjä 2013–14, Berwaldhallen-konserttitalon residenssisäveltäjä kevätkaudella 2012 ja Ruotsin radion residenssisäveltäjä 2011–13.

Liguria (2012) on kirjoitettu tilausteoksena Ruotsin yleisradiolle. Se sai kantaesityksensä Berwaldhallenissa Daniel Hardingin johdolla samana vuonna. Teosta on sittemmin esitetty useasti niin Ruotsissa kuin ulkomailla, muun muassa BBC Proms -konsertissa Sakari Oramon johdolla vuonna 2017. Tarrodi valottaa paikoin hyvinkin kuvallista ilmaisuaan:

“Italian luoteisrannikolla Ligurianmeren rantakallioilla sijaitsee viisi pientä kalastajakylää. Kylät ovat nimiltään Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso. Kylien välissä kiemurtelee polkuja, jotka yhdistävät ne vuoriin. Vierailin alueella elokuussa 2011, ja välittömästi saavuttuamme tiesin haluavani säveltää musiikkia aiheesta. Tulosta voi kuvailla ’kävelykiertueeksi’ pienten kylien lomassa: Riomaggiore korkeine aaltoineen; Manarola kellotorneineen; Monterosso, jossa auringonpalvojat kiirehtivät stressaantuneina varmistaakseen paikkansa rannalla ja avatakseen värikkäät aurinkovarjonsa, aivan kuin Fellini-elokuvassa; Vernazza tähystystorneineen ja kallioineen; ja viimeisenä Corniglia, jossa öinen taivas oli tähtiä täynnä.”

 

Marraskuussa juhlitaan Joonas Kokkosen (1921–1996) 100-vuotissyntymäpäivää. Järvenpääläistaiteilija kouluttautui pianistiksi ja nousi sittemmin lähes itseoppineena säveltäjänä suomalaisen musiikkimaailman huipulle. Kokkosen luovan työn innoittajina toimivat muun muassa Johann Sebastian Bach, Bela Bartók, Paul Hindemith, Dmitri Šostakovitš sekä Arnold Schönberg. Hänen tuotantonsa jaetaan yleensä kolmeen vaiheeseen: historiallisiin malleihin pohjaavaan neoklassiseen, 12-säveltekniikkaa hyödyntävään (eli dodekafoniseen) sekä kolmisointuharmonioiden leimaamaan ”neoromanttiseen” kauteen. Kokkosen tuotannon lakipisteeksi muodostui laajaa kansainvälistä tunnustusta niittänyt ooppera Viimeiset kiusaukset (1973–1975). Luovan työnsä ohella säveltäjä toimi aktiivisesti kotimaisen klassisen musiikin edistäjänä muun muassa immateriaalioikeuksien ja musiikkikoulutuksen parissa.

Sellokonsertto (1969) on kirjoitettu sellisti Arto Norakselle, jonka kyvyistä Kokkonen vaikuttui Moskovan Tšaikovski-kilpailussa vuonna 1966. Kyseessä on säveltäjän ainoa teos sooloinstrumentille ja orkesterille sekä kiistatta soitetuin suomalainen sellokonsertto. Se on omistettu myös arkkitehti Alvar Aallolle, joka suunnitteli Kokkoselle talon Järvenpäähän. Konsertto oli ensimmäinen uudessa kodissa kirjoitettu teos, mutta sen taustalla vaikuttavat myös taiteilijoiden pohdinnat musiikin ja arkkitehtuurin yhtäläisyyksistä. Kolmas vaikutin oli säveltäjän mukaan hänen äitinsä Marian kuolema konserton kirjoitusvuonna. Adagio-osassa onkin kuultavissa selkeä yhteys Kokkosen Surusoitto-urkukappaleeseen, jonka hän kirjoitti äitinsä muistolle. Silti säveltäjä vastusti varsinaisia ohjelmallisia selityksiä teoksilleen, ja antoi mieluiten musiikin puhua puolestaan.

Teos jakautuu viiteen osaan, joista kolme viimeistä soitetaan yhteen menoon. Kokkonen rakensi konserton harmonisen kielen pääosin 12-säveltekniikan varaan. Teos alkaa kvintein ja kvartein harmonisoidulla motolla, joka myöhemmin merkkaa avausosan tärkeiden jaksojen taitteita. Ensiosa noudattelee kolmiosaista rakennetta. Sen viimeisen jakson alkua edeltää huomattava hidastus, jonka myötä musiikki ikään kuin rentoutuu. Ensin kuullaan solistin ja jousien dialogi, sitten solisti kolmisointuharmonioiden säestyksellä ja viimeisenä orkesteriosuus, joka valmistaa näyttämön solistin kadenssille. Solistin taiturijaksoa seuraa loppututti.

Allegretto noudattelee myös kolmiosaista rakennetta. Alussa kuullaan lyhyt johdanto, sitten edelleen kolmeen osaan jakautuva avausjakso. Keskijakso esittelee kontrastoivaa materiaalia, ja muoto suljetaan avausjakson muunnellulla kertauksella.

Kolmeen alajaksoon jaoteltua Adagio-osaa pidetään yleisesti konserton ytimenä. Rakenteena on jälleen avausjakso, keskijakso, avausjakson muunneltu kertaus sekä kooda. Neljäs osa, eli solistin kadenssi, perustuu erityisesti kolmannen osan avausmateriaaliin. Päätösosaa Vivacea leimaa rytminen energia sekä itsepäisesti toistuva, rytminen anapesti-motiivi (”ti-ti-ty”).

 

Antonín Dvořák (1841–1904) joutui nationalistisen köydenvedon kohteeksi uransa keskivaiheilla. Saksalaisissa musiikkipiireissä hänen teoksiaan pidettiin liian tšekkiläisinä ja jopa hieman epäsivistyneinä. Lontoon kuninkaallisen filharmonisen seuran kutsut kaudesta 1884 alkaen helpottivat kuitenkin säveltäjän tilannetta ja avittivat hänen nousuaan kansainväliseen maineeseen. Britanniasta tulleet tilaukset merkitsivät Dvořákille myös uudenlaista taloudellista turvaa. Säveltäjä osti huvilan (”Vysoká”) Příbramin kaupungista, joka sijaitsee noin 80 kilometriä Prahasta etelään. Paikka varmisti kesäkuukausiksi rauhan sävellystyölle. Keskellä luontoa harras säveltäjä pääsi ihailemaan näkemyksensä mukaan myös Jumalan työtä ympäristössään.

Dvořák kirjoitti 8. sinfoniansa vuonna 1889. Avausosa Allegro con brio alkaa hitaalla johdannolla ja painottaa keskirekisterin soittimia. Soolohuilun linnunlaulu vie ajatukset kuitenkin jo pastoraalin maailmaan: ”Olen jo muutamia päiviä täällä kauneimmassa metsässä, jossa vietän ihanimmat päivät mainioimmassa säässä ja ihastelen lintujen hurmaavaa laulua uudelleen ja uudelleen”.

Aihe kehittyy sittemmin osan pääteemaksi, jota tarkastellaan musiikillisen matkan varrella eri yhteyksissä. Ennen osan päätöstä materiaali vivahtaa myös koraalin maailmaan, kenties uskonnollisena viittauksena: ”vietän koko päivän yleensä puutarhassani, jota hoidan niin kauniiksi ja jota rakastan kuin jumalallista taidetta, ja sitten vaeltelen metsässä”. (lainaukset Dvorakin kirjeenvaihdosta)

Adagio-osaa leimaavat tunnelmakontrastit. Se alkaa vakavalla, marssia muistuttavalla rytmillä. Viittaus linnunlauluaiheeseen kuullaan myös uudessa yhteydessä, ja välillä siirrytään traagisenkin puolelle. Keskijaksoa leimaa optimistinen, kamarimusiikillinen ote, ja lopussa koetaan tunteiden helpotus.

Allegretto grazioso on kevyt valssi, jossa materiaali teeman taustalla varioi. Leikkisässä triossa kannattaa kuunnella myös veikeää rytmistä vastaääntä – ensin yläjousilla, sitten trumpeteilla. Osa päättyy rustiikkiseen, tasajakoiseen koodaan. Finaali Allegro ma non troppo alkaa trumpettifanfaarilla. Se on wieniläisklassismia vivahtava variaatiosarja, josta poiketaan välillä yllättäviin suuntiin. Orkesterirymistely johdattaa musiikin keskiosan molliepisodiin. Paluu sujuu herkullisen rubaton kautta päätösfanfaareihin. Musiikki on kevätluonnon iloa vapaimmillaan.

© Vera Plosila

Tulevia konsertteja