Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

pe 11.09.2020 klo 17:00

Rakastava, yksittäislipun ostajille

Osta liput

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Viulukonsertto nro 5 A-duuri K 219 "Turkkilainen"
Dmitri Šostakovitš (1906–1975) (sov. Rudolph Barshai): Kamarisinfonia op. 73a F-duuri

Huom! Tämä konsertti järjestetään tuplakonserttina. Kello 17 alkavaan konserttiin myydään 500 numeroimatonta paikkalippua. Kello 19 alkava konsertti on varattu Tampere Filharmonian kausikorttilaisille.

Pekko Pulakka, musiikinjohto ja viulu

Tampere Filharmonian ensimmäinen konserttimestari, Kuopion viulukilpailussa ja Jean Sibelius -kilpailussa menestynyt Pekko Pulakka sukeltaa Mozartin 19-vuotiaana kirjoittamaan monisyiseen viidenteen viulukonserttoon, joka hakee vaikutteita turkkilaisesta musiikista. Konsertin kruunu on Šostakovitšin väkevä kamarisinfonia.

Liput

Hintaryhmä Hinta
Peruslippu 28 €
Eläkeläiset 22 €
Opiskelijat, varusmiehet ja työttömät 15 €
Juniorilippu (5–16-vuotiaat) 8 €
Opiskelijat konserttipäivänä Tampere-talosta 5 €
(Lippupisteellä hintoihin lisätään palvelumaksu.)

 

 

Illan teokset

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Viulukonsertto nro 5 A-duuri K 219 “Turkkilainen”

Mozartin viulukonsertot muodostavat keskeisen osan siitä ohjelmistosta, mitä konsertoivat viulistit uransa aikana esittävät. Niiden parissa askarrellaan tutkinnoissa, koesoitoissa ja konserttilavoilla. Mutta miksi juuri Mozartin viulukonsertoista on tullut soittajan teknisen ja taiteellisen kypsyyden ja tyylitajun mittapuu?

W. A. Mozart, joka hurmasi jo lapsena Euroopan hovit pianonsoittotaidoillaan, oli myös taitava viulisti. Hän tunsi soittimen mahdollisuudet, joten viulukonserton säveltäminen oli hänelle luontevaa. Isä Leopold oli muusikko ja taitava pedagogi, jonka vaikutus nimenomaan Mozartin viulutuotantoon on ilmeinen. Edelleen ajankohtaisessa viulunsoitto-oppaassa, jonka hän julkaisi poikansa syntymävuonna 1756 nimellä Versuch einer gründlichen Violinschule, hän korostaa mm. järjestelmällisen harjoittelun ja oikeiden soittoasentojen merkitystä tavoiteltaessa äänen puhdasta ja vahvaa sointia.

Mozartin A-duurikonsertto on päivätty 20.12.1775, ja ilmeisesti kantaesitetty Salzburgissa saman joulun tienoilla. Mozartin kaikki viulukonsertot ovat Salzburgin nuoruusvuosilta, kun hän vielä työskenteli samassa hovissa isänsä kanssa ja toivoi saavansa kiinnityksen johonkin suurempaan hoviin. Hän oli kyllästynyt vaatimattomaan asemaansa ja haaveili oopperoiden säveltämisestä.

Viidennessä viulukonsertossa säveltäjä päästää mielikuvituksensa valloilleen. Jo ensimmäisen osan avaus on poikkeuksellinen. Harvinainen esitysmerkintä, allegro aperto, viittaa siihen, ettei kyseessä ole mikään vaatimaton teos. Orkesteri soittaa juhlavan ja värikkään johdannon, joka perinteisesti valmistaa kuulijakuntaa kohtaamaan solistin, mutta solisti ottaakin tilansa aivan toisenlaisella musiikilla; hitaalla laulavalla teemalla, jota orkesteri jää taustalle säestämään. Rauhallisen alun jälkeen käy pian ilmi, että solistilta vaaditaan paitsi kaunista äänenmuodostusta, myös virtuoosista instrumentin hallintaa.

Toisessa osassa Mozart eksyy tahallaan pitkien fraasien ihmemaahan, jossa lähes loppumattomilta tuntuvat sävelkulut johtavat yllättäviin harmonioihin. Tätä aikalaiskuulijoiden ja -esittäjien oli vaikea sulattaa. Mozart kirjoittikin konserttoon vaihtoehtoisen ”luonnollisemman” toisen osan viulisti Antonio Brunellia varten.

Kolmas osa on antanut lisänimen koko konsertolle. Siinä kuultava ”turkkilainen” musiikki oli oman aikansa supersuosittu muoti-ilmiö. Turkkilaisuudella tarkoitettiin 1700-luvun Euroopassa kaikkea mitä tapahtui entisen Osmanien valtakunnan rajan tuntumassa ja siitä itään tai etelään. Itämaisen eksotiikan ihailu lienee saanut alkunsa Tuhannen ja yhden yön tarujen sensuroidun ja ranskankielisen version levittyä ympäri Euroopan hoveja.

Musiikin näkökulmasta erityisen suuri vaikutus oli janitsaarimusiikilla, Osmanien valtakunnan ajalta periytyvällä sotilasmusiikilla, josta tuli Euroopassa niin suosittua, että esim. Wienin hovissa alettiin ylläpitää janitsaarisoittajistoa. Myös Mozart ja hänen aikalaisensa viihdyttivät hoviväkeä kirjoittamalla musiikkia stilo alla turca. Siksi viidennen viulukonserton finaalissa esiintyy turkkilaiskohtaus, jossa siirrytään yllättäen 2/4-tahtilajiin ja a-molliin. Tehokeinoina Mozart käytti col legno -jousitekniikkaa, kromaattisia kulkuja ja korostettuja iskuja. Mozart osaa kirjoittaa sievän menuetin ja ”turkkilaisen” revittelyn samaan rondo-osaan niin, että päätyy kuitenkin takaisin menuettiin, ikään kuin antaakseen hoviväelle mahdollisuuden oikaista vinoon menneet peruukit.

© Marianne Hautakangas

Dmitri Šostakovitš (1906–1975): Kamarisinfonia op. 73a F-duuri

Neuvostoliittolaisen Dmitri Šostakovitšin laaja sävellystuotanto on hyvin monipuolinen sisältäen monenlaisia teosmuotoja oopperoista jazz-sarjoihin ja elokuvamusiikista kuoroteoksiin. Tästä valikoimasta nostetaan usein jalustalle hänen 15 sinfoniaansa ja 15 jousikvartettoaan. Tämäniltaisessa konsertissa kuullaan kvartetoista kolmas, mutta orkesteriversiona kapellimestari-alttoviulisti Rudolf Barshain sovituksena.

Šostakovitšin kolmas jousikvartetto sai kantaesityksensä moskovalaisen Beethoven-kvartetin esittämänä 16.12.1946. Kvartetto oli säveltäjänsä mielestä eräs hänen hienoimmista teoksistaan. Šostakovitšin musiikkia paljon kantaesittäneen Beethoven-kvartetin alttoviulisti Fyodor Druzhinin mainitsee nähneensä Šostakovitšin ainoastaan yhden kerran liikuttuneena omasta musiikistaan. Kun he eräässä harjoituksessa säveltäjän läsnäollessa olivat saaneet soitettua kolmannen kvarteton läpi, säveltäjä istui tuolillaan vaitonaisena ja kyynelehtien.

1930- ja 1940-luvuilla Šostakovitš oli joutunut useasti rajun julkisen kritiikin kohteeksi, sillä joidenkin hänen teostensa ei katsottu edustavan Neuvostoliitossa tuolloin edellytettyä sosialistista realismia. Taiteen piti olla ymmärrettävää ja yksinkertaista, ja sen päämääränä oli oltava sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen. Stalinin hallinnon ristiriitaisuudesta kulttuurin suhteen kertoo, että samaan aikaan, kun Šostakovitš oli joutunut viranomaisten höykytykseen vääränlaisesta taiteesta, hänet myös palkittiin useampaan kertaan Stalin-palkinnoin.

Šostakovitš antoi kullekin kvarteton viidelle osalle ohjelmalliset nimet ensiesitystä varten: 1. “Tyyni tietämättömyys tulevasta kumouksesta”, 2. “Levottomuuden ja aavistuksen kumina”, 3. “Sodan voimat valloillaan”, 4. “Kunnianosoitus kuolleille”, 5. “Ikuinen kysymys – Miksi? Ja mitä varten?”. Otsikoiden suhteen Šostakovitš kuitenkin pyörsi puheensa ja poisti nimet heti kantaesityksen jälkeen. Painettuun partituuriin niitä ei kirjoitettu ollenkaan. Säveltäjä ei suostunut kertomaan, miksi teki näin. Mahdollisesti nimeämällä osat eräänlaiseksi ymmärrettäväksi sotatarinaksi hän halusi välttää syytökset formalistisuudesta, joka olisi ollut sosialistisen taiteen vastaista. Pelkoon oli aihettakin, olihan 9. sinfonia saanut kylmän vastaanoton viranomaisilta vuotta aiemmin.

Kvarteton sovitti orkesterille Rudolf Barshai (1924–2010). Borodin- ja Tsaikovski-kvarteteissa alttoviulua soittanut Barshai tuli tunnetuksi Moskovan kamariorkesterin perustajana ja johtajana. Hän on tehnyt kamariorkesterisovituksia Šostakovitšin teosten lisäksi Prokofjevin musiikista.

© Lauri Savolainen

Tulevia konsertteja