Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

pe 18.09.2020 klo 17:00

Tarinat, yksittäislipun ostajille

Osta liput

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Teatterinjohtaja-alkusoitto
Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Strider sento la procella (Celian aaria) oopperasta Lucio Silla KV 135
Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Ach ich fuhl's (Paminan aaria) oopperasta Taikahuilu
Giacomo Puccini (1858–1924): Chi il bel sogno di Doretta (Magdan aaria) oopperasta La Rondine
Erkki Melartin (1875–1937): Tuli kevät, tuli toivo (Ainon aaria koivulle) oopperasta Aino Op. 50exp
Antonín Dvořák (1841–1904): Laulu kuulle oopperasta Rusalka op.114
Robert Schumann (1810–1856): Sinfonia 3 (Reiniläinen sinfonia)

Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
Tuuli Takala, sopraano

Huom! Tämä konsertti järjestetään tuplakonserttina. Kello 17 alkavaan konserttiin myydään 500 numeroimatonta paikkalippua. Kello 19 alkava konsertti on varattu Tampere Filharmonian kausikorttilaisille.

Orkesterin ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali johtaa Schumannin aurinkoisen ja helposti lähestyttävän kolmannen sinfonian. Valikoiman suosittuja aarioita tulkitsee kansainvälistä mainetta niittänyt sopraano Tuuli Takala.

Suomen hallituksen asettamista matkustamis- ja maahantulorajoituksista johtuen Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali johtaa orkesterin kaikki syyskuun sinfoniakonsertit pois lukien perjantain 11.9. konsertit, jotka johtaa suunnitellusti orkesterin ensimmäinen konserttimestari Pekko Pulakka. Konsertteihin on tullut myös ohjelma- ja solistimuutoksia.

Liput

Hintaryhmä Hinta
Peruslippu 28 €
Eläkeläiset 22 €
Opiskelijat, varusmiehet ja työttömät 15 €
Juniorilippu (5–16-vuotiaat) 8 €
Opiskelijat konserttipäivänä Tampere-talosta 5 €
(Lippupisteellä hintoihin lisätään palvelumaksu.)

 

Illan teokset

Mikäli Wolfgang Amadeus Mozartin (1756–1791) vanhempaa kollegaa Christoph Willibald Gluckia on uskominen, tulisi ooppera-alkusoiton ennakoida tulevaa tarinaa. Teatterinjohtajan avaustahdit ovatkin täynnä kertomuksen tohinaa. Teos on koominen Singspiel, joka keskittyy kiertelevän teatteriseurueen sisäisiin kahnauksiin.

Lucio Silla oli teini-ikäisen Mozartin teos Milanon oopperaan ja Leopold-isän viimeisiä yrityksiä saada pojalleen töitä Italiasta. Tarinassa Rooman keisari Silla (Sulla, n. 138–78 eaa.) himoitsee vihamiehensä tytärtä Giuniaa, jonka ympärille kehkeytyy kolmiodraama. Silla vangituttaa
kilpakosijansa senaattori Cecilion, jonka ystävä Cinna rientää apuun. Hän lupaa mennä naimisiin keisarin siskon Celian kanssa, jos tämä onnistuu suostuttelemaan Sillan säästämään Cecilion hengen. Celia suostuu kosintaan laulaen rakkaudestaan ja toivostaan (Strider sento la procella).

Taikahuilu on vapaamuurarivaikutteinen ooppera Mozartin viimeisiltä vuosilta. Sarastro on vanginnut Yön kuningattaren tyttären Paminan. Kun Tamino-nuorukainen näkee Paminan kuvan, rakastuu hän välittömästi ja lähtee pelastamaan tätä. Perillä selviää kuitenkin, että Sarastro on hyvien puolella ja yrittää vain vapauttaa tyttären äitinsä pahan vaikutteen alta. Nuoret tapaavat, mutta Taminon pitää läpäistä kokeita kasvaakseen aviomieheksi. Ensimmäinen niistä on vaikeneminen, mikä saa Paminan uskomaan, ettei Tamino rakastakaan häntä (Ach, ich fühl’s). Piina kuitenkin päättyy, ja kaksikko käy läpi loput valaistumiseen johtavista koettelemuksista yhdessä.

Giacomo Puccinin (1858–1924) La rondine on kolmiodraama entisen kurtisaanin Magdan ympärillä. Hän on kuin pääskynen (la rondine), joka kaipaa muuttoa rakkauteen ja aurinkoon. Oopperan alussa Magda isännöi juhlia, joissa runoilija Prunier laulaa Dorettasta. Tämä pysyy kuninkaan kosinnasta huolimatta uskollisena tosirakkaudelle. Kun bardi ei tiedä miten tarinansa päättäisi, Magda improvisoi siihen toisen säkeistön (Chi il bel sogno di Doretta).

Erkki Melartinin (1875–1937) Aino oli kantaesityksensä aikaan vuonna 1909 vasta toinen suomenkieliseen librettoon sävelletty ooppera. Sen luontomystiikan lähtökohtana ovat Kalevalan runot 3–5, joissa Joukahainen haastaa Väinämöisen kilpalaulantaan, häviää ja lupaa siskonsa Ainon tälle vaimoksi. Aino ei halua kuitenkaan vanhan miehen morsiameksi vaan hukuttautuu. Tuli kevät, tuli toivo on Ainon aaria koivulle, johon hän samastuu.

Rusalka lukeutuu Antonín Dvořákin (1841–1904) kansallisromanttiseen tuotantoon. Slaavilaisen perinteen vesinymfi Rusalka rakastuu metsästysretkellään lammella poikkeavaan prinssiin. Aariassaan Měsíčku na nebi hlubokém henki laulaa kuulle, jonka toivoo kertovan prinssille rakkaudestaan. Rusalka tekee noidan kanssa sopimuksen: hänestä tulee ihminen, mutta joutuu kadotukseen, jos ei voita prinssiä omakseen. Tarina päättyy tragediaan, kun Rusalka muuttuu kuoleman hengeksi surmaten lopulta myös rakastettunsa.

Robert Schumann (1810–1856) oli herkkämielinen romantikko niin taiteensa kuin luonteensakin puolesta. Hänen elämäänsä mahtui kuitenkin myös tragediaa: Schumannia vaivasi epävakaa mieli, joka takkuili vastoinkäymisten kohdatessa ja lopulta suistui raiteiltaan kokonaan. Piano oli hänelle kaikkein omin soitin, ja hän haaveilikin pianistin urasta. Schumann kuitenkin joutui jättämään haaveensa sormiensa pettäessä, ja niin hän keskittyikin säveltämiseen, ensin piano- ja lauluteoksiin, joista hänet parhaiten tunnetaan, ja myöhemmällä urallaan  orkesterimusiikkiin.

Schumann hurmasi jo nuorena pianonsoitonopettajansa Friedrich Wieckin tyttären Claran. Rakkaudesta piti taistella, sillä Claran isä ei tahtonut hyväksyä suhdetta, jota piti uhkana ainakin tyttärensä pianistinuralle. Nuoret kuitenkin taistelivat, ja lopulta huippupianisti ja huippusäveltäjä saivat toisensa.

Schumann oli varsinainen romantikko myös musiikissaan, niin pianokappaleissaan kuin myöhemmin orkesteriteoksissaan. Hän toi oman rakastuvan, murtuvan, heittelehtivän, innostuvan ja lepäävän mielensä mukaan teoksiinsa ja maalasi säveliä todellisen romanttisen taiteilijan tavoin sydänverellään. Tänään kuultavan teoksen hän sävelsi 1800-luvun puolivälissä Düsseldorfissa jokivarren upeissa maisemissa. Niinpä kolmas sinfonia tunnetaankin lisänimellä Reiniläinen.

Sinfonia sai kantaesityksensä alkuvuodesta 1851 säveltäjän itsensä johdolla. Schumann työskenteli tuolloin Düsseldorfin musiikkijohtajana, ja hänen tehtäviinsä kuului muun muassa orkesterinjohtamista, joka ei tosin luonnistunut aivan työnantajan toivomalla tavalla. Schumannin voimat hupenivat, eikä hän toimittanut virkaa kuin katkonaiset kolme vuotta. Reiniläinen sinfonia jäi lopulta säveltäjän viimeiseksi. Schumann saattoi julkaisukuntoon vielä neljännen sinfoniansa, mutta sen hän oli säveltänyt jo ennen kolmatta. Aivan kuten esimerkiksi Leonore-alkusoiton kohdalla, tässäkään numerointi ei ilmennä sävellysaikataulua, vaan pikemminkin luettelointiperusteita ja julkaisutahtia.

Reiniläinen on hieno näyte Schumannin säveltäjänluonteesta. Sinfonia on poikkeuksellisesti viisiosainen. Schumannilla oli sinfoniaa säveltäessään jo paljon elämänkokemusta. Hän osasi juhlia, mutta ilmensi sävellyksissään myös päinvastaisia tunnelmia. Teoksessa on ennen kaikkea vahvaa elämänmyönteisyyttä, ja siksi se soi kauniisti juuri syysaikaan.

Aarioiden esittelyt: Vera Plosila
Schumann-esittely: Maija Leino, muokannut Aino Holma

Tulevia konsertteja