Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

to 02.09.2021 klo 18:00

Titaani (klo 18)

Osta liput

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Igor Stravinsky (1882–1971): Sinfonioita puhaltimille
Gustav Mahler (1860–1911): Vaeltavan kisällin lauluja
Arnold Schönberg (1874–1951): Kirkastettu yö op. 4

Huom! Konsertti soitetaan klo 18 ja 20 lyhennetyllä konserttiohjelmalla Pirkanmaan kokoontumis- ja yleisötapahtumarajoituksista johtuen. Lue lisää kahden konsertin mallistamme täältä. Saavu konserttiin konserttilipussasi mainittuna vaihtoehtoisena ajankohtana. Teokset tutuiksi -tilaisuutta ei järjestetä.

Syyskauden avajaiskonsertissa kapellimestari Hannu Lintu tarttuu Stravinskyn, Mahlerin ja Schönbergin tuotantoon. Onnetonta rakkautta kuvaava Vaeltavan kisällin lauluja on Mahlerin ensimmäisen sinfonian lähisukulainen. Yksiosainen Kirkastettu yö edustaa Schönbergin myöhäisromanttista varhaistuotantoa.

Konsertin laulusolistina esiintyy maailman kysytyimpiin Mahler-tulkkeihin lukeutuva saksalainen kontra-altto Gerhild Romberger 

 

Liput

Hintaryhmä Yksittäisliput
Peruslippu 28 €
Eläkeläinen 22 €
Opiskelija, työtön tai varusmies 15 €
5–16-vuotiaat 8 €

Lue lisää lipunmyynnistämme ja kahden konsertin mallista

Video: Kapellimestari Hannu Lintu kertoo konsertin teoksista ja niiden taustoista

 

Konsertin teokset

Myöhäisromantiikan suuri esteettinen koetinkivi oli musiikin suhde sanaan: Yhtäältä progressiivisen Franz Lisztin edistämä sinfoninen runoelma korosti tekstillisen lähtökohdan merkitystä sinfonisille teoksille, ja Wagnerin ajama kokonaistaideteos nosti tekstin, lavailmaisun ja musiikin liiton taiteilijoiden muodolliseksi ideaaliksi. Toisaalta Johannes Brahmsin kannattajien ihannoima absoluuttinen musiikki korosti Beethovenin avaamaa tietä sinfonisen idiomin parissa. Termin ”absoluuttinen” voi ymmärtää muusta kontekstista poistettuna tai vapautuneena teoksena, siis musiikkina, joka viittaa vain muuhun musiikkiin (tai ääritapauksessa itseensä). 1800-luvun lopun kiista häilyi yhä eurooppalaisen musiikkikentän yllä uuden vuosisadan avautuessa.

Vaeltavan kisällin lauluja on Gustav Mahlerin (1860–1911) neliosainen lied-sykli. Sen pohjan muodostavat Mahlerin omat tekstit, joskin avausosa perustuu laajennettuun runoon Des Knaben Wunderhorn -kokoelmasta (1805–8). Achim von Arnimin (1781–1832) ja Clemens Brentanon (1778–1842) julkaisema antologia kattaa saksalaista runoutta keskiajalta 1700-luvulle – kokoajien omin lisäyksin – ja ennakoi romantiikan suurta kiinnostusta kansanperinnettä kohtaan. Mahlerin oma tekstimaailma liikkuu kansanrunousaiheiden ja luontokuvausten maailmassa.

Kisälli-syklin käsittely poikkeaa osin Mahlerin sinfonisesta maailmasta, erityisesti äärimmäisen hienostuneen musiikillisen symboliikkansa ansiosta. Musiikki kutsuukin seuraamaan tekstistä avautuvia merkityksiä harmoniikan ja instrumentaation kautta. Halki teoksen on läsnä vahva dialektisuus, kevätluonnon likipitäen irvokas olemus yksilön sisäistä kärsimystä vastaan. Lunastus koetaan kuitenkin lehmuksen varjossa Franz Schubertin (1797–1828) Winterreisen (1827) hengessä. Erityisesti lopun molli-duuri-vaihtelu vivahtaa romantiikan sinfonikkojen pelastussymboliikkaan, mutta f-molli voittaa lopulta kamppailun kylmien sinisten silmien alla.

Igor Stravinsky (1882–1971) vietti ensimmäisen maailmansodan vuodet maanpaossa Sveitsissä, mutta palasi Pariisiin 1920. Kiinnostus 1600–1700-lukujen vaihteen tyyleihin oli kuitenkin herännyt, kun säveltäjä pääsi Italian matkoillaan käsiksi napolilaisiin käsikirjoituksiin. Näiden pohjalta syntyi neoklassinen Pulcinella-baletti (1920). Tämän barokin uudelleentutkailun voi nähdä vastaliikkeenä myöhäisromantiikan hyperkromaattisuudelle.

Klassista ideaalia ajaneen pariisilaisen Les Six -ryhmän manifestista: ”Jyrkkä ei kromatiikalle, tälle romantiikan tyypilliselle ilmaisuvälineelle. Schönbergiä ei saa seurata, tuota voimakasta muusikkoa, joka juuri saavuttaa romantiikan viimeisimmän kehityskulun johdattaen kromatiikan äärimmäiseen johtopäätökseensä atonaalisuuteen.”

Arnold Schönbergin luotsaama Wienin toinen koulukunta vei romantiikan hyperkromaattisuuden ensin vapaatonaalisuuteen (musiikillinen ekspressionismi) ja myöhemmin systematisoituun 12-säveltekniikkaan. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tästä kehityskulusta vakuuttuneita, ja Stravinskyn ranskalaiset maanmiehet kyseenalaistivat monia 1800-luvulle pohjaavia musiikki-ideaaleja.

Jean Maurice Cocteau: ”Beethoven tylsistyttää, kun hän kehittelee motiivejaan, Bach ei; sillä Beethoven laskostaa muodon auki, Bach idean. Suurin osa ihmisistä uskoo päinvastoin.

Beethoven sanoo: ’Tässä mustepullossa on uusi sulkakynä – on uusi sulkakynä tässä mustepullossa – uusi on sulkakynä tässä mustepullossa tai ’Kreivitär, teidän kauniit silmänne…’

Bach sanoo: ’Tässä mustepullossa on uusi sulkakynä, jonka kastan musteeseen, ja kirjoitan jne.’”

Taustalla häilyy kuitenkin ajatus musiikin absoluuttisesta arvosta, joka on vääjäämättä romantiikan tuote.

Stravinsky: ”Musiikissani muoto syntyy kontrapunktista [linjojen vastakkainasettelusta]. Vain tässä tutkailussa kontrapunktin kanssa säveltäjä voi syventyä puhtaan musikaalisiin ongelmiin – – Tällainen musiikki vaatii olla vain itsensä. Vain musiikki voi ratkaista musiikillisia ongelmia. Mikään kirjallinen tai visuaalinen apu ei voi olla [tässä mielin] kiinnostava. Musiikillisten elementtien leikki on olennaisin asia.”

Sinfoniat puhaltimille on omistettu ranskalaisen mestarin Claude Debussy’n muistolle. Sana ”sinfonia” viittaa teoksessa ennen kaikkea 1600-luvun muotoperinteeseen, yksiosaisiin joskin jäsenneltyihin soitinensembleteoksiin. (Mieleen tulevat esimerkiksi Claudio Monteverdin L’Orfeon instrumentaaliosuudet.) Sävellys muistuttaa karkeasti rondomuotoa (ABACA jne.), jonka musiikillisina teemoina hallitsevat muun muassa signaali, koraali, pastoraali, fanfaari ja urkuimitaatio. Kevätuhrin klarinettiaihe on myös tunnistettavissa. Stravinskya kiinnostivat puhallinlinjojen väliset suhteet, ja erityisesti vuoden 1920 ensiversiossa soitinryhmiä käsitellään samansointisina kuoroina toisiaan vasten. Myöhemmässä 1947 editiossa säveltäjä karsi instrumentaatiota soinnillisesti homogeenisempaan suuntaan poistamalla erityisvärisiä puhaltimia (mm. alttohuilu ja -klarinetti) kokoonpanosta.

Kirkastettu yö op. 4 oli nuoren, vasta 25-vuotiaan Arnold Schönbergin (1874–1951) ensimmäinen laajamuotoinen ensembleteos. Tätä ennen hän oli antanut opusnumerot vasta muutamalle liedsävellykselleen. Musiikillisesta kiinnostuksestaan huolimatta Schönberg sai hyvin vähän opetusta, joskin tärkeäksi kehitysvuosien vaikutteeksi voi mainita ystävä Alexander von Zemlinskyn. Autodidaktisuus saattoi johtaa Schönbergin kykyyn tehdä hyvin omaleimaisia ratkaisuja musiikinhistoriallisten mallien pohjalta.

Sävelruno perustuu Richard Dehmelin (1863–1920) tekstiin. Kirjailija tunnettiin avoimen eroottisista runoistaan, joskin sävellyksen tunnelman taustalla saattoivat vaikuttaa myös henkilökohtaiset syyt – Schönberg tutustui teoksen kirjoitusaikoihin tulevaan vaimoonsa Mathilde von Zemlinskyyn, ystävä–mentori Alexanderin siskoon. Musiikillinen käsittely seuraa tarkasti runon tunnelmia, jonka säkeistöjaottelu ja emotionaalinen kehitys ovat sävelteoksessa selkeästi kuultavissa. Huomionarvoista on myös, kuinka runo itsessään jakautuu kahteen tasoon, eli kuvailevaan kerrontaan ja puhujien suoriin lainauksiin. Muotoajattelu ei silti osu ennakoitavasti yksi yhteen, kuten korkean tason taideteokselta voi odottaa.

Musiikillisesti teosta leimaavat vastavuoroisesti eteenpäin liikkuvat ja viivyttelevät motiiviset ryhmät, jotka luovat omanlaisensa rubaton (viivyttelyn tai ajankäytön muovailun) sävellyksen sisälle. Klassisen teeman kehittelyn sijaan motiivinen kehräys luo sekä koheesiota että kehitystä. Toisin sanoen, valittu aihe saa varioidussa toistossa uusia ilmeitä. Schönbergin tekniikkaan liitettiinkin myöhemmin nk. ”kehittelevän variaation” käsite, jolla säveltäjä katsoi edistävänsä motiivis-muodollisen pilkunviilauksen sijaan itse teoksen ideaa. Schönberg myönsi vaikuttuneensa Richard Wagnerin sävelkielestä niin rohkean harmoniikan kuin ilmaisuestetiikan saralla. Oopperan suurnimeen usein liitetty johtoaihetekniikka – henkilön tai tapahtuman symbolointi erottuvan motiivin avulla – on merkittävässä osassa myös Kirkastetussa yössä. Johtoaiheet muodostavat teokseen verkon, jolloin sävellyksen monimutkainen tekstuuri syntyy itsenäisten kontrapunktisten linjojen kohdatessa. Schönberg kirjoitti Kirkastetun yön alun perin jousisekstetolle, mutta laajensi sitä myöhemmin versioksi jousiorkesterille.

© Vera Plosila

 

 

Konsertin alkuperäinen ohjelma:

Gustav Mahler (1860–1911): Vaeltavan kisällin lauluja 
Mahler: Sinfonia nro 1 “Titaani”

Tulevia konsertteja