Tampere Filharmonia

pe 09.04.2021 klo 19:00 · Tampere Filharmonian YouTube-kanavalla

Verkkokonsertti: Fauré & Ravel

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Gabriel Fauré (1845–1924): Pelléas ja Mélisande -sarja op. 80
Maurice Ravel (1875–1937): Hanhiemo-balettimusiikki

Tampere Filharmonia soittaa huhti–toukokuussa yhteensä viisi suoraa verkkokonserttia YouTube-kanavallaan. Orkesterin edessä vierailevat kapellimestarit Aapo Häkkinen, Ariane Matiakh, Joana Carneiro, Guy Braunstein sekä tietenkin Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Konsertit ovat vapaasti kaikkien katsottavissa.

Lue lisää Tampere Filharmonian verkkokonserteista

Perjantaina 9.4. kapellimestarikorokkeelle nousee ranskalainen Ariane Matiakh, joka tunnetaan kiihkeästä otteestaan orkesterin johtamiseen. Matiakh oli ensimmäinen naispuolinen Staatskapelle Hallen taiteellinen johtaja vuosina 2019–2020. Konsertin ohjelmassa on Faurén tuomittua rakkautta käsittelevä Pelléas ja Mélisande sekä Ravelin pianoduettona alkunsa saanut Hanhiemo-balettimusiikkisarja.

Gabriel Fauré: Pelléas ja Mélisande -sarja

Gabriel Fauré (1845–1924) teki läpimurtonsa verrattain myöhään, noin 50-vuotiaana, sillä hänen tyyliään pidettiin pitkään liian edistyksellisenä. Hän kulki nuoremman sukupolven rinnalla pariisilaisen musiikin etunenässä, kuitenkin omia polkujaan seuraten. Fauré sai havittelemansa sävellyksenopettajan paikan Pariisin konservatoriosta 1896, minkä jälkeen hänen oppilaisiinsa lukeutuivat muun muassa Maurice Ravel, George Enescu ja Nadia Boulanger.

Fauré ei ollut kovin vuolas näyttämöteosten säveltäjä, ilmeisesti pääosin siksi, ettei hän löytänyt mielestään kiinnostavia aiheita työstettäväksi. Fauréta pyydettiin kuitenkin kirjoittamaan näyttämömusiikki Maurice Maeterlinkin Pelléas et Mélisande -näytelmän Lontoon ensi-iltaan 1898. Maeterlink (1862–1949) oli belgialainen näytelmäkirjailija, joka onnistui symbolistisella näytelmällään tavoittamaan aikansa tuntoja. Pelléas et Mélisande sijoittuu mystiseen, ajattomaan kuningaskuntaan. Siinä prinssi Golaud kohtaa metsästysretkellään arvoituksellisen Mélisanden, joka ei muista aiemmasta elämästään juuri mitään. Pari menee naimisiin, mutta Mélisande ei löydä sijaa kuninkaallisen perheen synkästä linnasta. Hän viettää aikaa rukin äärellä kehräten. Mélisande ja Golaudin veli Pelléas rakastuvat, jolloin tarina kääntyy mustasukkaisuusdraamaksi. Golaud surmaa veljensä ja haavoittaa kuolettavasti Mélisandea, joka ehtii kuitenkin synnyttää lapsen ennen menehtymistään. Klassisen musiikin yleisöille teksti on tuttu erityisesti Claude Debussyn, Arnold Schönbergin ja Jean Sibeliuksen versioina.

Näytelmän Englannin ensi-ilta sekä Faurén musiikki (jonka orkestrointiin hän joutui ajanpuutteen vuoksi värväämään oppilaansa Charles Koechlinin) osoittautuivat menestyksiksi. Myöhemmin Fauré koosti ja uudisti materiaaleista kolmiosaisen orkesterisarjan, joka sai kantaesityksensä 1901. Joitain vuosia myöhemmin hän lisäsi ja uudelleentyösti teokseen neljännen osan (Sicilienne), joka oltiin kuultu näytelmässä alun perin soolosellokappaleena.

Preludi on tunnelmakuva, jossa torvisignaali viittaa Golaudin metsästysretkeen. Rukki kuvaa, paitsi Mélisanden kauneutta, myös näytelmän traagista pohjasävyä. Viehkeä Sicilienne suo hetken onnea tarinan varrella. Mélisanden kuolemassa tunnelmaa hallitsevat jäähyväisten, surun ja kuoleman teemat.

Maurice Ravel: Hanhiemo-balettimusiikki

Maurice Ravel (1875–1937) kirjoitti viisi Hanhiemo-satukuvaelmaa alun perin nelikätisiksi pianokappaleiksi ystävänsä Cyprian Godebskin lapsille. Ne perustuivat lastensatuihin ranskalaisen Charles Perrault’n Hanhiemon tarinoita -kokoelmasta (1697). Säveltäjä muokkasi pianoteokset myöhemmin sekä orkesterisarjaksi että balettimusiikiksi.

Näyttämömusiikilla oli vahva rooli Ravelin ajan Pariisissa. Sergei Djagilevin Ballets Russes -ryhmä oli epäilemättä kaupungin johtava seurue korkeatasoisine tanssijoineen, koreografeineen, lavastajineen ja puvustajineen, joka innoitti myös muita pariisilaistaiteilijoita näyttämöteosten pariin. Ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina kaupungissa saivat ensi-iltansa niin Debussyn Faunin iltapäivä (1912) kuin Stravinskyn Tulilintu (1910), Petruška (1911) ja Kevätuhri (1913). Ravel kuului aikansa edelläkävijöihin ja kokeilijoihin; hänen teoksistaan päivänvalon näkivät tänä aikana mm. Cléopâtre (1909), Shéhérazade (1910) sekä Dafnis ja Khloe (1912).

Hanhiemo-balettimusiikki sai ainoan esityksensä Palais Garnierissa 1915 Jane Hugardin koreografioimana. Näyttämötarkoitusta varten Ravel lisäsi teokseen alkukuvan (”Rukkitanssi ja -kohtaus”) sekä lukuisia välisoittoja. Säveltäjänä hän kohtasi kritiikkiä aikalaisiltaan sekä vähemmän mairittelevaa vertailua vanhemman kollegansa Claude Debussyn tyyliin. Ravel tunnustettiin kuitenkin mestarilliseksi orkestroijaksi jo varhain. Hanhiemon sovitusta on kuvailtu ”mustavalkoisen” pianotekstuurin taidokkaaksi väritykseksi soitinnuksen keinoin.

Sarja avaa alkusoitolla sekä ensimmäisellä kuvaelmalla. Siinä prinsessa Florine satuttaa sormensa rukilla ja vaipuu pahan haltian kirouksesta satavuotiseen uneen. Prinsessa ruususen pavane-tanssissa hyvä haltia ilmestyy Florinelle ja lahjoittaa tälle satumaisia kuvaelmia unen ajaksi. Kaunottaren ja hirviön keskustelu on orkesterikerrontaa parhaimmillaan: klarinettikaunotar ja kontrafagottihirviö vaihtavat ajatuksia, kunnes harppuglissando vihdoin särkee lumouksen, ja hirviö muuttuu viuluprinssiksi. Peukaloinen vaeltaa neljännen kuvaelman metsässä, joko tikuttavien viulujen muodossa tai oboe- ja englannintorvisooloina jousitiheikössä – tämä jääköön kuulijan päätettäväksi.

Pagodien keisarinna on vuoden 1889 maailmannäyttelyn inspiroimaa eksotiikkaa parhaimmillaan. Kuvaelma perustuu ranskalaisen kreivittären Madame d’Aulnoyn (1650–1705) satuun ”Vihreä käärme”. Siinä rumaksi loihdittu prinsessa ja lohikäärmeeksi kirottu kuningas löytävät toisistaan kumppanit ja onnistuvat seikkailujen kautta särkemään lumouksensa. Keijukaisten puutarha päättää balettisarjan taianomaisiin tunnelmiin.

© Vera Plosila

Tulevia konsertteja