Sergei Prokofjev (1891–1953): Viulusonaatti nro 2 D-duuri op. 94a
Johannes Brahms (1833–1897): Sinfonia nro 3 F-duuri op. 90
Tampere Filharmonia soittaa huhti–toukokuussa yhteensä viisi suoraa verkkokonserttia YouTube-kanavallaan. Orkesterin edessä vierailevat kapellimestarit Aapo Häkkinen, Ariane Matiakh, Joana Carneiro, Guy Braunstein sekä tietenkin Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Konsertit ovat vapaasti kaikkien katsottavissa.
Lue lisää Tampere Filharmonian verkkokonserteista
Konserttikevään päättää 7.5. israelilaisviulisti Guy Braunsteinin johtama konsertti, jossa kuullaan Prokofjevin klassismista ja venäläisestä kansanmusiikista ammentava viulusonaatti sekä Brahmsin kauniin melodinen kolmas sinfonia. Braunstein oli kaikkien aikojen nuorin Berliinin filharmonikkojen konserttimestari, kun hänet nimitettiin virkaan vuonna 2000. Hän työskenteli konserttimestarina 12 vuotta ennen solistin uraansa.
Siirry Tampere Filharmonian YouTube-kanavalle
Sergei Prokofjev (1891–1953) aloitti luovan uransa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä venäläisen ja eurooppalaisen modernismin hengessä. Venäjän vallankumouksen jälkeen hän vietti vuosia maanpaossa matkaten Yhdysvaltojen kautta Eurooppaan. Tästä ajasta säveltäjä asui suuren osan Pariisissa. Hän palasi kuitenkin Neuvostoliittoon vuonna 1936, minkä syyt ovat jäänet hieman epäselviksi. Taustalla saattoi olla Dmitri Šostakovitšin hetkellinen putoaminen sinfoniselta valtaistuimelta kuulun Pravda-artikkelin ”Sekasotkua musiikin asemesta” takia. Stalinin vainot olivat kiihkeimmillään, eivätkä muusikot olleet turvassa syytteiltä ”formalismin” tai läntisten vaikutteiden omaksumisesta. Tilanne oli myös vaarallinen Prokofjeville ja hänen espanjalaiselle puolisolleen Lina Lluberalle. Passin takavarikointi vuonna 1938 lopetti säveltäjän ulkomaan vierailut.
Toisen maailmansodan sytyttyä Prokofjev siirtyi evakkoon muiden merkittävien neuvostotaiteiljoiden tavoin. Hän muutti vuonna 1942 Kazakstanin Almatyyn työskennelläkseen elokuvaohjaaja Sergei Eisensteinin kanssa Iivana Julma -elokuvan parissa. Sotaevakossaan säveltäjä kiinnostui myös kaukasuslaisesta kansanmusiikista.
Prokofjev aloitti Almatyssa Huilusonaattinsa op. 94 säveltämisen, joskin teos valmistui vasta hänen palattuaan Moskovaan vuonna 1943. Teoksen herkkä optimismi saattaa heijastella käännettä sodassa, mutta toisaalta olla myös kunnianosoitus säveltäjän Pariisin ystävälle Francis Poulencille. Teos kuuluu Prokofjevin uusklassisiin teoksiin ollen täynnä eleganssia, joustavuutta ja puoli-ironista temaattista lyyrisyyttä. Se koostuu neljästä osasta, eli sonaattimuotoisesta avausosasta, a-molli-scherzosta ja triosta, kolmiosaisesta Andantesta sekä intensiivisestä ynnä virtuoottisesta finaalista. Teos sai kantaesityksensä hyvin arvosteluin, joten Prokofjevin ystävä, viuluvirtuoosi David Oistrah pyysi sovittamaan sen Viulusonaatiksi D-duuri op. 94a.
Paradoksaalisesti sota-aika oli tuonut hetken helpotusta neuvostotaiteiljoiden asemaan. Sosialistisen realismin liean kiristyminen 1940-luvun loppupuolella johti kuitenkin Prokofjevin ahdinkoon. Hänen ensimmäinen vaimonsa Lina tuomittiin vakoilusta 20 vuoden pakkotyörangaistukseen. Vaikka pari oli asunut erillään jo vuodesta 1941, tuli tieto säveltäjälle järkytyksenä. Näihin aikoihin hänen musiikkinsa joutui myös epäsuoraan esitys- ja julkaisukieltoon. Viimeiset vuotensa Prokofjev joutui viettämään järjestelmälle alisteisena eikä päässyt kokemaan arvostuksensa paluuta. Säveltäjä kuoli Stalinin kanssa samana päivänä 5.3.1953.
Johannes Brahmsin (1833–1897) sinfonia nro 3 op. 90 (1883) on säveltäjänsä mittapuulla kompakti, noin puolituntinen teos. Tähän syynä ovat pääosin napakat keskiosat. Teoksen matka kulkee duurista molliin (osat kaavalla F-duuri, C-duuri, c-molli ja f-molli), ja tämä sävellajillinen valon ja varjon vaihtelu nousee merkittävään rooliin sinfonian aikana. Kaikkiaan Brahmsille oli tärkeää teoksen sisäinen koheesio sekä kokonaismuoto, jossa teemojen kehitys suuntautuu erityisesti finaalia kohti. Merkittäviä melodisia aiheita voi pitää jossain mielessä ”sinfoniadraaman henkilöinä”.
Sinfonia alkaa ylöspäisellä ydinaiheella f–as–f, joka pohjustaa pääteemaa kuin kaksoispiste tai spottivalo. Se ei esiinny aina etualalla, vaan voi vilahtaa myös säestävissä äänissä. Allgro con brion pääteema on vakava ja suurieleinen, sivuteema puolestaan serenadimainen ja pieniliikkeinen. Huimat, kromaattiset skaalat johtavat ensin avausjakson kertaukseen ja toisella kertaa kehittelyjaksoon. Kehittelyssä sivuteeman hahmo ryhtyy muistuttamaan pääteeman paatosta. Kertausjakso alkaa ydinaiheen kuuluttamana, ja kromaattisten skaalojen pohjustama kooda päättää teoksen. Pääteema otetaan poikkeuksellisesti kunnolla työn alle vasta koodassa.
Andante mukailee vapaasti muotoa A–B–A’–kooda, joskin Brahms hämärtää tietoisesti jaksojen rajoja. Osan avaava pääteema hallitsee melodiikkaa, joten kontrastoivien materiaalien merkitys jää vähäiseksi. Brahms näyttää kuitenkin variaatioitaitonsa valottaen pääteemaa eri kulmista. Tässä puhaltajien ja jousien sointierot nousevat tärkeään asemaan. Tanssillinen Poco allgretto on sivuaskel sinfonian muusta kehityksestä. Sen muoto noudattelee kaavaa pääjakso–trio–pääjakson kertaus–kooda. Jousien ja puhaltajien sointierot ovat jälleen systemaattisen tutkailun kohteena.
Sinfonian synkänhurjan finaalin avaa pääteema, mutta pian kontrastoiva koraalijakso muistuttaa Andanten melodiikasta. Pääteema kokee muodonmuutoksen, sitten kuullaan riemukas duuri-sivuteema. Myrskyisän välirymistelyn jälkeen puhaltimet siirtyvät kehittelyjaksoon (pääteema ja sen alaspäinen jatke), joka liukuu koraaliaiheen käsittelyyn sahaavien jousien säestämänä. Seuraa kertausjakso muodonmuutoksen kokeneella teemalla, jota seuraa puolestaan valoisa sivuteema. Kooda rauhoittuu hetkeksi finaalin pääteeman pariin, josta siirrytään koraaliaiheeseen. Taustalla vilahtaa samalla ”ydinmotiivi” (f–as–f) kolmasti puhaltajilla, kunnes avausosan pääteema ykkösviuluilla – vain hyvin verhotusti kuultavissa – johtaa teoksen rauhalliseen päätökseensä.
© Vera Plosila
