Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

to 22.10.2020 klo 19:00

Wieniläiset, kausikorttilaisille

Tampere-talo, Iso sali

Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Johann Hummel (1778–1837): Pianokonsertto nro 2 a-molli op. 85
Franz Schubert (1797–1828): Sinfonia nro 3 d-duuri D 200

Hannu Lintu, kapellimestari
Christian Ihle Hadland, piano 

Beethovenin henki on vahvasti läsnä konsertin musiikissa, vaikka hänen teoksiaan ei illan aikana kuullakaan. Schubert oli Beethovenin oppilas, Hummel taas aikalainen ja kilpailija. Hummelin toinen pianokonsertto on rikollisen aliarvostettu teos, joka pääsee nyt pianisti Christian Ihle Hadlandin hienostuneeseen käsittelyyn. Kapellimestarikorokkeelle nousee orkesterimme ylikapellimestarina vuosina 2009–2013 toiminut Hannu Lintu.

Konsertissa ei ole väliaikaa, ja se päättyy noin klo 20.15.

Schönbergin Viisi orkesterikappaletta ja Webernin Kuusi orkesterikappaletta ovat poistuneet ohjelmasta. Konsertin yhteyteen suunniteltu Teokset tutuiksi –tilaisuus on peruttu. Kurkistus kenraaliharjoitukseen -tilaisuus järjestetään aiemmasta ilmoituksesta poiketen ke 21.10. klo 9.45 Tampere-talossa.

Katso videolta Hannu Linnun esittelyt illan teoksista:

Illan teokset

Hummel lienee kuuluisin Mozartin piano-oppilaista. Hän asui 7–9-vuotiaana opettajansa luona nauttien taiteellisesti antoisasta, joskin ilmeisen vapaamuotoisesta opetuksesta. Kuuluisuuteen pianovirtuoosi nousi Euroopan kiertueensa 1788–92 jälkeen. Palattuaan Wieniin hän tutustui Beethoveniin, mutta ystävä-kilpailijasuhde oli tasaisesti koetuksella kollegan arvaamattoman temperamentin vuoksi.

Vuosina 1804–1808 Hummel työskenteli Eszterházan aatelissuvulle. Hän laiminlöi kuitenkin epäkiintoisana pitämäänsä virkaa ja nousi sittemmin takaisin pääkaupungin konserttielämään esiinnyttyään sensaatiomaisesti Wienin kongressissa. Keväällä 1816 seurasi Prahan-Berliinin-Leipzigin kiertue, jota varten Pianokonsertto a-molli on todennäköisesti sävelletty. Hummel loi uraa nykyaikaisen solistiammattikunnan syntyaikana, jolloin konsertteihin kuului virtuoosien omia sävellyksiä ja improvisaatioita.

Allegro moderato kielii ilmiselvistä Mozart-vaikutteista, mutta Hummel astuu askeleen eteenpäin virtuoosi-idiomiin kuuluvine vapaine juoksutuksineen ja bravura-eleineen. Pianon tekninen kehitys muovasi soittimen ohjelmistoa huimaa tahtia. Larghetto ilmentää myös protoromanttista virtuoosikulttia – ensi kertaa pianon cantabile-sointi (ital. ”laulaen”) saattoi kilpailla arvostuksesta parhaiden oopperatähtien kanssa. Rondo on ajalle tyypillinen variaatioilotulitus kansanomaiseen teemaan. Piano ottaa huomattavan laajan ja konsertoivan roolin, minkä taustalla saattoi olla bravuran ohella käytännön syy: solisti pystyi näin johtamaan orkesteria, joka soitti todennäköisesti ilman kapellimestaria.

Schubert oli tunnetuista wieniläisklassikoista ainoa syntyperäinen kaupunkilainen. Hän tapasi Hummelin vähintään kerran, vuonna 1827 illallisilla oopperatähti Katharina Buchweiser Lásznyn luona. Ruoan jälkeen Schubert esitti luottolaulajansa Michael Voglin kanssa liedejään, mistä mukana ollut Hummelin oppilas raportoi: ”Schubertilla oli vähän [piano]tekniikkaa tai Voglilla ääntä, mutta molemmilla niin runsain mitoin henkeä ja tunnetta ollen niin syventyneitä esitykseensä, että olisi ollut mahdotonta toisintaa näitä mahtavia teoksia niin suurella selkeydellä ja ilmaisulla. Ei voinut ajatella pianonsoittoa tai laulua. Kuin musiikki ei olisi tarvinnut lainkaan fyysistä todellisuutta.” Merkittävästä sinfonisesta tuotannostaan huolimatta Schubert nousi wieniläisten tietoisuuteen juuri romanttisen liedin kehittäjänä.

Sinfonia nro 3 syntyi teini-ikäisen säveltäjän aktiivisuuden puuskassa kesällä 1815. Teos rakentuu Haydnin, Mozartin ja Beethovenin vakiinnuttamille pelisäännöille. Se alkaa hitaalla Adagio maestoso -jaksolla, joka kehkeyttää odotusta tulevasta teoksesta. Tästä siirrytään nopeaan Allegro con brioon, jota karakterisoi leikkisä aihe klarinetilla. Lyhyen orkesterirymistelyn jälkeen oboe vastaa viehkeällä teemalla. Nopea jakso kerrataan, ja alkaa aiheiden kehittely. Siinä tarkastellaan teemoihin kehkeytyvää potentiaalia eri konteksteissa, kunnes seuraa ”kotiinpaluu”.

Kontrastit ovat olennainen osa sinfonista ilmaisua. Leppeässä Allegretossa täyden orkesteriosuuden kanssa vuorotteleekin tyypillinen oboen ja fagotin värittämä triojakso. Kolmas osa on menuettiin perustuva, humoristinen scherzo. Vitsi on suunnattu erityisesti hovitanssin tuntijoille, sillä orkesterin rytminen aksentti kuullaan toistuvasti väärässä kohtaa. ”Virhe” korjaantuu, mutta Schubert ottaa täyden ilon irti jekustaan. Teoksen päättää hurja, italialaisiin tarantella- ja saltarello-tansseihin perustuva, Presto.

Teksti © Vera Plosila

 

Tulevia konsertteja