Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

Heini Kärkkäinen

Piano

Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan luokalla pianonsoittoa opiskellut Heini Kärkkäinen valmistui musiikin maisteriksi vuonna 1991, ja täydentänyt opintojaan mm. Ralf Gothónin ja Jacques Rouvierin johdolla. Hän voitti Ilmari Hannikainen -pianokilpailun vuonna 1984 ja sijoittui toiseksi Maj Lind -pianokilpailussa vuonna 1986. Kärkkäinen on soittanut mm. Radion sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Orquesta Ciudad de Granadan sekä Orchestra della Svizzera Italianon solistina, ja hän esiintyy laajalti Euroopassa ja Yhdysvalloissa myös kamarimuusikkona. Kärkkäinen on kantaesittänyt runsaasti suomalaista nykymusiikkia.

Heini Kärkkäinen on tehnyt useita palkittuja levytyksiä. Duo-levy Jan-Erik Gustafssonin kanssa (Ondine) sai Yleisradion vuoden levypalkinnon 1994. Camille Saint-Saënsin musiikkia sisältävä levy (BIS Classics) oli brittiläisen BBC Music Magazinen kuukauden levy maaliskuussa 2007 ja Gramophone-lehti sisällytti sen suosituksiinsa. Muita levytyksiä ovat mm. Sibelius-levy Pekka Kuusiston kanssa (Ondine) sekä Bartókin Konsertto kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille (RSO/Jumppanen/Oramo/Warner Classics).

Solistiuransa ohella Heini Kärkkäinen on toiminut Tampereen ammattikorkeakoulussa pianonsoiton yliopettajana vuodesta 2010 lähtien. Kärkkäinen perusti Tampere Chamber Music -kamarimusiikkifestivaalin Tampereelle tammikuussa 2017.