PERUTTU: Ikiliikkuja

28.1.2022
19.00 - 21.00
Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere

HUOM! Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Tampere-talosta 28.1. klo 19 orkesterin Youtube-kanavalla. Ohjelmaa on muokattu. Katso tiedot Tampere Filharmonian verkkosivuilta.

HUOM! Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Tampere-talosta 28.1. klo 19. Ohjelmaa on muokattu. Katso tiedot Tampere Filharmonian verkkosivuilta.

Tabita Berglund, kapellimestari
Andreas Brantelid, sello

Richard Wagner (1813–1883): Alkusoitto ja Isolden lemmenkuolo oopperasta Tristan ja Isolde
Nikolai Mjaskovski (1881–1950): Sellokonsertto c-molli op. 66
Béla Bartók (1881–1945): Konsertto orkesterille

Nuori norjalaiskapellimestari Tabita Berglund kuuluu tämän hetken nouseviin pohjoismaisiin kapellimestarilupauksiin. Sellistinä uransa aloittanut Berglund on koonnut konserttiinsa monipuolisen ohjelman, jonka keskiössä on ”venäläisen sinfonian isän” Nikolai Mjaskovskin melankolinen ja kansanmusiikista lainaava sellokonsertto. Sen solistina esiintyy ruotsalais-tanskalainen Andreas Brantelid, jonka kansainvälinen ura käynnistyi 14-vuotiaana soitetusta debyyttikonsertista Kööpenhaminan kuninkaallisen orkesterin solistina. Orkesterin ja kuulijoiden suosikki vierailee Tampereella jo neljättä kertaa.

Bartókin orkesterikonsertto on säveltäjän myöhäisen kauden helmi. Ikiliikkuja-teemaan loppuva palindromimainen konsertto nostaa orkesterin eri sektiot solistisiin rooleihin ja ammentaa niin ikään sävyjä kansanmusiikista. Konsertin avaa Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperasta poimittu dramaattinen kappalepari.

Konsertti on osa Tampere Filharmonian kevään kausikorttisarjaa.

Konserttia ennen järjestetään Teokset tutuiksi -tilaisuus Tampere-talossa kello 18.00. Konsertin kokoonpanossa on mukana Tampereen Orkesteriakatemian muusikoita.

Lippu.fi perii tilaus- ja maksutapamaksun.
Päivät
28.1.2022
Aika
19.00 - 21.00
Sijainti
Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
Tampere-talo, Iso sali
Hinta
28 / 22 / 15 / 8 € (peruslippu / eläkeläinen / opiskelija, työtön tai varusmies / juniori alle 16-v.)
Lisätiedot
Järjestäjä
Tampere Filharmonia

Osta liput

Taiteilijat ja teokset

  • Tabita Berglund


    Vuoden 2018 Neeme Järvi -palkinnon voittaja Tabita Berglund on kerännyt viime kausina kiitosta mm. RSO:n, Hallén orkesterin, Stavangerin sinfoniaorkesterin ja Norjan kansallisoopperan vierailevana kapellimestarina.

    Norjalaiskapellimestari on noussut nopeasti Euroopan kysytyimpien nuorten orkesterinjohtajien kastiin. Sellistinä uransa aloittanut Berglund ammentaa työssään innoitusta vuoristoisen kotiseutunsa jylhistä maisemista sekä orkesterimuusikon taustastaan.

    ”Haluan olla sellainen kapellimestari, jonka alaisuudessa olisin itse halunnut muusikkona soittaa”, Berglund pohtii.

    Berglund valmistui vuonna 2019 Norjan valtiollisen musiikkikorkeakoulun kapellimestarilinjalta, jossa hän opiskeli Ole Kristian Ruudin alaisuudessa. Sitä ennen hän opiskeli musiikin maisteriksi opettajanaan Tampere Filharmoniankin kanssa esiintynyt ja levyttänyt sellisti Truls Mørk.

  • Lähes kaikki historian kiistanalaisimmat kantaesitykset esittivät yleisölle saman kysymyksen: mikä on musiikissa mahdollista? Saako näin edes säveltää? Debussyn Faunin iltapäivä horjutti harmonioita ja muotoja. Kaoottisen kantaesityksen maine nosti Kevätuhrin säveltäneen Igor Stravinskyn 1900-luvun ehkä tärkeimmäksi säveltäjäksi. Vain tauoista koostuva John Cagen 4’33’’ herätti paheksuntaa vuonna 1952 muuttamalla satunnaiset hälyäänet musiikiksi.

    Samaan joukkoon kuuluu Richard Wagner (1813–1883) ja ooppera Tristan ja Isolde. Kesäkuun 10. päivänä 1865 Münchenin kansallisteatterissa kantaesitetty teos oli vuosikymmenen suurin musiikillinen tapaus. Kaikilla oli mielipide kelttiläiseen kansantaruun perustuvasta teoksesta: Clara Schumann kutsui sitä elämänsä vastenmielisimmäksi kokemukseksi; Hector Berlioz piti sitä kromaattisena vaikerruksena; Wagner-pyhätössä Bayreuthissa oopperan nähnyt Mark Twain koki olevansa ainoa selväjärkinen hullujen joukossa, kerettiläinen taivaassa.

    Koko teoksen peruspilari on heti alkusoiton ensitahdeissa kuultu niin sanottu Tristan-sointu, kipeästi riitasointinen harmonia, jonka Wagner jättää purkamatta sopusointuun. Tämä loi pohjan sille rikokselle, joka jakoi kuulijat ihailijoihin ja vihaajiin, ja on siitä lähtien työllistänyt kymmeniä musiikinteoreetikoita aina uusilla tutkimuksilla ja tulkinnoilla. Sointuun tiivistyy oopperan tunnelma ja sanoma. Kyse on jatkuvasta jännitteestä, joka ei päästä sen enempää oopperan hahmoja kuin sen katsojia levähtämään. Pääparin rakkaus täydellistyy pitkitetysti ja arvaillen, ilman vetäviä irtonumeroita saati näyttäviä aarioita tai kohtauksia – on vain verkkaisesti vaihtuvien harmonioiden virta, joka pyrkii kohti täyttymystä jäädäkseen aina yhden askelen päähän lopullisuuden tunteesta.

    Alkusoiton konserttiesityksiin lisätään usein instrumentaaliverisio oopperan loppukohtauksesta Lemmenkuolosta, jossa Isolde tunnustaa rakkautensa kuolemaa tekevälle Tristanille vain hetki ennen omaa kuolemaansa. Nyt se vihdoin tapahtuu: kohta neljä tuntia viritetty odotus laukeaa lopultakin H-duuriin.

    Teksti: Jaani Länsiö

  • Nikolai Mjaskovski (1881–1950) on yksi niistä monista neuvostosäveltäjistä, joiden musiikki on unohtunut rajantakaiseksi salaisuudeksi osin poliittisista, osin henkilökohtaisista syistä. Vielä vuonna 1935 hän nautti kuuluisuutta Yhdysvaltoja myöten, ja hänen povattiin jäävän historiaan yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä säveltäjistä. Konservatiivisella musiikillaan Mjaskovski ansaitsi myös neuvostopolitrukkien suosion ja esimerkiksi Leninin kunniamerkin, viisi Stalin-palkintoa sekä Kansantaiteilijan tittelin. Vaan sekään ei säästänyt häntä vuonna 1948 kulttuuriministeri Ždanovin mustalta listalta ja vaientamiselta, ja kun hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin, lapsettoman ja naimattoman Mjaskovskin muistoa ei kukaan jäänyt vaalimaan.

    Mjaskovskin tuotanto käsittää peräti 27 sinfoniaa, 13 jousikvartettoa, 9 pianosonaattia sekä kantaatteja, orkesterikappaleita, lauluja. Hänen kuuluisin ja esitetyin sävellyksensä on sellokonsertto c-mollissa (1945). Teos on omistettu sellisti Svjatoslav Knuševitskille, joka soitti sen kantaesityksen maaliskuussa 1945 Moskovassa. Kansainvälisille lavoille teoksen vei Mstislav Rostropovitš, joka myös levytti sen vuonna 1956 Sir Malcolm Sargentin johtaman Philadelphian orkesterin solistina.

    Sellokonsertto syntyi keskellä maailmansodan synkimpiä hetkiä, mikä saattaa kuulua teoksen hengessä. Sävelkieli on ytimiään myöten venäläistä. Se pursuaa nostalgiaa ja slaavilaista melankoliaa. Tunnelma on tavattoman haikea. Kaksiosaisen teoksen ensiosa on kuin valituslaulu, jonka keskellä kuullaan sellon laaja, verkkaisuudestaan huolimatta soittajan teknisiä valmiuksia koetteleva soolokadenssi. Toinen osa on nopea. Sellon scherzomaiset pyrähdykset raivaavat tietä orkesterivälisoitoille ja soolokadenssille, joka johdattelee takaisin teoksen henkiseen kotiin. Sinne, mistä kaikki alkoikin, mutta kahta toiveikkaampana.

    Teksti: Jaani Länsiö

  • Kansallissosialistien valtaannousu Unkarissa ja pako Yhdysvaltoihin vuonna 1940 katkaisi Béla Bartókin (1881–1945) urakiidon. Menestykseen tottunut säveltäjä joutui huomaamaan karvaasti, että unkarilaisilla kansanmelodioilla höystetty modernismi oli kehno myyntiartikkeli Hollywood-siirapin jyräämillä amerikkalaismarkkinoilla. Kriitikot lyttäsivät hänen pianonsoittonsa ja ura Columbian ylipiston tutkijanakin päättyi määräaikaisuuden umpeuduttua. Talouden lisäksi myös Bartókin terveys romahti nopeasti. Sairaalajaksot seurasivat toisiaan, eikä uutta musiikkia syntynyt yli kahteen vuoteen.

    Unkarissa valmistunut kuudes jousikvartetto olisi varmasti jäänyt Bartókin viimeiseksi teokseksi, ellei niinikään Euroopasta emigroitunut Bostonin sinfoniaorkesterin kapellimestari Serge Koussevitzky olisi tilannut häneltä uutta teosta, Konserttoa orkesterille hyvän tahdon eleenä. Esimerkki poiki myös muita tilauksia, ja yhtäkkiä Bartókilla olikin työpöytä täynnä uutta musiikkia – valitettavasti liian myöhään. Sairastelu paljastui lopulta leukemiaksi. Bartók menehtyi syyskuussa 1945 jättäen jälkeensä viimeistelemättömän kolmannen pianokonserton sekä raakileen alttoviulukonsertosta. Konsertto orkesterille on hänen viimeinen valmistunut mutta myös soitetuin orkesteriteoksensa.

    Bartókin vuosia patoamat ideat putoilivat valmiiksi teokseksi vain kahdessa kuukaudessa, mutta vielä ennen kuolemaansa hän muutti teoksen päätöstahdin äkkipysäytyksestä pidemmäksi loppunousuksi. Teos voisi aivan hyvin olla nimeltään sinfonia, mutta kutsumalla sitä konsertoksi Bartók halusi kääntää huomion nimenomaan yksittäisiin soitinryhmiin ja käsitellä suurta orkesteria pienten osiensa summana. Viiden osan aikana jokaiselle soittimelle lankeaa vuorollaan vetovastuita ja valokeiloja, jotka perinteisissä soolokonsertoissa suodaan vain solistivieraille.

    Teksti: Jaani Länsiö