Matthew Halls

Matthew Halls aloitti kolmivuotiskautensa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023. Halls on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari ja kolmas ulkomaalainen tehtävässä.

Halls kertoo Tampere Filharmonian soittajien poikkeuksellisen muusikkouden, innostavan työetiikan ja energisoiva kokeilunhalun valloittaneen hänet yhteisten harjoitusten ensiminuuteista lähtien. Hän on myös kertonut olevansa ylpeä voidessaan toimia ylikapellimestarina kaupungissa, jossa kulttuuria ja taide-elämää todella arvostetaan.

Halls vierailee säännöllisesti johtamassa muun muassa Clevelandin orkesteria, Seattlen sinfoniaorkesteria, Wienin sinfonikkoja, Toronton sinfoniaorkesteria ja Suomen Radion sinfoniaorkesteria.  Alun alkaen hän tuli tunnetuksi etenkin vanhan musiikin tulkitsijana ja oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

Touko Hujanen.

– Olen ylpeä voidessani toimia ylikapellimestarina kaupungissa, jossa kulttuuria ja taide-elämää todella arvostetaan, kertoo Tampere Filharmonian uusi ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Matthew Halls.

Lue myös

Tampere Filharmonian seuraava ylikapellimestari on Matthew Halls

Ajankohtaista
20.9.2022 Matthew Halls on nimitetty Tampere Filharmonian uudeksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa työssään syksyllä 2023, kun orkesterin p…

Tampere Filharmonian konserttisyksy 2023 maistuu makealta ja tarjoaa jokaiselle jotakin

4.5.2023 Ensi syksyn konserttikattaus pitää sisällään parhaan sekoituksen vanhaa ja uutta. Ikonisten orkesteriteosten rinnalla ohjelmistossa kuullaan Tampereen ja Suomen ensiesityksiä. Beethovenin pianokonserttojen sarja alkaa, ja kauden 2023/24 teemasäveltäjän James MacMillanin tuotanto tulee tamperelaisyleisölle tutuksi. Orkesterin uusi ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Matthew Halls johtaa avauskaudellaan Tampereella 12 konserttia, joista syksyllä viisi.
Ajankohtaista

Puistokonsertti 12.8. tuo elokuva- ja näyttämömusiikin Sorsapuistoon

5.5.2023 Tampere Filharmonian loppukesän perinteinen Puistokonsertti soitetaan Sorsapuistossa lauantaina 12. elokuuta 2023. Tämän vuoden teema on elokuva- ja näyttämömusiikki, ja ohjelmisto muistaa 125-vuotisjuhlavuotta viettävää säveltäjä George Gershwiniä. Konsertin johtaa orkesterin uusi ylikapellimestari Matthew Halls, ja solistina laulaa sopraano Helena Juntunen. Puistokonserttiin on vapaa pääsy, tervetuloa!
Ajankohtaista