Tampere Filharmonia
  • englanti
  • Suomi

Orkesteri

90-vuotias Tampere Filharmonia

“Loppiaispäivä muodostui varmaan huomattavaksi merkkikohdaksi kaupunkimme musikaalisten olojen historiassa. Onhan Tampereen orkesterikysymys ollut jo vuosikymmeniä sellaisena haaveena, joka on näyttänyt mahdottomalta toteuttaa, vaikka täällä yleisön keskuudessa on orkesterimusiikkia hartaasti kaivattu. Orkesterin perustaminen on nyt kuitenkin tapahtunut tosiasia, ja tämä orkesteri osoitti heti esittäytyessään olevansa myös oikeutettu elämään.”

Näin riemuitsi Tampereen Sanomien nimimerkki “E.P.” arvostelussaan 8. tammikuuta 1930 kirjoittaessaan Tampereen orkesterin kaksi päivää aikaisemmasta ensikonsertista. “Merkkikohdaksi” konsertti todella osoittautui, sillä se oli avaus nyt jo 90 vuoden ikään ehtineelle menestystarinalle, jollainen kasvu varhaisten vuosien puoliammattimaisesta soittajistosta täydeksi lähes satapäiseksi kansainvälisen tason huippuorkesteriksi on ollut.

Tampereen orkesteri perustetaan

Tyhjän päälle Tampereen orkesteri ei syntynyt. Kaupungissa oli jo 1800-luvun puolivälistä lähtien yritetty luoda säännönmukaisempaa musiikkielämää, ja myös erilaisia soittokuntia ja pienimuotoisia orkestereita oli syntynyt. Lähimmäksi nykyisenkaltaista orkesteria ylsi Tampereen Soitannollisen Seuran vuosina 1878-87 toiminut, parhaimmillaan parikymmenhenkinen Ernst Schnéevoigtin johtama orkesteri. 1890-luvulla Tampereelle syntyi orkesteriyhdistys, jonka soittajisto jatkoi työtä 1900-luvun alkuvuosiin. Sen jälkeen toiminta oli vailla selkeää jatkuvuutta mutta ilmaisi silti tarvetta vakituisen orkesterin saamiseen.

Ajatus Tampereelle perustettavasta orkesterista nousi esiin moneen kertaan pitkin 1920-lukua. Suomen orkesterikulttuurissa elettiin vaikeita aikoja, sillä Helsingin kaupunginorkesteri oli 1920-luvulla useita vuosia maan ainoa toimiva ammattiorkesteri. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua, kun Turkuun perustettiin uusi orkesteri 1927 ja Viipuriin 1929. Tähän samaan nosteeseen liittyi myös Tampere, ja päätös orkesterin perustamisesta tehtiin kaupungin musiikkilautakunnan kokouksessa 14. marraskuuta 1929. Innostus oli korkealla, ja ensimmäiset harjoitukset pidettiin jo viikon kuluttua perustamiskokouksesta. Ensiesiintyminen oli helppotajuinen konsertti loppiaisena 6. tammikuuta 1930 Raatihuoneen salissa.

Tampereen orkesterin ensimmäisenä kapellimestarina oli kaupungin vastanimetty soiton- ja laulunjohtaja Elias Kyander (vuodesta 1934 Kiianmies). Hän sai johdettavakseen hiukan yli 30-henkisen soittajiston, jossa oli neljä vakinaista soittajaa ja vaihtelevasti konserttipalkkioilla mukana olleita ammattilaisia ja amatöörejä.

Ensimmäisen kevätkauden aikana orkesteri piti yhdeksän konserttia. Ajan tapaa seuraten konsertit oli jaettu ohjelmiston mukaan pienimuotoisista suosikkikappaleista koostuviin “helppotajuisiin” ja vaativampia teoksia sisältäviin “sinfoniakonsertteihin”. Osa konserteista kulki nimellä “kansankonsertti” tai “kansansinfoniakonsertti”, jolloin halvemmilla lipunhinnoilla vedottiin laajempaan yleisöön. Orkesterin pääsalina oli Raatihuoneen juhlasali, mutta työläiskaupunkina ja “Suomen Manchesterina” tunnetulla Tampereella oli luontevaa ja valistuksellisesti tärkeää, että kaksi kevään konserteista oli työväentalon juhlasalissa.

Läpi vaikeuksien

Elias Kyander johti Tampereen orkesteria kahden ja puolen vuoden ajan. Syksyllä 1932 uutena kapellimestarina aloitti Eero Kosonen, joka oli tehtävässä aina vuoden 1968 loppuun saakka, mikä tekee hänestä Tampereen orkesterin pitkäaikaisimman johtajan.

1930-luvulla kansainvälisen laman vaikutukset levisivät Suomeen ja vaikeuttivat myös orkesterien toimintaan. Tampereella orkesterin kokoa pystyttiin kuitenkin kasvattamaan niin, että muusikkomäärä kohosi jo kaudella 1934-35 yli 40:n, kun samaan aikaan esimerkiksi Turussa oli jouduttu pudottamaan kokoa 25:een muusikkoon. Myös ohjelmisto laajeni Tampereella ensimmäisen kevään hiukan varovaisista teosvalinnoista kohti painokkaampia ja vaativampia tehtäviä, suuria romanttisia sinfonioita ja konsertttoja sekä keskeisten suomalaisten säveltäjien laajamuotoisia teoksia. Monet ajan arvostetuimmat suomalaiset muusikot vierailivat 1930-luvulla orkesterin solisteina, laulajista esimerkiksi Hanna Granfelt, Lea Piltti ja Aulikki Rautawaara.

Toisen maailmansodan vuodet muodostuivat vaikeiksi Tampereen orkesterille niin kuin muillekin suomalaisille soittajistoille. Pahimmillaan puolet Tampereen orkesterin muusikoista oli kutsuttu palvelukseen, ja useita heistä kaatui tai vammautui rintamalla. Tavanomaista pienemmäksi kutistuneesta orkesterista huolimatta konsertteja pyrittiin pitämään läpi sotavuosien, ja esimerkiksi talvisodan kaudella 1939-40 vain kaksi konserttia jouduttiin peruuttamaan kaupunkia moukaroineista rajuista pommituksista huolimatta.

Kohti kasvun vuosia

Sotavuosien jälkeen Tampereen orkesterin historiassa tapahtui merkittävä käänne, kun orkesteri kunnallistettiin. Asiaa valmisteltiin vuodesta 1944 lähtien, ja uusi orkesteri aloitti toimintansa vuoden 1947 alusta. Samalla nimi vaihtui Tampereen kaupunginorkesteriksi. Kun virat vakinaistettiin 1950, oli orkesterissa 43 muusikkoa.

Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä Suomi kasvoi ja kehittyi, ja samassa nousuaallossa kehittyi myös Tampereen kaupunginorkesteri. Orkesteri oli kunnallistamisen jälkeen vakaammalla pohjalla, mikä heijastui myös taiteelliseen työhön. Orkesterin vuotuinen soittokausi piteni aiemmasta noin seitsemästä kuukaudesta yhdeksään. Perinteinen konserttipaikka Raatihuoneen sali oli käynyt ahtaaksi, ja vuodesta 1960 lähtien orkesteri konsertoi Yhteiskunnallisen korkeakoulun (vuodesta 1966 Tampereen yliopisto) päärakennuksessa.

Aiempi konserttityyppien jaottelu jatkui, mutta painopiste alkoi siirtyä sinfoniakonsertteihin, ja “helppotajuisten” tilalle tuli suurelle yleisölle suunnattuja “toivekonsertteja”. Ohjelmisto laajeni uudempaan musiikkiin, ja suomalaissäveltäjien ja kotimaisten kantaesitysten lisäksi esitettiin mm. Prokofjevin, Šostakovitšin, Gershwinin ja Hindemithin teoksia. Kapellimestari- ja solistivieraita alkoi saapua kotimaan lisäksi ulkomailta. Tärkeää ohjelmiston laajentumista merkitsivät myös esiintymiset vuonna 1946 perustetun ja seuraavana vuonna ensimmäiset esityksensä pitäneen Tampereen Oopperan produktioissa.

Eero Kososen pitkä kausi päättyi hänen eläköitymiseensä vuoden 1968 lopussa. Jäähyväiskonsertti huipentui Stravinskyn esityksellisesti haastavaan Kevätuhriin ja osoitti, että orkesteri oli noussut korkealle taiteelliselle tasolle. Kososen jälkeen kapellimestarit nimitettiin määräaikaisin sopimuksin. Vuosina 1969-73 orkesteria johti “räväkäksi” luonnehdittu Juhani Raiskinen ja 1973-74 Jouko Saari, minkä jälkeen Paavo Rautio oli jälleen pitkäaikaisempi johtaja vuosina 1974-87.

Raution kaudella orkesteri pääsi eroon sen työtä raskauttaneista teatteriesityksistä. Suomalaisia orkestereita vaivanneesta muusikkopulasta huolimatta orkesterin kasvu jatkui, ja vuonna 1979 muusikoita oli 58. Samalla ohjelmisto laajeni kohti uudempaa musiikkia ja vaativia musiikinhistorian suurteoksia. Yleisö löysi tiensä entistä paremmin orkesterin konsertteihin, ja kun vuonna 1969 kuulijoita oli noin 9000, oli heitä 1979 jo yli 35 000. Vuodesta 1975 lähtien perjantaisia sinfoniakonsertteja ryhdyttiinkin uusimaan lauantaisin. Toimintaan tuli myös uusia toimintamuotoja, kun orkesteri teki 1979 ensimmäisen levynsä ja ensimmäisen ulkomaisen esiintymismatkansa Tukholmaan ja Norrköpingiin.

Moderni sinfoniaorkesteri

Kunnallistamisen jälkeen seuraava merkkipaalu Tampereen kaupunginorkesterin historiassa oli Tampere-talon valmistuminen ja vihkiminen käyttöön 1990; orkesterin avajaiskonsertti uudessa uljaassa talossa oli 5. lokakuuta 1990. Tampere-talo tarjosi orkesterille vihdoinkin tilavan ja akustisesti hyvän työympäristön, vaikka siirtyminen aiempaa paljon suurempaan saliin saattoi aluksi jopa hämmentää soittajia. Yli 1800-paikkaisena Tampere-talon pääsali on Suomen suurin konserttisali.

Raution pitkän kauden jälkeen Tampereen kaupunginorkesterin kapellimestareina olivat Atso Almila 1987-89, Ari Rasilainen 1989-94, ensimmäisenä ulkomaalaisena johtajana ukrainalaissyntyinen Leonid Grin 1990-94 ja Tuomas Ollila (nyk. Hannkikainen) 1994-98. Virolaisen Eri Klasin kaudella 1998-2006 orkesterin kasvu jatkui. Vuonna 2000 muusikoita oli jo 85, ja vuonna 2005 saavutettiin nykyinen 97:n soittajan koko, mikä tekee orkesterista Suomen ainoan pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivan täysimittaisen sinfoniaorkesterin. Orkesterin hiukan viralliselta kalskahtanut nimi vaihdettiin 2002 kansainvälisemmäksi ja perinteitä kauniimmin kunnioittavaksi Tampere Filharmoniaksi. Kiitokseksi vahvasta kaudestaan Eri Klas nimettiin orkesterin kunniakapellimestariksi.

2000-luvulla Tampere Filharmonian kehitys on jatkunut väkevänä, ja se on vakiinnuttanut asemansa eurooppalaisena huippuorkesterina. Eri Klasin kaudella päävierailijana 2000-02 toiminut John Storgårds oli ylikapellimestarina 2006-09. Hänen jälkeensä työtä jatkoivat Hannu Lintu 2009-13 ja vuodesta 2013 lähtien Santtu-Matias Rouvali. Orkesterin viimeaikaiset kapellimestarit ovat kukin tuoneet orkesterin kehitykseen oman vahvan panoksensa ja vieneet sitä eteenpäin. Rouvalin kaudella yleisön suosio on saavuttanut aivan uudet mitat, ja hänen johtamansa konsertit uusintoineen ovat yleensä olleet loppuunmyytyjä. Esimerkiksi vuonna 2014 Tampere Filharmonia tavoitti lähes 70 000 konserttikuulijaa ja vuonna 2018 jo yli 97 000.

Monikymmenvuotisen kehityksen tuloksena Tampere Filharmoniasta on kasvanut moderni sinfoniaorkesteri sanan parhaassa merkityksessä. Toiminnan runkona ovat viikottaiset sinfoniakonsertit, mutta niiden rinnalla orkesterilla on monia muitakin toimintamuotoja.

Tampere Filharmonia esiintyy vuosittain Tampereen Oopperan produktioissa ja on tässä työssä ollut mukana monissa oopperakirjallisuuden keskeisissä ja rakastetuimmissa teoksissa, joiden lisäksi orkesteri on soittanut myös balettiesityksissä. Tampere Filharmonian oma kamarimusiikkisarja, jo yli 20 vuoden ikäinen Faunien iltapäivä, laajentaa olennaisella tavalla ohjelmistoa ja tarjoaa samalla orkesterin muusikoille mahdollisuuden soittaa kamarimusiikkia ja kehittää omaa muusikkouttaan. Tampere Filharmonian työ laajenee välillä myös sekä Tampere-talon että perinteisen taidemusiikin ulkopuolelle kuten vuoden 2016 stadionkonsertissa manserockin ikonisen edustajan Eppu Normaalin kanssa.

Orkesteri on vuoden 1979 ensimmäisestä ulkomaisesta esiintymismatkasta lähtien käynyt konserttimatkoilla Pohjoismaiden lisäksi eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvalloissa ja 2017 uutena aluevaltauksena viiden konsertin kiertueella Japanissa. Kansainvälistyminen näkyy orkesterin työssä siinäkin, että ulkomaalaislähtöisten muusikoiden määrä orkesterissa on kasvanut jo pariinkymmeneen, mikä kertoo, että orkesterin työ ja taiteellinen taso tunnetaan muusikkopiireissä laajalti Suomen rajojen ulkopuolella.

Myös levytykset ovat olennainen osa kansainvälisen huippuorkesterin elämää, ja niitä Tampere Filharmonia on tehnyt eri kapellimestarien kanssa jo yli 50. Ne ovat saaneet mm. viisi Cannes Classical –palkintoa ja muita huomattavia tunnustuksia. Levyillä on mukana sekä kansainvälistä (mm. Reger, Enescu, Nielsen ja Vasks) että kotimaista (mm. Sibelius, Melartin, Aarre Merikanto, Englund, Rautavaara, Tiensuu ja Kaipainen) ohjelmistoa.

Tampere Filharmonian ja sen muusikoiden työ säteilee vahvasti paikalliseen ja alueelliseen musiikkielämään ja luo ympärilleen rikasta musiikillista alakasvustoa. Laajemmassa kuvassa orkesteri on väkevällä panoksella ollut luomassa Tampereesta sitä dynaamista modernia kulttuurikaupunkia, jollaiseksi se nykyisin profiloituu. Tampere Filharmonia on tiukasti nykypäivässä kiinni oleva 90-vuotias nuorukainen.

Teksti: Kimmo Korhonen