Kohtalon kysymyksiä

Virolainen viulisti Johannes Põlda on toiminut Tampere Filharmonian ensimmäisenä konserttimestarina vuoden 2023 alusta. Aiemmin Põlda on toiminut muun muassa Lapin kamariorkesterissa toisena konserttimestarina ja Eesti Sinfoniettassa ensimmäisenä konserttimestarina. Tampereelle hän tuli Kuopion kaupunginorkesterin ykkösviulun äänenjohtajan paikalta.

Johannes kertoo: ”Muusikon ja erityisesti orkesterimuusikon työ on mahtavaa! Yleisölle esiintyminen ja heidän reaktioidensa näkeminen on suuri lahja. Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä, jota rakastan, eli soittaa viulua. Orkesterissa soittamisen lisäksi minulle on tärkeää tunne kuulumisesta isompaan ensembleen, mutta myös soittaminen soolona. Rakastan soittaa eri aikakausien ja tyylien teoksia eri säveltäjiltä, mutta suosikkejani ovat Brahms, Sibelius, Tšaikovski ja Beethoven.”

Põlda on esiintynyt muun muassa Tallinnan kamariorkesterin, Viron kansallisen sinfoniaorkesterin, Eesti Sinfoniettan, Haapsalun kaupunginorkesterin sekä Kuopion kaupunginorkesterin solistina. 2018 hän sijoittui kolmanneksi Viron yleisradioyhtiön televisioimassa Klassikatähed-musiikkikilpailussa.

Põlda aloitti viulutunnit kolmevuotiaana Virossa. Vuonna 2012 hän jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa professori Mari Tampere-Bezrodnyn johdolla. Hän on myös opiskellut Yhdysvalloissa Eastman School of Musicissa professori Oleh Krysan johdolla, sekä osallistunut muun muassa Pavel Bermanin, Yuri Zhislinin ja Mikhail Kopelmanin mestarikursseille.

I-viulu
Kaija Lukas, 1.konserttimestari tp.
Lotta Laaksonen, 2. konserttimestari tp.
Maria Itkonen, 3. konserttimestari
Riikka Marttila *
Liina Nuora-Loijas ***
Lea Antola
Tatevik Ayazyan
Maria Garcia Escudero
Raimo Hannikainen
Siri Heinonen
Jaakko Nordman
Ivi Ots
István Szalay
Vitali Torkkeli
Kati Tuominen-Heroja
Maksym Filatov tp.

II-viulu
Kimmo Tullila *
Heidi Kuula **
Hanna Parviainen ***
Anna Angervo
Riitta Hallila
Linda Halme
Heikki Hannikainen
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Kristine Lilientale-Birzniece
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Sanna Tullila
Anni Ylikallio

Alttoviulu
Mikhail Slobodjaniuk, sooloaltisti
György Balázs *
Vadim Grumeza ***tp.
Kaisa Anttila
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Anni Tiainen-Hammo
Satu Kae tp.
Terhi Lehtiniemi tp.

Sello
Kalle-Pekka Koponen, soolosellisti
Simon Svoboda **tp.
Tommi Wesslund ***
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Panu Saari
Virpi Välimäki
Hannes Jämsä tp.

Kontrabasso
Jarkko Uimonen *
Viktor Varga **tp.
Juha Kleemola
Pentti Huhtinen
Tuomo Kinnunen
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen
Vilhelm Karlsson tp.

Huilu
Annaleena Jämsä *
Malla Vivolin **
Seppo Planman

Oboe
Saara Kemppi *tp.
Reiko Mori **tp.

Klarinetti
Mark Reding **
Janne Pesonen ***

Fagotti
Marcin Wosinski **tp.
Lauri Mykrä tp.

Käyrätorvi
Jouni Suuronen **
Pauliina Koskela ***
Pasi Tiitinen
Timo Ruskeepää
Vilma Peltonen op.

Trumpetti
Xiang Guo *
Pawel Marciniak ***
Tapio Kilpinen

Pasuuna
Vygantas Silinskas **
Mikhail Kapustin ***
Alexandr Dzhurri tp.

Tuuba
Harri Miettunen *

Patarummut
Tiina Laukkanen *

Lyömäsoittimet
Harri Lehtinen *tp.
Péter Fodor ***
Eppu Hietalahti tp.

Harppu
Kirsti Vartiainen *

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.
Kisälliyhteistyö op.

Tšekkiläinen Vítězslava Kaprálová (1915–1940) syntyi musiikin mahtimiehen, kriitikon, kuoronjohtajan, pedagogin ja säveltäjän Vaclav Kaprálin ja laulunopettaja Vítězslava Uhlirován perheeseen, ja valmistui Brnon konservatoriosta ensimmäisenä naisena. Pariisissa Kaprálovaa avustivat niin taiteellisesti kuin käytännöllisesti sekä kapellimestari Charles Munch sekä maanmiehensä, säveläjä Bohuslav Martinů, kunnes hänen elämänsä katkesi diagnosoimattomaan tuberkuloosiin vain 25-vuotiaana. Musiikinhistorian lahjakkaimpiin lupauksiin kuuluneen säveltäjän täydellisen unohtumisen pelasti kapellimestari Rafael Kubelík, joka piti hänen musiikkiaan esillä vuosikymmeniä.

Kaprálován uusklassistinen tuotanto käsittää 25 opusnumeroa, joukossa mm. hieno pianokonsertto sekä Partita pianolle ja jousiorkesterille. Hänen tunnetuin teoksensa on Rudolf Firkušnýlle syntynyt pianosarja Huhtikuun preludit. Kaprálován tähtihetki koettiin ISCM–festivaalilla vuonna 1938 Lontoossa, jossa hän johti Vojenská symfonietan kantaesityksen ylistävien kritiikkien saattelemana. Tämä poiki Universal Musicilta pikaisen tilaustyön, kolmeosaisen Suita Rustican op. 19.

Vaikka Suita Rustican melodiat ja teemat kumpuavat tšekkiläisestä maaperästä, sen selvä innoittaja on Igor Stravinskyn baletti Petruška, jota Kaprálova oli tutkinut teinivuosistaan saakka. Petruškan tapaan Suita Rustican ensi- ja päätösosat katsovat tanssitapahtumaa sekasortoisena  hälyn ja humun yhteentörmäyksenä, jossa sivujuonteet meinaavat alituiseen kaapata kaiken huomion. Toisessa osassa Antonín Dvořákin melodisuudesta muistuttava böömiläisromantiikka nousee pääosaan.

Teksti: Jaani Länsiö

Nuori Sergei Prokofjev (1891–1953) tunnettiin provosoivista teoksistaan, jossa rytmit repivät ja harmoniat riitelivät. Mutta kun Venäjän keisarivalta oli kaatumassa ja sota riehui Euroopassa, tyyli teki täyskäännöksen. Prokofjevin musiikkiin ilmestyi uusklassistista selkeyttä, pehmeitä reunoja, helppouden tunnetta. Näinä aikoina valmistuivat esimerkiksi Klassinen sinfonia, ooppera Peluri, kolmas ja neljäs pianosonaatti sekä pianosarja Visions fugitives. Kolmas pianokonserttokin oli saamassa muotoaan, joskin se valmistui vasta neljä vuotta myöhemmin.

Prokofjevin uusi tyyli kulminoitui viulukonserttoon D-duurissa. Vaikka sekin valmistui vuonna 1917, vallankumous lykkäsi sen kantaesitystä vuosilla. Ensimmäisen kerran konsertto kuultiin Pariisissa 1923 Marcel Darrieux’n soittamana, kun konserton soolo-osuuksien kirjoittamisessa auttanut viulisti Paweł Kochański olikin jo ehtinyt lähteä Yhdysvaltoihin.

Konsertto on Prokofjeville tyypillisesti virtuoosinen, mutta solistin ja orkesterin valtakamppailu on totuttua vähäisempää. Sooloviulu sulautuu orkesterin osaksi pikemminkin taistelutoverina kuin kilpakumppanina. Teos alkaa poikkeuksellisesti hitaalla Andantinolla, ensin uneksivasti ja myöhemmin kertovasti. Toinen osa on paholaismaisesti temppuileva scherzo, teoksen vahvin muistuma Prokofjevin nuoruusvuosien rettelöinnistä. Viimeinen osa Moderato – Allegro Moderato palaa ensiosan haaveisiin sulkeakseen taianomaisen matkan ehjäksi kokonaisuudeksi.

Teksti: Jaani Länsiö

Pjotr Tšaikovskin (1840–1893) sinfoniat voidaan jakaa karkeasti kahtia kolmeen ensimmäiseen ja kolmeen viimeiseen. Siinä missä nuoruusvuosien teokset soivat oikeaoppisen muodon kahleissa ja etäisesti, vuodesta 1878 lähtien syntyneissä sinfonioissa säveltäjä panee itsensä ja elämänsä likoon rohkeasti ja henkilökohtaisesti. On ilmeistä, että homoseksuaalisuuttaan peitellyt Tšaikovski ei yksinkertaisesti jaksanut enää teeskennellä muuta kuin on. Hän onnistui kääntämään kamppailunsa sinfonioidensa ehtymättömäksi polttoaineeksi.

Kolme viimeistä sinfoniaa muodostavat rakkauden ja kohtalon ympärille punoutuvan puoliohjelmallisen trilogian, jonka sankari on säveltäjä itse. Neljäs sinfonia etenee Beethovenin Kohtalonsinfonian tapaan kuilun partaalta voittoon kohoavana kertomuksena. Kuudennessa sinfoniassa (1893) elämä katkeaa suureen suruun pian täyttymyksellisten tuntojen jälkeen. Sattumaa tai ei, myös tosielämässä Tšaikovski kuoli vain kaksi viikkoa kantaesityksen jälkeen ilmeisesti oman käden kautta.

Myös viides sinfonia (1888) on tarinallinen, mutta vain ensiosan ohjelmasta on jäänyt Tšaikovskin omakätiset muistiinpanot. Sinfonian hidas johdanto kuvaa “täydellistä antautumista Kohtalolle”, sitä seuraava nopea allegro “mutinoita, epäilyksiä, valituksia, moitteita X:ää kohtaan”, ja vielä “aionko heittäytyä kohtalon viemäksi???” Sinfonian avaava ja loppuun asti toistuva kohtalonteema on lainaus Mihail Glinkan Elämä tsaarille -oopperasta, jossa se on aseteltu sanoihin “älä vaivu suruun”. Teema kasvaa Finaalia kohti aina vain mahtipontisemmaksi kuin todistellen, että kohtalon voimaa uhmaava vastarinta on hyödytöntä nyt ja aina.

Teksti: Jaani Länsiö