Marianne Hautakangas

Alttoviulu

Marianne Hautakangas aloitti viulunsoiton Lohjan musiikkiopistossa. Alttoviulisti Lauri Poijärvi otti Hautakankaan oppilaakseen ja Lohjan orkesterin oppilassoittajaksi vuonna 1990, ja haave muusikon ammatista heräsi. Hautakangas opiskeli Helsingin konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2004. Hän opiskeli myös Amsterdamin Sweelinck-konservatoriossa vuonna 1999.

Ennen vakituista kiinnitystä Tampere Filharmoniaan hän toimi sijaisena ja avustajana useissa suomalaisissa orkestereissa. Hautakangas on soittanut Tampere Filharmoniassa vuodesta 2001 alkaen. Hän toimi TampereRaw-yhtyeen alttoviulistina vuosina 2001–2008. Hautakangas opiskeli barokkimusiikkia Kreeta-Maria Kentalan ja Peter Spisskyn oppilaana vuosina 2013-2017 YH Noviassa, Pietarsaaressa, josta valmistui keväällä 2017.

Marianne Hautakangas