Pyynikki-ilmiö: Kaseva

17.8.2024

15.00 - 17.00

Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3, 33230 Tampere

Kaseva on legendaarinen tamperelainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa Pyynikin kesäteatterissa.

Kaseva
Kaseva on legendaarinen tamperelainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.
Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974-86 ja 2000-luvun alussa yhtye kasattiin uudelleen esiintymään konserttisalehin ja klubeihin ympäri Suomen.
Uudella kymmenluvulla hetken hiljaiseloa viettänyt Kaseva palasi taas keikoille loppuvuodesta 2015. Nyttemmin yhtyeen alkuperäisen solistin Mikko Jokelan paikalle on liittynyt Mikon itsensä valtuuttamana Popedan alkuperäisen kitaristin Arwo Mikkosen poika Matti Mikkonen.
Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma on vain kasvanut vuosien saatossa! Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.
Kaseva on:
Matti Mikkonen, laulu ja kitara
Jouko Järvinen, basso ja laulu
Nils Jokela, rummut
Tommi Kekoni, kitara ja laulu
LA 17.8.2024 Kaseva (K18)
Ovet klo 14.00
Showtime klo 15.00
Kesto n. 2 tuntia sis. väliaika
Liput: 39,50 sis. palvelumaksu
Päivät

17.8.2024

Aika

15.00 - 17.00

Sijainti

Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3, 33230 Tampere

Hinta

39.5-39.5€