Soivia satukuvia

Finnegan Downey Dear nousi kansainväliseen tietoisuuteen, kun hän vuonna 2020 voitti Mahler-kapellimestarikilpailun Bambergissa Saksassa. Kilpailun tuomaristo kehui hänen ”kykyään luoda maagisia hetkiä kuin mitään luonnollisempaa ei olisi”.

Lontoossa syntynyt Finnegan valmistui erinomaisin arvosanoin Cambridgen yliopistosta ja Royal Academy of Musicista. Sittemmin hän on työskennellyt musiikin huippunimien, kuten Simone Youngin, Thomas Adèsin, Simon Rattlen, Daniel Hardingin ja Richard Bakerin apulaiskapellimestarina. Vuodesta 2014 hän on toiminut Shadwell Operan musiikillisena johtajana. Itä-Lontoossa sijaitseva yksityinen oopperatalo toimii lahjakkaimpien nuorten brittimuusikoiden kanssa ja kokeilee oopperan uusia muotoja sekä tarjoaa nykyaikaista brittiläistä ohjelmistoa uudelle yleisölle.

Kaudella 2022/23 Finnegan debytoi Tampere Filharmonian lisäksi useiden arvostettujen orkesterien kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tulevina kausina Finnegan johtaa mm. Royal Opera Housessa, Covent Gardenissa ja Theater an der Wienissä. Hänen mittavaan oopperakokemukseensa lukeutuvat mm. Die tote Stadt Puolan kansallisoopperassa, Hänsel und Gretel Deutsche Oper am Rheinissä ja Korean kansallisoopperassa, Le nozze di Figaro Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa, Don Giovanni Nevill Holt -oopperassa ja Gerald Barryn Alice’s Adventures Under Ground Lontoon Covent Gardenissa.

Olivia Warburton on viime vuodet kerännyt mainetta valloittavana esiintyjänä ja monipuolisena nuorena artistina oopperanäyttämöillä ja konserttisaleissa ympäri maailman. Hän syntyi Isossa-Britanniassa ja valmistui Lontoon kuninkaallisesta musiikkiakatemiasta ensiluokkaisin arvosanoin, minkä jälkeen jatkoi opintojaan Hochschule für Musik und Tanz Kölnissä, Mozarteum Salzburgissa ja Georg Solti Accademiassa. Kuluvalla kaudella hän on kiinnitettynä Deutsches Nationaltheater Weimarissa, Theater Erfurtissa ja Theater Altenburg-Gerassa.

Viimeaikaisia ​​konserttiesiintymisiä ovat muun muassa George Benjaminin A Mind of Winter Göteborgin sinfoniaorkesterin kanssa, John Adamsin Grand Pianola Music säveltäjän johdolla ja Maxin rooli Oliver Knussenin Where the Wild Things Are Bambergin sinfoniaorkesterin ja Shadwell Operan kanssa.

Olivia Warburton on voittanut Wienin 1. kansainvälisen Haydn-kilpailun, ja hänen laajaan oopperaohjelmistoonsa kuuluvat Euridice Haydnin L’anima del Filosofossa, Zerlina Mozartin Don Giovannissa, Kerttu Humperdinckin Hänsel und Gretelissa, Anne Frank Fridin Das Tagebuch der Anne Frankissa, Kettu Janacekin Ovelassa ketussa, Lapsi Ravelin L’enfant et les sortilègesissa ja Valetto L’incoronazione di Poppeassa, viimeksi mainitussa Jane Gloverin johdolla. Aiemmin tänä vuonna hän debytoi DNT Weimarissa Stewart Copelandin Electric Saint -elokuvan maailmanensi-illassa.

Olivian vanhan musiikin repetoaariin kuuluvat myös Ernando Venceslaon nykyversion ensi-illassa Halle Händel -festivaaleilla ja hänen debyyttinsä Händelin Teseon nimiroolissa Lontoon Händel-festivaaleilla. Hän on työskennellyt johtavien cembalistien ja kapellimestarien Laurence Cummingsin ja Masaaki Suzukin kanssa kiertueella Lincoln Centressä New Yorkissa, Bostonin vanhan musiikin festivaaleilla ja Bach-festivaaleilla Leipzigissä.

Intohimoisena resitalistina Olivia on debytoinut Wigmore Hallissa, The Queen’s Galleryssä, Buckinghamin palatsissa ja Aldeburgh-festivaaleilla. Hän kuuluu niin Samling- kuin Britten-Pears Young Artist -taiteilijaohjelmiin ja on myös ollut perustamassa Sunday at Six -verkkokonserttisarjaa, joka yhdisti yleisöt ympäri maailmaa Covid19 -pandemian aikana.

Maurice Ravel (1875–1937) oli suuri uudistaja ja silti klassikko – tai nostalgikko. Hän sävelsi valsseja muka-vanhaan tyyliin, imitoi barokkisäveltäjiä ja sai inspiraatiota vanhoista tarinoista, kuten Dafnis ja Khloe, Sheherazade ja Don Quijote. Yksi Ravelin suosituimmista teoksista on Ma mère l’Oye, eli Hanhiemo (1910). Se perustuu ikivanhoihin lastensatuihin, joita ovat kirjallisiksi ikuistaneet esimerkiksi Grimmin veljekset, Madame d’Alnoy ja Charles Perrault. Myös Walt Disney versioi niitä varhaisiin menestyselokuviinsa. Ravel sävelsi sen alunperin nelikätisesti esitettäväksi pianokappaleeksi ja laajensi siitä kaksi vuotta myöhemmin yhteensä puolituntisen baletin orkesterille.

Kohtaukset tapahtuvat Prinsessa Ruususen unessa ja lumotussa puutarhassa, johon alkusoitto johdattelee. Ensimmäisessä ja toisessa kohtauksessa näemme noidutun värttinän ja Prinsessa Ruususen, joka vaipuu satavuotiseen uneen. Kohta kuulemme Kaunottaren ja Hirviön riitelyä, kunnes Hirviö vakuuttaa Kaunottaren rakkaudestaan ja muuttuu kuorensa alla olleeksi komistukseksi. Neljäs osa kertoo Pojasta peukalon pituisesta, joka eksyy metsään, koska linnut ovat nokkineet hänen paluureitilleen ripottelemansa leivänmurut. Viides osa on baletin kohokohtia, ja perustuu Madame d’Alnoyn kirjoittamaan tarinaan, jossa prinsessa on taiottu rumilukseksi. Hän voi murtaa taian vain Pagodien maassa, mystisessä Kiinassa. Kohta trumpetin fanfaari ilmoittaa auringonnoususta. Linnut laulavat. Unelmien Prinssi herättää Ruususen ikiunestaan.

Teksti: Jaani Länsiö

Skotti Oliver Knussen (1952–2018) kuului nykymusiikin jättiläisiin niin säveltäjänä kuin kapellimestarina. Hän kirjoitti ensimmäisen sinfoniansa vain viidentoista vanhana, ja hänen vuonna 1979 valmistunutta kolmatta sinfoniaansa ylistetään yhä 1900-luvun säveltaiteelliseksi virstanpylvääksi. Siitä Knussenin maine vain jatkoi kasvamistaan esimerkiksi riehakkaalla alkusoitolla Flourish with Fireworks (1988) sekä konsertoillaan käyrätorvelle (1994) ja viululle (2002). Hänen ehkä soitetuin teoksensa on silti yksinäytöksinen fantasiaooppera Where the Wild Things Are (1979–1982), josta hän irrotti nipun lauluja ja Meri-välisoiton omaksi orkesterilaulusarjakseen

Maurice Sendakin kirjoittamassa tarinassa susiasuinen poika Max on määrätty ilman ruokaa nukkumaan. Yön pimeydessä hänen huoneensa muuttuu metsäksi ja mereksi, jolle Max lähtee purjehtimaan. Merillä hän kohtaa hirviöitä, jotka ensin pelottavat, mutta jotka hän onnistuu kesyttämään alaisuuteensa nousemalla hirviöiden kuninkaaksi. Komennettuaan hirviöt ilman ruokaa nukkumaan, Max huomaa jääneensä ypöyksin ja päättää matkustaa takaisin kotiin. Perille päästyään metsä on kadonnut ja lämmin illallinen odottaa pöydässä.

Laulusarja käsittää suurimman osan Maxin sooloista sekä oopperan toisen välisoiton, joka esittelee pojan näkemät hirviöt, etenkin hurjan merihirviön. Vaikka musiikki on autenttista Knussenia, hän kertoo saaneensa innoitusta Modest Musorgskin oopperasta Boris Godunov ja nyökkää tyylikkäästi ennen kaikkea Claude Debussyn suuntaan.

Teksti: Jaani Länsiö

Venäjällä puhjennut kansallishurmos 1850-luvulla alkoi muokata voimakkaasti maan kulttuurikenttää kaikissa taiteissa. Musiikkipuolen keskeisin hahmo oli Modest Musorsgski (1839–1881), joka yhdessä pietarilaisten kollegoidensa César Cuin, Mili Balakirevin, Aleksandr Borodinin ja Nikolai Rimski-Korsakovin kanssa muodosti niin sanotun Venäläisen viisikon. Näiden tyyliä pidettiin aitovenäläisenä, oikeaoppisena taiteena, toisin kuin esimerkiksi eurooppalaishenkisemmän Pjotr Tšaikovskin teoksia. Musorgskin kuuluisimpia sävellyksiä ovat oopperat Hovanštšina ja Boris Godunov sekä sävelruno Yö autiolla vuorella. Soitetuin lienee Näyttelykuvia (1874), joka on alun perin pianosävellys.

Teos sai alkunsa vain 39-vuotiaana kuolleen arkkitehdin ja taidemaalarin Viktor Hartmannin muistonäyttelyssä. Musorgski vaikuttui niin, että sävelsi maalausten pohjalta teoksen vain parissa päivässä. Satojen taulujen joukosta valikoitui kymmenen kuvaa, jotka Hartmann oli maalannut matkoillaan Euroopassa, esimerkiksi kömpelösti tallustavan Menninkäisen, Vanhan linnan trubaduureineen, Tuileries’n puiston Pariisissa ja Härkävankkurit Puolassa. Musorgski kuvaa tuntojaan taulun edessä ja säveltää itsensä myös kävelemässä taululta toiselle. Kävelyillä on oma teemansa, jonka muunnelmia kuullaan myös taulumusiikkien aikana, etenkin teoksen päättävässä Kiovan suuressa portissa.

Valtavan suositun teoksen ovat orkestroineet useat säveltäjät ja kapellimestarit, kuten Mihail Tušmanov, Leo Funtek, Henry Wood, Vladimir Ashkenazy ja Peter Breiner. Ylivoimaisesti kuuluisin versio on tänäänkin kuultava Maurice Ravelin vuonna 1922 laatima sovitus, jossa on kaksi kävelykohtausta vähemmän kuin Musorgskin alkuperäisessä teoksessa.

Teksti: Jaani Länsiö