Näkemiin, Santtu-Matias

Saksalaisen Richard Straussin (1864–1949) musiikki palautuu lähes poikkeuksetta kirjallisiin tarinoihin, oli se tarkoitettu sitten näyttämölle tai konserttisaliin. Strauss sävelsi yhteensä 16 oopperaa tai laulunäytelmää. Aikansa saksalaisen oopperan kiistatta suurimpana säveltäjänä hänet tunnettiin aluksi Salomesta (1905) ja Elektrasta (1909), mutta lopullisen paikkansa hän saavutti uusklassisella Ruusuritarilla (1911).

Vähintään yhtä tärkeäksi tyylilajiksi tai muodoksi nousi niin kutsuttu sävelruno, joissa Strauss täydellisti orkesterin käyttönsä paitsi laadullisesti myös määrällisesti, aivan kuin hän olisi varta vasten pyrkinyt instrumentaalimusiikin rajoille – ja sen jälkeen vienyt ne kauemmaksi. Kaikki eivät tästä toki pitäneet: ”Mielestäni ei ole vielä koskaan esiintynyt säveltäjää, joka olisi yhtä vähälahjainen ja täynnä mahtailua!” huudahti Pjotr Tšaikovski jo vuonna 1888 – kauan ennen kuin Strauss oli edes kunnolla päässyt vauhtiin.

Straussin kaikki 12 sävelrunoa syntyivät vuosien 1886 ja 1915 välillä. Teosmuodon alkuperäinen idea oli muuttaa tarina, maalaus tai maisema puhtaaksi musiikiksi, mutta tämänkin hän teki omilla säännöillään: suuri osa Straussin sävelrunoistaan on tavalla tai toisella palautettavissa hänen oman elämänsä kuvauksiksi. Ensimmäisenä valmistunut Aus Italien (1886) ja viimeiseksi jäänyt Alppisinfonia (1915) ovat tarkkoja matkakertomuksia omilta reissuilta; Kuolema ja kirkastus (1889) kertaa taitelijan viimeisiä hetkiä omakohtaisesti – olihan Strauss nuorena kolkutellut kuolemanportteja sairasteluillaan. Sankarin elämää (1898) taas on itseironisuuteen kallistuva kronikka suuren taiteilijan maallisista saavutuksista. Tätä seurasi Sinfonia Domestica (1903), jossa kuullaan rauhoittuneen säveltäjän kotoisia tuokiokuvia tasaisesta perhearjesta. Macbeth (1888), Don Juan (1888) ja Don Quixote (1897) perustuvat kyllä romaanihahmoihin, mutta niistäkin voi löytää yhtäläisyyksiä itseriittoisena tunnetun säveltäjän minäkuvaan.

Näin puhui Zarathustra (1895/1896) poikkeaa straussilaisista sankarihahmoista. Filosofi Friedrich Nietzschen kymmenen vuotta aiemmin ilmestyneestä romaanista inspiroitunut teos kun ei kertaakaan yksilön seikkailua vastoinkäymisineen ja valloituksineen, vaan pyrkii kuvailemaan kokonaista maailmankatsomusta. Strauss halusi esittää musiikillaan sen, mitä Nietzsche oli kirjoittanut: ihmisrodun kehityskaaren niin evoluution, uskonnon kuin tieteen läpivalaisemana päättyen ihanteeseen yli-ihmisestä. Strauss ei edes pyri yksityiskohtaisuuteen, vaan jättää kuulijalle vapauden tulkita musiikkia yhtä vapaasti kuin Strauss itse on tulkinnut Nietzscheä.

Perinteisemmän sinfoniamuodon sijasta Zarathustra-sävelruno on rapsodinen ja jakautuu yhdeksään tauotta esitettävään osaan. Ne perustuvat Nietzschen romaaniin, mutta eivät noudata kirjan järjestystä. Romaanin rehvakas, ylitsepursuava mahdikkuus ja ehkä pilkallinenkin pohjavire on musiikissa silti läsnä: siinä missä Nietzsche halusi tekstillään työntää jumalat kumoon, Strauss rikkoo edeltäjiensä säännöt säpäleiksi jo johdannossa, eli Auringonnousussa. Kirjan julistuksellisuus ilmenee tällä roimalla ylilyönnillä urkuineen kaikkineen, jolla sinfoniateoksia saattoi kyllä lopettaa, mutta ei missään nimessä aloittaa.

Lisää musiikillista kannanottoa kuullaan Takametsäläisistä kertovassa osassa, jossa Strauss lainaa muinaiskristillistä laulua. Tieteestä-osassa Strauss käyttää kompleksista fuugaa kuvailemaan tieteen suurimpia saavutuksia. Yli-ihmisen valaistuneisuutta Strauss taas esittää huolettomalla wienervalssilla Tanssilaulu-osassa. Loppu jättää vastaukset ilmaan: ”Sitten tanssi kaikkoaa kaukaisuuteen”, Strauss on kirjoittanut. ”Zarathustra tanssii maailmojen tuolle puolen, mutta hän ei ole ratkaissut arvoitusta muiden ihmisten puolesta. Siksi, häntä kuvailevan valon sopusoinnun vastaisesti, herää surumielisiä kysymyksiä, joihin sävelruno päättyy.”

Teksti: Jaani Länsiö

Straussin ura säveltäjänä jatkoi Zarathustran jälkeen nousukiitoaan. Hänestä oli tullut yksi Saksan kysytyimmistä kapellimestareista, ja vaimoksi hän oli saanut tavoitellun seurapiirikaunottaren, oopperadiiva Pauline de Ahnan. Nyt vain 34-vuotiaana Strauss koki, että aika oli kypsä omaelämäkerralliselle välitilinpäätökselle, sävelrunolle Sankarin elämä (1896). Hän ei tosin koskaan suostunut myöntämään Sankarin elämän olleen elämäkerrallinen, vaan uskotteli sen kuvaavaan Eroica-sinfonian hengessä beethovenilaista suurmiestyyppiä. Musiikki todistaa toisin. Sankarin elämästä löytyy ainakin 30 suoraa lainausta Straussin edellisistä teoksista, esimerkiksi sävelrunosta Näin puhui Zarathustra.

Sankarin elämä (1896) valmistui yhtä aikaa Don Quixoten kanssa, mielikuvitussankarin kommelluksia kuvaavan teoksen vastakohdaksi. Sankarin elämästä tuli paitsi todellinen orkesteripommi myös taiteellisen egoismin ylistys ja huipentuma. Kolmevarttisena se ylittää kestossaan useat sen aikaiset sinfoniat, ja sen orkesteri on massiivinen.

Ensiosassa kuullaan sankarin, hänen vastustajansa sekä rakkauden teemat, jotka kannattelevat teosta toistuvina johtoaiheina. Toisessa osassa äänen saavat välihuutoja ja murahduksia viljelevät vastustajat, eli berliiniläiset kriitikot. Sankarin rakastettu on Pauline de Ahna, oikukas ja arvaamaton, mutta aina viettelevä viulu. Mehevästi soivan rakkauskohtauksen jälkeen sankari heitetään yhä äänekkäämmiksi käyneille vastustajilleen, jotka hän taltuttaa voimia säästämättä. Melodioiden kiihko hakeutuu jatkuvasti kohti uutta konfliktia ja ratkaisua. Sankarin rauhantöissä Strauss lainaa tietenkin omia teoksiaan, kunnes päätösosassa päähenkilömme poistuu näyttämöltä voittamattomana, kaiken saavuttaneena.

Teksti: Jaani Länsiö

I-viulu
Johannes Põlda 1.konserttimestari
Lotta Laaksonen 2. konserttimestari tp.
Mathieu Garguillo 3.konserttimestari tp.
Riikka Marttila *
Maria Garcia Escudero
Raimo Hannikainen
Katri Nikkanen
Ivi Ots
István Szalay
Vitali Torkkeli
Kati Tuominen-Heroja
Maksym Filatov tp.
Joosep Reimaa tp.
Sanna Kokko tp.
Katariina Lankinen tp.
Janita Oksanen op.

II-viulu
Heidi Kuula **
Hanna Parviainen ***
Riitta Hallila
Linda Halme
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Kristine Lilientale-Birzniece
Eeva-Liisa Suuronen
Sanna Tullila
Anni Ylikallio
Kaisa Porra-Hänninen tp.
Josefina Haikarainen tp.
Olga Iartseva op.
Maria Turunen op.

Alttoviulu
Jakob Dingstad *tp.
Anni Tiainen-Hammo **tp.
Heili Hannikainen
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Satu Kae tp.
Pia Kukkonen tp.
Laurent Corsyn tp.
Iina Marja-aho tp.

Sello
Sirja Nironen *tp.
Virpi Välimäki ***tp.
Miika Jämsä
Sampo Liukko
Elina Rouvali
Tatu Ahola tp.
Hannes Jämsä tp.
Eeva Leijo tp.
Eero Vahtola op.

Kontrabasso
Jarkko Uimonen *
Joni Armio **tp.
Luukas Jokisipilä ***tp.
Juha Kleemola
Pentti Huhtinen
Tuomo Kinnunen
Antti Laulaja
Mika Nikkanen op.

Huilu
Annaleena Jämsä *
Nina Johnson ***
Seppo Planman
Tuuli Orasuo op.
Lotta Rissanen op.

Oboe
Cristian Moré Coloma *
Juha Ala **
Dimas Ruiz Santos **tp.
Antti Sakari Turtiainen ***tp.

Klarinetti
Jarmo Hyväkkö *
Mark Reding **
Janne Pesonen ***
Laure Paris tp.
Andreas Heino tp.

Fagotti
Alexei Dmitriev *
Aleksandr Veryukhanov **
Sarah Tako ***
Marcin Wosinski

Käyrätorvi
Aleksi Mäkimattila *
Jouni Suuronen **
Pauliina Koskela ***
Pasi Tiitinen

Trumpetti
Xiang Guo *
Eero Kiukkonen **tp.
Aki Välimäki ***

Pasuuna
Vygantas Silinskas **
Mikhail Kapustin ***
NadjaHanhilahti tp.

Tenoritorvi
Antti Hirvonen *

Tuuba
Harri Miettunen *

Patarummut
Tiina Laukkanen *

Lyömäsoittimet
Tuomo Oravakangas ***
Harri Lehtinen tp.
Eppu Hietalahti tp.
Niko Ronimus tp.
Janne Tuomi tp.

Harppu
Olga Benito Ramirez *tp.
Minea Varho op.

Mandoliini
Jarmo Julkunen*tp.

Kitara
Hannu Siiskonen *tp.

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.
orkesteriakatemia op.