Ruusuritarin syleilyssä

Kapellimestari Kristian Sallinen on nopeasti kansainvälistyvän sukupolvensa kärkinimiä. Tampere Filharmonian kausisarjan lisäksi hän debytoi tällä kaudella Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin sekä Stavangerin ja Malmön sinfoniaorkestereiden kanssa, ja tekee oopperadebyyttinsä Suomen kansallisoopperassa (Tšaikovskin Iolanta). Hän on johtanut mm. Radion sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupunginorkesteria ja BBC:n sinfoniaorkesteria. Sallisella on vahva kiinnostus nykymusiikkiin ja hän on kantaesittänyt esimerkiksi Jouni Hirvelän ja Stephen James Webbin teoksia.

Sallinen valmistui Sibelius-Akatemiasta keväällä 2025 ja hän on opiskellut mm. Sakari Oramon ja Jorma Panulan johdolla. Hän on taustaltaan alttoviulisti ja soitti pitkään palkitussa nuorten muusikoiden Seele-jousikvartetissa. Suomessa Sallinen tuli suurelle yleisölle tutuksi kapellimestarina johtaessaan alkuvuodesta 2024 Radion sinfoniaorkesteria Ylen Elämäni biisi -ohjelmassa.

Lue lisää: kristiansallinen.com

Sellisti Senja Rummukainen on noussut suomalaisen musiikkielämän eturiviin voitettuaan Turun sellokilpailun vuonna 2014. Hänen ilmaisuvoimainen ja sävykäs soittonsa puhuttelee kuulijaa niin intiimeissä kamariteoksissa kuin suurissa konsertoissa.

Kaudella 2025/26 Rummukainen esiintyy Rotterdamin filharmonikkojen kiertueella sekä mm. Radion sinfoniaorkesterin, Malmön sinfoniaorkesterin ja BBC:n filharmonisen orkesterin solistina. Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin tilaama Tebogo Monnakgotlan sellokonsertto saa kantaesityksensä hänen tulkitsemanaan.

Rummukainen on valmistunut mm. Sibelius-Akatemiasta ja Berliinin musiikkiyliopistosta, ja hän opettaa mestarikursseilla Suomessa. Kamarimuusikkona hän on yksi Suomen kysytyimmistä, ja hän on ollut keskeisessä roolissa useilla musiikkifestivaaleilla, kuten Kuhmon Kamarimusiikissa sekä Turun ja Oulun musiikkijuhlilla. Rummukainen soittaa Suomen Kulttuurirahaston omistamaa David Tecchler -selloa vuodelta 1707.

Lue lisää: senjarummukainen.com

I-viulu

Johannes Põlda, 1. konserttimestari
Maria Itkonen, 1. konserttimestari tp.
Kati Tuominen-Heroja, 3. konserttimestari tp.
Lotta Laaksonen * tp.
Liina Nuora-Loijas ***
Lea Antola
Maria Garcia Escudero
Raimo Hannikainen
Katri Nikkanen
Ivi Ots
István Szalay
Zurabi Gorgiashvili tp.
Linda Halme tp.
Kaisa Hiilivirta tp.
Erkki Louko tp.
Raul Sanhueza tp.

II-viulu

Kaia Voitka *
Heidi Kuula **
Kimmo Tullila ***
Anna Angervo
Riitta Hallila
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Ida Nurminen tp.
Stevan Sretenovic tp.
Josefina Haikarainen tp.
Jokubas Svambaris tp.
David Seixas tp.
Maano Männi tp.

Alttoviulu

Jenny Asparro
sooloaltisti tp.
György Balázs *
Kata Stojanovic ***
Heili Hannikainen
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Anni Tiainen-Hammo
Iina Marja-aho tp.
Satu Kae tp.

Sello

Kalle-Pekka Koponen
soolosellisti
Risto Rajakorpi *
Simon Svoboda ***
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Elina Rouvali
Virpi Välimäki
Antto Tunkkari tp.

Kontrabasso

Jarkko Uimonen *
Oskari Hanhikoski **
Joni Armio ***
Pentti Huhtinen
Tuomo Kinnunen
Juha Kleemola
Heikki Lehtinen
Eero Marttila tp.

Huilu

Annaleena Jämsä *
Malla Vivolin **
Seppo Planman

Oboe

Simeon Overbeck * tp.
Nevio Keller ** tp.
Lucía Castillo *** tp.

Klarinetti

Mark Reding **
Janne Pesonen ***
Laure Paris tp.
Jussi Uuksulainen tp.

Fagotti

Aleksei Dmitriev *
Eri Ikeda **
Emil Fuchs tp.

Käyrätorvi

Aleksi Mäkimattila *
Jouni Suuronen **
Ismo Ponkala
Pasi Tiitinen
Timo Ruskeepää

Trumpetti

Xiang Guo *
Eero Kiukkonen **
Tamás Mészáros ***
Tapio Kilpinen

Pasuuna

Vygantas Silinskas **
Mikhail Kapustin ***
Ivan Cheung

Tuuba

Harri Miettunen *

Patarummut

Tiina Laukkanen *
Jarmo Niininen *** tp.

Lyömäsoittimet

Jyri Kurri *
Tuomo Oravakangas ***
Harri Lehtinen tp.
Tuomas Marttila
Niko Ronimus tp.
Eero Tekoniemi tp.

Harppu

Kirsti Vartiainen *
Minea Varho tp.

Kosketinsoittimet

Andras Szabo * tp.

* äänenjohtaja
** vuorotteleva äänenjohtaja
*** varaäänenjohtaja
tp. tilapäinen

Magnus Lindbergin (s. 1958) nousu Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin säveltäjiin alkoi teoksella Kraft (1985). Kaatopaikkaromua, elektronisesti muokattua ääntä ja tietokoneella prosessoituja harmonioita hyödyntävästä soitinvyörytyksestä tuli hetkessä suomalaisen modernismin keulakoriste ja Lindbergistä sen kuuluisin vientituote. Vaikka hänen sävelkielensä on 40 vuodessa pehmentynyt, tavaramerkinomaiset orkesterimassat ovat säilyttäneet särmikkään, teräksenkiiltävän ilmeensä.

Konsertolla orkesterille (2003) Lindberg huipensi sitä edeltäneiden soolokonserttojensa ja orkesteriteostensa kehityskaaren. Tuloksena on puolituntinen ilotulitus, joka suuntaa virtuoosisen valokeilan jokaiseen soitinryhmään — sekä yhdessä että erikseen. Teoksella Lindberg liittyi samaan joukkoon kuin esimerkiksi Béla Bartók, Witold Lutosławski ja Elliott Carter, jotka ovat jättäneet ohittamattoman jäljen soittimien mahdollisuuksia tutkivien orkesterikonserttojen perinteeseen.

Yksiosainen Konsertto orkesterille on sinfoniaorkesterin voimannäyttö. Toraisilla vaskifanfaareilla alkava taival instrumentalismin ytimeen käy läpi viisi pääjaksoa. Orkesteri pulppuaa milloin kaoottisesti, milloin yksilösuorituksia nostaen, mutta kokonaisarkkitehtuuri pysyy loogisena: orkesterisoinnin ylistys saa korkeimman kruununsa, kun alussa paikkaansa hakeneet fanfaarit asettuvat lopussa yhteiselle, sopuisalle maaperälle.

Teksti: Jaani Länsiö

Camille Saint-Saëns (1835–1921) kulki usein vastavirtaan ja hakeutui sinne, mistä hänen kollegansa olivat jo siirtyneet eteenpäin. Vaikka hän ihaili uudistajia kuten Schumannia, Lisztiä ja Wagneria, hän itse pysytteli klassisten muotojen ja harmonioiden parissa, ja sävelsi konserttoja ja sinfonioita aikana, jolloin niitä pidettiin joko menneisyyden jäänteinä tai saksalaisina ilmiöinä. Vanhemmitenkaan hän omaksunut 1900-luvun tyylejä, vaan kantoi konservatiivin leimaa kuolemaansa saakka.

Sellokonsertto a-mollissa (1872) on kuitenkin poikkeus, jonka asema historiallisesti yhtenä ensimmäisistä merkittävistä romanttisista sellokonsertoista on kiistaton. Se syntyi belgialaiselle sellistille Auguste Tolbecquelle, joka kuului Pariisin musiikkielämän ehdottomaan eliittiin. Tilaus oli varma merkki Saint-Saënsin kasvaneesta arvostuksesta — kantaesityksen kapellimestari Édouard Deldevez huomauttikin, että ilman Tolbecquen tukea teosta ei olisi koskaan esitetty.

Konsertto on paperilla kolmiosainen, mutta todellisuudessa osia on yksi: ilman osien välisiä taukoja soitettava teos näyttäytyy yhtenäisenä, suurena kaarena. Teos käynnistyy pamauksella, johon sello vastaa aikailematta. Pyörteiset sellosoolot jatkuvat lähes keskeytyksettä, kunnes keskiosan pidättyväinen menuetti tarjoaa hengähdyshetken. Finaali kehittelee ensiosan aineksia kohti sankarillista loppukoodaa.

Teksti: Jaani Länsiö

Itsekorostuksellisilla, osin omaelämäkerrallisilla sävelrunoillaan saksalaisen musiikin kärkinimeksi noussut Richard Strauss (1864–1949) uudisti sävelkieltään radikaalisti siirryttyään oopperoihin 1900-luvun alussa. Voimakkaita riitasointuja vilisseet Salome (1905) ja Elektra (1909) nostivat hänet nopeasti modernismin etujoukkoihin, mutta vaikka ne menestyivät, hän vaihtoi tyyliä jälleen — tällä kertaa kohti menneisyyttä.

Ensimmäinen Straussin uusvanhoista teoksista oli Ruusuritari (1911), kaikkien aikojen yleisömenestys ja kenties historian ensimmäinen tuotteistettu ooppera; loppuunmyytyihin esityksiin matkustettiin Ruusuritari-junilla, joissa tarjoiltiin Ruusuritari-samppanjaa ja tupruteltiin Ruusuritari-sikareita. Strauss oli haistanut maailmansotaa edeltäneen kaipuun kitkattomuuteen, rauhaan ja viattomuuteen — Ruusuritarin tapauksessa 1750-luvun Wieniin, jossa tanssittiin 1800-luvun valsseja.

Oopperasta tehtiin vuonna 1945 konserttisarja Straussin luvalla. Se alkaa fanfaarilla, joka johtaa nuoren Octavianin ja vanhan marsalkattaren makuukamariin. Hopearuusu — keskeinen juonielementti – esitellään kromaattisin, helisevin soinnuin. Seuraa lemmekkäiden soolojen kohtaaminen Octavianin ja Sophien välillä, kunnes paroni Ochs rymistelee paikalle vaskijylinän saattelemana tanssiakseen lempivalssinsa. Musiikin yhä riipaisevammat pidätykset ja paisutukset kuvaavat marsalkattaren haikeutta hyvästellessään nuoren rakastettunsa. Sarja päättyy riehakkaaseen valssiin.

Teksti: Jaani Länsiö