Unelmien ulottuvuudet

Matthew Halls aloitti Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023 ja jatkaa tehtävissään kesään 2027 asti. Hän on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari. Kaudella 2025/26 Halls palaa johtamaan Bergenin filharmonista orkesteria, Viron kansallista sinfoniaorkesteria, Tapiola Sinfoniettaa sekä Tonkünstler-orkesteria Wienin Musikvereinissä. Lisäksi hän debytoi Sinfonia Lahden kapellimestarina.

Halls on tullut tunnetuksi alun perin etenkin vanhan musiikin tulkitsijana. Hän oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

Lue lisää: askonasholt.com/artist/matthew-halls

Jean-Guihen Queyrasin taiteelliselle työlle tunnusomaista ovat uteliaisuus, monipuolisuus ja tinkimätön keskittyminen musiikkiin. Ranskalainen sellisti liikkuu luontevasti sekä barokin että nykymusiikin parissa. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Freiburgin barokkiorkesterin ja Akademie für Alte Musik Berlinin kanssa sekä kantaesittänyt useiden nykysäveltäjien teoksia. Kauden 2025/26 kohokohtiin kuuluu kiertue Chamber Orchestra of Europen kanssa, konsertit Prahassa, Luxemburgissa, Pariisissa, New Yorkissa ja Philadelphiassa sekä kiertueet Japaniin, Koreaan ja Taiwaniin. Queyrasin vaikuttavaan diskografiaan sisältyvät mm. kriitikoiden ylistämät tulkinnat Elgarin, Dvořákin, Schœllerin and Amyn sellokonsertoista. Queyras opettaa Freiburgin musiikkikorkeakoulussa ja toimii Rencontres Musicales de Haute-Provence -festivaalin taiteellisena johtajana. Hän soittaa vuoden 1707 “Kaiser”-Stradivariuksella.

Lue lisää: jeanguihenqueyras.com, IG @queyrasjg

I-viulu
Johannes Põlda
1. konserttimestari
Maria Itkonen
2. konserttimestari tp.
Kati Tuominen-Heroja
3. konserttimestari tp.
Lea Antola * tp.
Liina Nuora-Loijas ***
Maria Garcia Escudero
Raimo Hannikainen
Siri Heinonen
Lotta Laaksonen
Katri Nikkanen
István Szalay
Linda Halme tp.
Raul Sanhueza tp.
Maksym Filatov tp.

II-viulu
Kaia Voitka *
Stevan Sretenovic ** tp.
Kimmo Tullila ***
Anna Angervo
Heikki Hannikainen
Heidi Kuula
Kristine Lilientale-Birzniece
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Kaisa Hiilivirta tp.
Maria Turunen tp.
Josefina Haikarainen tp.
Sanna Kokko tp.

Alttoviulu
Anni Tiainen-Hammo * tp.
Kata Stojanovic ***
Heili Hannikainen
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Taavi Nachtigall
Mikhail Slobodyanyuk
Satu Kae tp.
Iina Marja-aho tp.

Sello
Kalle-Pekka Koponen
soolosellisti
Risto Rajakorpi *
Simon Svoboda ***
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Panu Saari
Virpi Välimäki

Kontrabasso
Jarkko Uimonen *
Oskari Hanhikoski **
Joni Armio ***
Tuomo Kinnunen
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen

Huilu
Annaleena Jämsä *
Malla Vivolin **
Seppo Planman

Oboe
Ana Gavilán * tp.
Ella York ** tp.

Klarinetti
Laure Paris * tp.
Janne Pesonen ***
Reetta Näätänen

Fagotti
Aleksei Dmitriev *
Eri Ikeda **
Ananta Diaz Keller *** tp.

Käyrätorvi
Jouni Suuronen **
Pauliina Koskela ***
Ismo Ponkala
Timo Ruskeepää

Trumpetti
Eero Kiukkonen **
Tamás Mészáros ***
Mikko Mikkola

Pasuuna
Antti Hirvonen *
Vygantas Silinskas **
Mikhail Kapustin ***

Tuuba
Harri Miettunen *
Patarummut
Tiina Laukkanen *

Lyömäsoittimet
Jyri Kurri *
Jarmo Niininen *** tp.
Tuomo Oravakangas ***

Harppu
Kirsti Vartiainen *

Kosketinsoittimet
Ville Hautakangas * tp.

* äänenjohtaja
** vuorotteleva äänenjohtaja
*** varaäänenjohtaja
tp. tilapäinen

Islantilainen Anna Thorvaldsdottir on noussut esitetyimpien eurooppalaissäveltäjien joukkoon omaleimaisella tyylillään. Hänen musiikkinsa vyöryy vääjäämättömästi kuin laavakenttä, muotoaan jatkuvasti muuttaen. Se soi samaan aikaan tiheästi ja läpikuultavasti, paksusti ja unenomaisen kevyesti. Massiiviset äänikerrostumat muistuttavat György Ligetin tyyliä, mutta muinais- ja luontoelementit ovat Thorvaldsdottirilla tärkeämmässä osassa.

Dreaming (Unelmointia, 2010) sai vuonna 2012 Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon. Thorvaldsdottir on sanonut, että teoksen ”jokainen sointu sisältää kollektiivisten äänien maailman, jossa pienet äänipartikkelit liukenevat ja muodostavat oman todellisuutensa. Kun kiinnittää huomiota äänen erilaisiin laatuihin, havainnot voivat muuttua hetkestä toiseen.”

Yksiosainen, noin 15‑minuuttinen teos on jaettu saumattomasti toisiinsa sulautuviin taitteisiin: Nature (luonto), listen (kuuntele), flow free (virtaa vapaasti), individually (itsenäisesti), embrace (syleile), listen (kuuntele), Nature (luonto). Musiikki alkaa nousemalla hiljaisuudesta, ja hetken virtailtuaan se pirstaloituu yksittäisten soittimien vapaiksi sooloiksi. Loppua kohden, kun kapellimestari lakkaa lyömästä tahtia, myös musiikin syke lakkaa. Alkaa leijailu kohti äärettömyyttä, ajattomuutta.

Teksti: Jaani Länsiö

I Allegro
II Adagio ma non troppo
III Finale: Allegro moderato

————————-

Antonín Dvořák (1841–1904) oli 1890‑luvun alussa noussut niin suosituksi, että hänet tunnettiin Amerikassa saakka. Kun hän vuonna 1892 muutti New Yorkiin ja kansallisen konservatorion johtajaksi, hän sai uppoutua Uuden maailman musiikkiin: folksävelmiin, alkuperäiskansojen melodioihin, mustien gospeliin. Hän inspiroitui myös preerioista ja peltomaisemista.

Vuonna 1895 Dvořák palasi Prahaan mukanaan Yhdysvalloissa syntynyttä musiikkia: pianokvintetto ja -kvartetto sekä yhdeksäs sinfonia Uudesta maailmasta. Myös sellokonsertto (1894) syntyi USA:ssa, ja vaikka se ei suoranaisesti ole amerikkalainen, matka vaikutti siihen olennaisesti. Hän oli nimittäin vannonut, ettei koskaan säveltäisi konserttoa sellolle. Mieli muuttui, kun hän tutustui opettajakollegansa Victor Herbertin toiseen sellokonserttoon.

Konsertossa Dvořákin kaihoisa koti-ikävä risteytyy muistoihin hänen nuoruudenrakkaudestaan Josefina Kounicovástä, jonka sairastumisesta hän kuuli New Yorkiin. Ensiosa Allegro taivuttelee laajakaarisia soolomelodioita tunnistettavan teeman pohjalta. Toinen osa on torjutun rakkauden muotokuva, joka soi lainauksella Dvořákin laulusta Jätä minut yksin. Kolmannen osan Dvořák muokkasi uusiksi kuultuaan Josefinan kuolemasta: alun perin sankarillinen finaaliosa soikin nyt hauraana surulauluna, lopullisen luopumisen symbolina.

Teksti: Jaani Länsiö

I Allegro molto moderato
II Allegretto moderato
III Poco vivace
IV Allegro molto

___________

Ensimmäisen maailmansodan vuosina Jean Sibelius (1865–1957) vietti kuivia aikoja. Esiintymiskutsut ulkomaille tyrehtyivät. Sävellystilauksia ei tullut. Raittiusputki oli venähtänyt vuosien mittaiseksi. Sotavuodet Sibelius kulutti säveltämällä pikkukappaleita, korjailemalla viidettä sinfoniaansa ja luonnostelemalla kuudetta. Seitsemäskin jo haki muotoaan ajatuksen tasolla.

Kuudennen sinfonian (1923) valmistuessa musiikinhistoria eli murroskautta. Uusklassismi teki parodiaa perinteistä, modernismi uudisti koko sointukäsityksen. Myllerryksen keskellä sinfoniaa saattoi pitää kannanottona puhtaan musiikin puolesta; Sibelius totesikin tarjoilevansa yleisölle ”juhlajuomien sijasta raikasta lähdevettä” ja sanoi myöhemmin: ”Kuudennesta tulee mieleeni aina ensilumen tuoksu.”

Neljäosaiselta muodoltaan sinfonia on kyllä perinteinen (sonaattimuotoinen avausosa, hidas osa, scherzo ja finaali), mutta teemojen käsittelyltään ja sävellajien suhteiltaan se lähentelee vapaata fantasiaa – ja tuntuisi kokeelliselta ilman sitä reunustavia sinfonioita. Koska Sibeliuksen sinfoniat muodostavat toisiaan täydentävän jatkumon, kuudes kohoaa oikeuksiinsa vääjäämättömän kehityskaaren palasena. Teemojen dramaattiset vastavoimat ovat kesyyntyneet, orkestraatio on höyhenenkevyt ja kuulas, ja harmonioiden keskinäiset jännitteet piilossa pinnan alla. Vain seitsemäs sinfonia on tätäkin pelkistetympi.

Teksti: Jaani Länsiö