Tampere Filharmonia tilaa uusia teoksia seitsemältä säveltäjältä

Suomalaisen musiikin päivän 8. joulukuuta kunniaksi Tampere Filharmonia julkistaa hankkeen, jossa orkesteri tilaa yhteensä kahdeksan uutta teosta säveltäjiltä, joilla on läheinen suhde Tampereeseen 

Sävellyksiä tilataan Cecilia Damströmiltä, Ilkka Hammolta, Minna Leinoselta, Roope Mäenpäältä, Petri Niemiseltä, Matilda Seppälältä ja Henri Sokalta, joista moni on ollut Tampere Filharmonian nimikkosäveltäjä Jouni Kaipaisen (1956–2015) oppilas. Teosten kantaesitykset sijoittuvat konserttikausille 20222024. 

“Ajatus tilausteosten kokonaisuudesta syntyi koronakevään aikana, kun koko esittävien taiteiden kenttä ajautui akuuttiin kriisiin, joka jatkuu edelleen. Haluamme orkesterina osoittaa tukemme säveltäjille ja uusien teosten kautta kunnioittaa Jouni Kaipaisen merkitystä eurooppalaisen musiikkikulttuurin tuntijana ja tradition jatkajana. Hänen vaikutuksensa tamperelaiseen musiikkielämään oli sekä säveltäjänä että opettajana poikkeuksellisen voimakas”, Tampere Filharmonian intendentti Juha Ahonen kertoo. 

Katse koronan jälkeiseen aikaan

Tampere Filharmonian tilauskokonaisuus katsoo jo kohti koronaviruspandemian jälkeistä aikaa ja rakentaa pohjaa paikallisten säveltäjien ja orkesterin tiiviimmälle yhteistyölle.  

”Kun konsertit yksi toisensa jälkeen ovat peruuntuneet, väkisinkin mietin, kenelle tätä työtä teen. Tänä aikana yleisön ja muusikoiden merkitys sävellystyössä korostuu. Tampere Filharmonialla tuntuu olevan selvä viesti säveltäjille: kestä vielä vähän. Kyseessä on hieno, esimerkillinen tuki tamperelaisille ja Tampereella vaikuttaneille säveltäjille. Tällaiset kulttuuriteot auttavat jatkamaan kriisin yli ja näkemään aikaan tämän jälkeen”, säveltäjä Minna Leinonen miettii. 

“On erityisen ihanaa saada tilaus Tampere Filharmonialta, jonkkonsertteja kuuntelin viikoittain koko opiskeluaikani vuodesta 2008 valmistumiseeni astiYksi suuri unelma toteutuu tämän myötä. Olen sikäli onnekas, että minulla on ammatti, jota voin harjoittaa kotoa käsin hankalasta maailmantilanteesta huolimatta. Covid-19 vie konserttejamme, mutta ei taitojamme. Haluan osoittaa tukeni koko esiintyvän kulttuurialan puolesta ja toivon kaikille paljon jaksamista”, säveltäjä Cecilia Damström kertoo. 

“Säveltäjä asettuu kulttuurialan koronapuristuksessa varsin kummalliseen rakoon. Siinä missä pandemia on parhaimmillaan jopa lisännyt työrauhaa, koko alaa narisuttava epävarmuuden tunnelma on toisaalta heijastunut tietysti myös luomistyöhön. Tilanteessa ei voi kuin iloita jokaisesta uudesta vuorovaikutusmahdollisuudesta”, pohtii säveltäjä Roope Mäenpää. 

Juhlavuosi huipentuu

Sävellystilauskokonaisuus on päätös Tampere Filharmonian 90-vuotisjuhlavuodelle ja nivoutuu samalla osaksi Suomen Säveltäjät ry:n 75-vuotisjuhlallisuuksia.  Suomen Säveltäjät ry pitää kahdeksan uuden teoksen tilaushanketta merkittävänä.  

”Tampere Filharmonian toiminta on väkevä panos säveltäjien ja heidän työnsä esiintuomiseksi ja konkreettinen teko suomalaisen taidemusiikin elinvoimaisen tulevaisuuden rakentajana. Erityisesti nyt koronakriisin keskellä tällaisen suuntaa näyttävän tilaustoiminnan merkitys korostuu”, sanoo Suomen Säveltäjien hallituksen puheenjohtaja, säveltäjä Antti Auvinen.