Tampere Filharmonian syyskausi käynnistyy suomalaisella musiikilla

Tampere Filharmonia avaa syyskautensa torstaina 3. syyskuuta Sibeliuksen suurteoksella Kullervo. Konsertti käynnistää samalla ylikapellimestari Matthew Hallsin neljännen ja viimeisen kauden Tampereella. Orkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana syksyllä 2027 aloittavaan Kristian Salliseen tamperelaisyleisö pääsee tutustumaan jo tällä kaudella. Sallinen johtaa Sibelius 5 -​konsertin perjantaina 11. syyskuuta.

Kalevalaan pohjautuva Kullervo on suomalaisen orkesterimusiikin merkkiteos, jossa nuoren Sibeliuksen kunnianhimo, kansallistunne ja omaleimainen sävelkieli kuuluvat poikkeuksellisen voimakkaina. Orkesterille, mieskuorolle ja solisteille sävelletty teos kertoo Kalevalan traagisimman sankarin kohtalosta, ja sitä pidetään yhä yhtenä suomalaisen musiikin suurimmista saavutuksista. Kullervo sai kantaesityksensä vuonna 1892 ja merkitsi Sibeliuksen läpimurtoa suurten orkesteriteosten säveltäjänä.

Tampere Filharmonian konsertin solisteina laulavat kansainvälisillä oopperalavoilla menestyneet sisarukset, sopraano Johanna Rusanen-​Kartano ja baritoni Ville Rusanen. Esitykseen on koottu kuoro Tampereen Filharmoninen Kuoron ja Tampereen Oopperan kuoron miesäänistä sekä Pirkanpojista. Orkesteria, solisteja ja kuoroa johtaa ylikapellimestari Matthew Halls

Seuraavana perjantaina 11. syyskuuta kaupunginorkesterin syksy jatkuu konsertilla Sibelius 5, jonka johtaa orkesterin seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi kesäkuussa 2026 valittu Kristian Sallinen. Kansainvälistä uraa vauhdilla rakentava Sallinen seuraa Hallsia Tampere Filharmonian johdossa syksystä 2027 alkaen. Syyskuun vierailu tarjoaa tamperelaisyleisölle mahdollisuuden kuulla tulevaa ylikapellimestaria jo ennen hänen kautensa alkua.

  • Tampere Filharmonian orkesterikonsertit Tampere-​talon Isossa salissa perjantaisin klo 19. Syksyn 2026 konsertit jatkuvat 18. joulukuuta saakka. 
     
  • Faunien iltapäivä -​kamarimusiikkikonsertit Tampere-​talon Pienessä salissa sunnuntai-​iltapäivisin noin kerran kuussa. Tänä vuonna 30-​merkkivuottaan juhlivat Faunit avaavat kamarimusiikkisyksyn sunnuntaina 20. syyskuuta klo 15. Muodonmuutoksia-​nimisessä konsertissa kuullaan Esa-​Pekka Salosen, Oskar Böhmen, Antonio Vivaldin ja Ethel Smythin musiikkia.

Tutustu Tampere Filharmonian syksyn 2026 konsertteihin tästä.

Kuva: Rami Marjamäki