Fantastisia tarinoita

Santtu-Matias Rouvalin ja Tampere Filharmonian yhteinen 10 vuoden taival huipentuu kevääseen 2023. Rouvali on kuvaillut Tampere Filharmoniaa omalla kapellimestariurallaan tärkeäksi orkesteriksi ja suhdettaan sen muusikoihin läheisiksi.

Esimerkiksi Rouvalin ja Tampere Filharmonian levytykset viulisti Baiba Skriden kanssa Nielsenin, Sibeliuksen, Bernsteinin, Korngoldin ja Rózsan viulukonsertoista ovat keränneet runsaasti kiitosta. Levytyksellä syksyltä 2018 orkesteri juhlisti Leonard Bernsteinin 100-vuotisjuhlaa West Side Story -musikaalista tutuilla teemoilla. Rouvalin johdolla orkesteri on vieraillut Japanissa ja Ranskassa sekä soittanut kolme areenakonserttia yhden suomirockin ikonin, Eppu Normaalin, kanssa.

Maailman kysytyimpiin kapellimestareihin kuuluva Rouvali aloitti Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarina kaudella 2021/22 ja jatkoi työtään Göteborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Hän sai äskettäin erinomaisen vastaanoton johdettuaan New Yorkin filharmonikkoja kahden viikon ajan.

Richard Strauss on Tampere Filharmonian teemasäveltäjä kaudella 2022/23. Rouvali on kertonut olevansa Straussin musiikin ystävä muun muassa säveltäjän teosten monimuotoisuuden ja teemojen kerroksellisuuden takia. Keväällä hän johtaa Straussin kuudesta esitettävästä sinfonisesta runosta Tampereella kolme: Don Quijote kuullaan tammikuussa kahdesti, ja uljaan kautensa Tampere Filharmoniassa Rouvali päättää lauantaina 27.5. Näin puhui Zarathustran ja Sankarin elämän sävelin.

Sellisti Joona Pulkkinen on soittanut lukuisien orkesterien, kuten Radion sinfoniaorkesterin, Royal Chamber Orchestra of Wallonien, Brysselin La Monnaie -orkesterin ja Tampere Filharmonian solistina. Hän on esiintynyt useimmilla merkittävimmistä kotimaisista musiikkifestivaaleista sekä monissa Euroopan maissa ja konserttisaleissa, joihin lukeutuvat muun muassa Brysselin Palais des Beaux-Arts, Pariisin Auditorium Fondation Louis Vuitton ja Amsterdamin Concertgebouw.

Pulkkinen valittiin taiteilijaksi Gautier Capuçonin ohjauksessa toimivaan Classe d’Excellence de Violoncelle -ohjelmaan Pariisissa kaudeksi 2015–2016. Muista Pulkkisen opettajista mainittakoon muun muassa Gary Hoffman, Marko Ylönen ja Pauli Heikkinen.

Pulkkinen voitti kolmannen palkinnon kansallisessa Turun sellokilpailussa vuonna 2010. Hän on toiminut Tampere Filharmonian soolosellistinä syksystä 2014 lähtien. Pulkkinen on toiminut myös soolosellistin sijaisena muun muassa Avanti! -kamariorkesterissa, Radion sinfoniaorkesterissa sekä Helsingin kaupunginorkesterissa. Syksyllä 2022 Pulkkinen aloitti työnsä sellonsoiton lehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Joona Pulkkinen soittaa harvinaista genovalaista Davide Pizzorno -selloa vuodelta 1769 sekä Pierre Simon -jousta vuodelta 1855.

Lilli Maijala on Sibelius-Akatemian alttoviulumusiikin lehtori, joka konsertoi monipuolisesti solistina ja kamarimuusikkona nykyisestä kotikaupungistaan Amsterdamista käsin. Hän on kasvanut muusikoksi Oulussa kansanmusiikin vaikutuksella, konservatorion sekä Oulu Sinfonian huomassa ja edelleen Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa. Sitä seurasivat merkittävät vuodet Saksassa ja täydentävät opinnot Skandinaviassa. Kilpalavojen kärjessä hän on ollut mm. ARD-kisoissa ja Pohjoismaisessa alttoviulukilpailussa. Maijalan tärkeimpiä alttoviuluopettajia ovat olleet Teemu Kupiainen, Diemut Poppen sekä Lars Anders Tomter.

Hänen soitettuaan jousikvartettia Patricia Kopatchinskajan, Pekka Kuusiston ja Pieter Wispelweyn kanssa yhtyeessä quartet-lab on Maijalan konserttielämän painopiste ollut eurooppalaisilla kamarimusiikkijuhlilla. Festivaaliystävyyssuhteista alkunsa saanut englantilais-puolalais-suomalainen Valo-kvartetti on vastikään soittanut ensimmäisen konserttinsa Brysselissä. Kuluvalla kaudella Lilliä kuullaan lisäksi mm. Helsingin kaupunginorkesterin solistina.

Maijala on levyttänyt Alba Recordsille Peteris Vasksin alttoviulukonserton sekä P.H. Nordgrenin konserton alttoviululle, kontrabassolle ja kamariorkesterille. Hänen soittimensa on Suomen Kulttuurirahaston omistama Jean-Baptiste Vuillaume -alttoviulu vuodelta 1870.

I-viulu
Johannes Põlda 1. konserttimestari
Lotta Laaksonen 2. konserttimestari tp.
Lea Antola 3. konserttimestari tp.
Riikka Marttila *
Raimo Hannikainen
Katri Nikkanen
Jaakko Nordman
Ivi Ots
István Szalay
Vitali Torkkeli
Kati Tuominen-Heroja
Maksym Filatov tp.
Maria Garcia Escudero tp.
Joosep Reimaa tp.
Kirsi-Marja Alanen tp.
Liisi Nuora-Kapanen tp.

II-viulu
Kimmo Tullila *
Heidi Kuula **
Linda Halme tp.
Riitta Hallila
Heikki Hannikainen
Elina Kilpinen
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Kristine Lilientale-Birzniece
Pirjo Tulisalmi
Sanna Tullila
Anni Ylikallio
Kaisa Hiilivirta tp.
Beata Kavander tp.
Lila Watanabe tp.

Alttoviulu
Lilli Maijala sooloalttoviulisti tp.
Heili Hannikainen ***tp.
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Anni Tiainen-Hammo
Satu Kae tp.
Pia Kukkonen tp.
Vadim Grumeza tp.
Ulla Soinne tp.

Sello
Kalle-Pekka Koponen soolosellisti tp.
Sirja Nironen *tp.
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Panu Saari
Virpi Välimäki
Hannes Jämsä tp.
Eeva Leijo tp.

Kontrabasso
Jarkko Uimonen *
Joni Armio ***
Luukas Jokisipilä ***tp.
Juha Kleemola
Pentti Huhtinen
Tuomo Kinnunen
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen

Huilu
Annaleena Jämsä *
Nina Johnson ***
Seppo Planman

Oboe
Dimas Ruiz Santos *tp.
Inoko Isobe **tp.
Antti Sakari Turtiainen ***tp.

Klarinetti
Jarmo Hyväkkö *
Janne Pesonen ***
Laure Paris tp.

Fagotti
Aleksei Dmitriev *
Aleksandr Veryukhanov **
Marcin Wosinski
Antti Pakkanen tp.

Käyrätorvi
Aleksi Mäkimattila *
Pauliina Koskela ***
Ismo Ponkala
Pasi Tiitinen
Timo Ruskeepää
Seppo Parkkinen tp.

Trumpetti
Xiang Guo *
Alessandro Chiavetta **
Aki Välimäki ***
Tapio Kilpinen

Pasuuna
Vygantas Silinskas **
Mikhail Kapustin ***
Frederick Cawte tp.

Tuuba
Nuppu Salmiovirta *tp.
Harri Miettunen *

Patarummut
Mads Buchert *tp.
Harri Lehtinen tp.

Lyömäsoittimet
Jyri Kurri *
Tuomo Oravakangas ***
Niko Ronimus tp.

Harppu
Kirsti Vartiainen *
Sanni Korpelainen tp.
Hilda Kunnola tp.
Maaria Pulakka tp.

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.

Richard Strauss (1864–1849) oli ennen kaikkea tarinankertoja. Näyttämöllä hän loi vaikuttavia kertomuksia ensin antiikin mytologioista, mutta keskittyi Ruusuritarin (1911) jättimenestyksen jälkeen kevyempiin komedioihin. Konserttisalissa Strauss erikoistui sinfonisiin runoihin, joita hän kutsui sävelrunoiksi erotuksena aikalaisistaan, kuten Jean Sibeliuksesta ja Antonín Dvořákista. Idea on silti sama: kertoa myytti, tarina, maalaus, maisema tai romaani ilman laulettua tekstiä. Strauss otti kunnia-asiakseen kuvailla kohteensa niin yksityiskohtaisesti ja ilmeikkäästi, että yleisö pystyisi ilman sanojakin erottamaan, onko sankarilla tuopissaan Pilseneriä vai Kulmbacheria. Häntä ei tunnettu vaatimattomuudestaan.

Straussin 12 sävelrunoa syntyivät vuosien 1886 ja 1915 välillä. Vaikka joukkoon mahtuu maailmankirjallisia tarinoita ja sankareita, jokainen teoksista tuntuu peilaavan säveltäjää itseensä tavalla tai toisella: esimerkiksi Aus Italien (1886) on avoimen omakohtainen matkakuvaus, vakavien sairauksien jälkeen syntynyt Kuolema ja kirkastus (1889) kertoo taiteilijasta kuolinvuoteellaan, Sankarin elämässä (1898) kuullaan kymmeniä lainauksia Straussin aiemmista teoksista ja Sinfonia Domesticassa (1903) hän maalailee perhe-elämästään musiikillista hyggeä. Don Quijote (1897) perustuu Miguel de Cervantesin tarinaan unettomasta veijarista, joka liikaa seikkailuromaaneja luettuaan kuvittelee itsensä ritariksi ratsuineen ja palvelijoineen.

Johdanto vie kuulijat hämärän rajamaille, Don Quijoten mielikuvitusmaailmaan. Don Quijote soi sellolla, palvelija Sancho Panza esitellään bassoklarinetilla ja tenorituuballa ja asettuu lopulta alttoviululle. Variaatio I esittelee Donin ihannenaisen Dulcinean, taistelun tuulimyllyjä vastaan ja putoamisen hevoselta harppuglissandon saattelemana. Variaatio II kertoo taistelusta suurta keisaria tai siis lammaslaumaa vastaan. Kolmannessa variaatiossa sankarimme suomii palvelijaansa. Neljännessä hän kuvittelee mätkivänsä rosvojoukkoa, ja viidennessä hän nousee jaloilleen maalaamalla mieleensä rakastetun, jonka hän kuudennessa variaatiossa luulee kohtaavansa. Tämä on Sanchon jäynä: nainen paljastuu katutytöksi.

Seitsemännessä variaatiossa Strauss käytti uutta innovaatiota, tuulikonetta, lennättäessään sankareitamme ilmojen halki. Kahdeksannessa kaksikkomme ajautuu veneellä kohti vesimyllyä, pelastuu haaksirikossa rannalle ja kiittää onnestaan Jumalaa. Yhdeksäs variaatio esittelee kaksi munkkia, joita Don erehtyy pitämään pahoina taikureina. Viimeisessä variaatiossa Don Quijote tulee vähitellen järkiinsä, kun kylänmies Sansón Carrasco päihittää hänet kaksinkamppailussa. Finaali paljastaa sankarillemme asian surullisen tilan lopullisesti – kaikki olikin vain houretta.

Teksti: Jaani Länsiö

Yksi musiikinhistorian merkkitapauksista sai alkunsa 11.9.1827, kun englantilainen teatteriseurue esitti Pariisissa Hamletin. Irlantilaisen Harriet Smithson eläytymistä Ofeliaksi ylistettiin varauksetta, ja etenkin säveltäjä Hector Berlioz (1803–1869) oli ikihyviksi ihastunut. Edes olematon englanninkielentaito ei pidätellyt hänen äkillistä kiinnostustaan brittiläiseen näyttämötaiteeseen.

Esityksen jälkeen Berlioz aloitti kuukausia kestäneet rakkaussuhteen Smithsoniin – tapaamatta tätä tosin kertaakaan. Berlioz selvitti rakastettunsa aikataulut ja vuokrasi asunnon, jonka ikkunasta saattoi tarkkailla tämän menoja. Hän pommitti tätä myös rakkauskirjeillä, joista teatteritähti ei ymmärtänyt sanaakaan, vaan lakkasi pian avaamasta niitä. Smithsonin välinpitämättömyydestä yli päästyään Berlioz rakastui tulisesti pianisti Marie Mokeen, jonka onnistui myös kihlaamaan.

Suhde ei kestänyt. Hänen asuessaan Roomassa residenssisäveltäjänä vuonna 1830 Berliozille kantautui tieto, että Moke oli purkanut kihlauksen ja nainut pianotehtailija Camille Pleyelin. Tästä suivaantuneena Berlioz suunnitteli kostoretken Pariisiin, hankki aseen sekä lippaallisen luoteja. Tarkoitus oli tunkeutua Moken asuntoon siivoojaksi naamioituneena ja ampua nainen, tämän äiti ja uusi mies. Yhden luodin hän säästi itselleen. Nizzan kohdalla hän tuli miettineeksi suunnitelmansa mielekkyyttä ja joutui toteamaan, että olisi kai hedelmällisempää palata Roomaan, ja kolmoismurhan sijasta viimeistellä Fantastinen sinfonia (1830).

Berliozin rakkaussekoiluista syntynyttä sinfoniaa pidetään romantiikan yhtenä alkupisteenä ja ensimmäisenä omaelämäkerrallisena orkesteriteoksena. Sen alaotsikko on Episodi erään taiteilijan elämästä. Berlioz sävelsi sinfonialle myös jatko-osan Lélio, jonka esityksellä hän koetti vakuuttaa Smithsonin neroudestaan vielä kerran. Tässä hän onnistui, mutta eroon päättynyt avioliitto oli onneton etenkin yhteisen keskustelukielen puuttumisen vuoksi.

Fantastisen alussa taiteilija vaipuu oopiumtokkuraan, jossa muistot ja mielikuvat sekoittuvat musiikiksi. Hän kuulee kaikkialla ihastuksensa teeman, viulujen ja huilun unisonona esitellyn idée fixen, joka kuvaa Smithsonia. Ensiosassa Unelmia ja intohimoja taiteilija kokee selittämätöntä pahaa oloa, kunnes muistaa ihastuksensa herättämän ahdistuksen, rakkauden ja mustasukkaisuuden. Idée fixe ilmestyy. Taiteilija hakee lohtua uskonnosta. Tanssiaisissa ihastus ilmestyy huilusoolon hahmossa hälyn keskeltä. Kohtauksessa maalla taiteilija kokee vihdoin levollisuutta yksin, kunnes nainen tunkeutuu mieleen. Entä jos hän on petollinen? Myrsky nousee.

Tokkura syvenee kahdessa viimeisessä osassa. Taiteilija kuvittelee tappaneensa naisen ja joutuneensa mestauslavalle. Ilma täyttyy kaikuvista askelista ja pahaenteisistä marsseista. Ihastus ilmestyy väkijoukkoon kuin tyhjästä, mutta kuolinisku keskeyttää kohtaamisen. Uni noitien sapatista vie taiteilijan irvokkaisiin juhliin ja omiin hautajaisiinsa. Nainen on muuttunut noidaksi, joka käkättää teemansa klarinetilla. Tuomionkellot ja yhä burleskimmaksi kiihtyvä musiikki pyörittävät taiteilijan hautaan.

Teksti: Jaani Länsiö