Ihmeiden ilta

Ylikapellimestari Matthew Halls aloitti kolmivuotiskautensa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023. Halls on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari ja kolmas ulkomaalainen tehtävässä. Avauskaudellaan 2023/24 hän johtaa Tampereella 12 konserttia, joista syksyllä viisi.

Halls kertoo Tampere Filharmonian soittajien poikkeuksellisen muusikkouden, innostavan työetiikan ja energisoivan kokeilunhalun valloittaneen hänet yhteisten harjoitusten ensiminuuteista lähtien, ja odottaa mielenkiintoista yhteistyötä orkesterin kanssa tulevina kausina. Hän on myös kertonut olevansa ylpeä voidessaan aloittaa ylikapellimestarina kaupungissa, jossa kulttuuria ja taide-elämää todella arvostetaan.

Halls vierailee säännöllisesti johtamassa muun muassa Clevelandin orkesteria, Seattlen sinfoniaorkesteria, Wienin sinfonikkoja, Toronton sinfoniaorkesteria ja Suomen Radion sinfoniaorkesteria. Alun alkaen hän tuli tunnetuksi etenkin vanhan musiikin tulkitsijana ja oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

Lyömäsoittaja Colin Currie (s. 1976) on dynaaminen ja seikkailunhaluinen solisti, joka musiikkijulkaisu Gramophonen sanoin: ”kuuluu nykyajan lyömäsoittajien huippuihin”.

Currie on monien nykypäivän johtavien säveltäjien ja kapellimestareiden valitsema solisti, ja hän esiintyy maailman johtavien orkesterien, kuten New Yorkin filharmonikkojen, Royal Concertgebouwn, Ranskan radion filharmonisen orkesterin,
Philharmonia-orkesterin ja Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa.

Royal Philharmonic Society -yhdistys valitsi Currien vuoden instrumentalistiksi 2015. Hän on kantaesittänyt monien säveltäjien, esimerkiksi Steve Reichin, Elliott Carterin, Louis Andriessenin, Sir James MacMillanin, Einojuhani Rautavaaran, Helen Grimen, Kalevi Ahon, Julia Wolfen, Andy Akihon ja Andrew Normanin teoksia.

Kauden 2023/24 kohokohtiin kuuluvat Nicole Lizéen konserttojen esitykset Blurr is the Colour of My True Love’s Eyes Montrealin sinfoniaorkesterin ja Freiburgin filharmonikkojen kanssa, sekä Danny Elfmanin lyömäsoitinkonsertto, jota hän esittää Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Steve Reich -festivaaleilla ensi helmikuussa, hän johtaa Halléorkesteria kahdella konserttiohjelmalla.

Colin Currie on Grafenegg-musiikkijuhlien akatemian taiteellinen kuraattori yhdessä Håkan Hardenbergerin ja Alina Ibragimovan kanssa. Lisäksi Currie konsertoi aktiivisesti kamarimusiikkiyhtyeensä Colin Currie Quartetin ja 2006 perustetun Colin Currie Groupin kanssa.

I-viulu
Johannes Põlda 1.konserttimestari
Maria Itkonen 3. konserttimestari
Riikka Marttila *
Liina Nuora-Loijas ***
Tatevik Ayazyan
Maria Garcia Escudero
Siri Heinonen
Katri Nikkanen
Ivi Ots
István Szalay
Kati Tuominen-Heroja
Maksym Filatov tp.
Johanna Koponen tp.
Katariina Lankinen tp.

II-viulu
Kimmo Tullila *
Heidi Kuula **
Riitta Hallila
Linda Halme
Heikki Hannikainen
Elina Kilpinen
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Sanna Tullila
Anni Ylikallio
Violetta Varo tp.

Alttoviulu
Mikhail Slobodjaniuk sooloalttoviulisti
György Balázs *
Vadim Grumeza ***tp.
Kaisa Anttila
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Anni Tiainen-Hammo
Satu Kae tp.

Sello
Kalle-Pekka Koponen soolosellisti
Simon Svoboda **tp.
Tommi Wesslund ***tp.
Reinis Birznieks
Sampo Liukko
Panu Saari
Hannes Jämsä tp.
Eero Vahtola

Kontrabasso
Jarkko Uimonen *
Viktor Varga **tp.
Joni Armio ***
Juha Kleemola
Pentti Huhtinen
Antti Laulaja

Huilu
Annaleena Jämsä *
Malla Vivolin **
Seppo Planman

Oboe
Saara Kemppi *tp.
Juha Ala **
Heikki Pöyhönen ***

Klarinetti
Jarmo Hyväkkö *
Janne Pesonen ***
Reetta Näätänen

Fagotti
Aleksei Dmitriev *
Marcin Wosinski **tp.
Sarah Tako ***

Käyrätorvi
Jouni Suuronen **
Pauliina Koskela ***
Ismo Ponkala
Timo Ruskeepää

Trumpetti
Xiang Guo *
Aki Välimäki **tp.
Pawel Marciniak ***

Pasuuna
Vygantas Silinskas **
Mikhail Kapustin ***
Alexandr Dzhurri tp.

Tuuba
Harri Miettunen *

Patarummut
Tiina Laukkanen *

Lyömäsoittimet
Harri Lehtinen *tp.
Peter Fodor ***
Eppu Hietalahti tp.

Harppu
Kirsti Vartiainen *

Kosketinsoittimet
Ville Hautakangas *tp.

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.

Joseph Haydnin (1732–1809) vähän yli sadasta sinfoniasta noin kolmella kymmenellä on lisänimi. Yhtäkään hän ei itse nimennyt, eikä niillä tyypillisesti ole suurempaa yhteyttä sinfonian luonteeseen saati musiikkia ohjaavaan taustatarinaan – ohjelmallisen säveltämisen käytäntö yleistyi vasta Haydnin jälkeen. Tyypillisesti lisänimi määräytyi joko sinfonian kantaesityskaupungin (esimerkiksi nro 92, Oxford), muutaman poikkeuksellisen efektin (kuten nro 103, Rummunpäristys) tai vaikka mieleenpainuvan koreografian (nro 45, Jäähyväiset) mukaan.

Sinfonia nro 96 (1791) tunnetaan lisänimellä Ihme. Tarinan mukaan Ihme sai nimensä, kun konserttisalin kattokruunu rysähti Lontoon Hanover Square Roomsin täpötäyteen katsomoon kantaesityksessä, mutta koska yleisö oli rynnistänyt paikoiltaan lavan eteen ihastelemaan kuuluisaa säveltäjää, kukaan ei – ihme kyllä – loukkaantunut. Kertomus pitää osittain paikkansa, joskin todellisuudessa onnettomuus tapahtui vasta vuonna 1795 sinfonian nro 102 esityksen encoren aikana King’s Theatressa. Välikohtaus ei ollut dramaattinen, eikä konsertista raportoinut Morning Chronicle huomioinut sitä kuin sivulauseen verran. Sinfonian nro 96 lisänimi on väärinkäsityksestä huolimatta pysynyt muuttumattomana.

Neljäosainen sinfonia D-duurissa oli ensimmäinen Haydnin 12 Lontoon-sinfoniasta, ja myöhemmän tyylinsä yksi kulmakiviteoksista. Armoitetun viihdenikkarin laskelmointikyvyt paistavat herkullisesti läpi etenkin toisen osan lopun konserttomaisessa, varta vasten englantilaiseen makuun räätälöidyssä soolojen jaksossa.

Teksti: Jaani Länsiö

Amerikkalainen Andrew Norman kuuluu nykysäveltäjien menestyneimpään kärkijoukkoon. Hänen töitään ovat esittäneet käytännössä jokainen maailman suurista orkestereista, ja hänelle on myönnetty mm. Musical American vuoden säveltäjän palkinto sekä maailman suurimpiin kuuluva Grawemeyer-palkinto. Normanin tähän mennessä tunnetuin teos on vuoden 2017 orkesteriteos Play.

Kaksi vuotta aiemmin syntynyt Switch (2015) tutkailee samoja kysymyksiä kuin Play. Utahin sinfoniaorkesterin, kapellimestari Thierry Fischerin ja lyömäsoittaja Colin Currien kantaesittämää Switchiä (suom. Katkaisin) Norman on kuvaillut ”hallinnan peliksi”, millä hän viittaa soittimien väliseen näkymättömään, mutta aina läsnä olevaan ketjuun:

”Jokainen lyömäsoitin sekä orkesterin edessä että takana on katkaisin, joka hallitsee muita soittimia omalla tavallaan, panemalla ne soittamaan kovempaa tai hiljempaa, korkeammalta tai matalammalta, jähmettämällä ne paikalleen tai panemalla ne liikkeelle. Tämän monimutkaisen härvelin keskelle tiputettu solisti joutuu pelaamaan kuin videopeliä, opettelemaan uuden universumin pelisäännöt lennosta ja samalla välttelemään takaisin alkupisteeseen vieviä huteja edetäkseen lavan yhdeltä laidalta toiselle. Perinteisten osien sijasta Switch jakautuu erilaisten ’kanavien’ systeemiin, joissa jokaisessa on oma äänimaailmansa, ja joiden välillä surffaillaan kuin kaukosäätimestä painellen lavan takaosasta käsin.”

Teksti: Jaani Länsiö

Kun Johannes Brahms (1833–1897) sai valmiiksi yli 20 vuotta pakertamansa ensimmäisen sinfonian (1876), oli kuin auringonsäteet repisivät mattamustalla maalattuun pilviverhoon valon mentäviä aukkoja. Tummanpuhuvista teemoista rakennettu sinfonia, perin beethovenilainen c-mollimurjotus oli langettanut käytännössä jokaiseen sitä ennen syntyneeseen orkesteriteokseen traagisen varjon.

Toinen sinfonia (1877) syntyi lähes itsestään, käytännössä yhden kesän aikana jo seuraavana vuonna, ja tarjosi ensimmäiselle muutenkin täydellisen vastakohdan. Kustantajalleen Brahms tosin kirjoitti ennakkoon: ”Uusi sinfoniani on niin surullinen, että tuskin kestät sitä. En ole koskaan säveltänyt mitään niin surullista, niin mollivoittoista; partituuri pitää julkaista mustilla reunuksilla. Sinua on nyt varoitettu.”

Vaikka toinen sinfonia D-duurissa on Brahmsin kenties valoisinta, kevyintä ja optimistisinta musiikkia, senkin pinnasta heijastuu epäilyksen sävyjä vaskien ja patarumpujen muodossa. ”Tunnustan, että olen hyvin melankolinen, ja että mustat siivet lepattavat jatkuvasti ylläni”, Brahms kirjoitti. ”Tätä sinfoniaa seuraa pieni essee suuresta kysymyksestä ’miksi’. Se heittää tarpeellisen varjon seesteisen sinfonian ylle ja selittää ehkä nuo pamahdukset ja pasuunat.” Esseellä hän tarkoitti Jobin kirjaan säveltämäänsä, kieltämättä murheellista motettia op. 74.

Neljäosainen sinfonia on malliesimerkki brahmsilaisesta arkkitehtuurista. Se alkaa kolmen sävelen aiheella, josta koko ensiosa versoo kuin orkesterin ylle levittyvänä rihmastona kohti maaseutumaisemia Beethovenin Pastoraalisinfonian hengessä. Toinen osa avautuu Brahmsin kenties kauneimmalla sellomelodialla, jonka tunnelma horjuu monitulkintaisesti. Kolmas osa ottaa idukseen jälleen ensiosan rakennusaineet, kun taas finaali odottelee suurta vapautustaan aina voitokkaaseen loppunousuun saakka.

Teksti: Jaani Länsiö