Käyrätorven kuningas

Matthew Halls aloitti Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023 ja jatkaa tehtävissään kesään 2027 asti. Hän on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari. Kaudella 2025/26 Halls palaa johtamaan Bergenin filharmonista orkesteria, Viron kansallista sinfoniaorkesteria, Tapiola Sinfoniettaa sekä Tonkünstler-orkesteria Wienin Musikvereinissä. Lisäksi hän debytoi Sinfonia Lahden kapellimestarina.

Halls on tullut tunnetuksi alun perin etenkin vanhan musiikin tulkitsijana. Hän oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

Lue lisää: askonasholt.com/artist/matthew-halls

Stefan Dohr on yksi maailman arvostetuimmista käyrätorvitaiteilijoista ja Berliinin filharmonikkojen soolokäyrätorvensoittaja. Hän on esiintynyt solistina mm. BBC Promsissa, Los Angelesin, Tokion ja Hongkongin filharmonikoiden kanssa sekä kantaesittänyt mm. Toshio Hosokawan, Hans Abrahamsenin, Jörg Widmannin ja Wolfgang Rihmin musiikkia. Kausi 2025/26 alkoi huippuhetkellä, kun Stefan Dohr kantaesitti Esa-Pekka Salosen uuden käyrätorvikonserton Lucerne-festivaalilla säveltäjän johdolla. Dohrin levytykset ja hänen yhteistyönsä huippukapellimestarien, kuten Simon Rattlen, Claudio Abbadon ja Daniel Barenboimin kanssa ovat saaneet laajaa kansainvälistä huomiota. Hän on myös kysytty kamarimuusikko ja hän esiintyy säännöllisesti kansainvälisillä festivaaleilla. Dohr toimii vierailevana professorina mm. Lontoossa, Helsingissä ja Oslossa. Hänet tunnetaan inspiroivana pedagogina sekä uusien käyrätorviteosten puolestapuhujana.

Lue lisää: kdschmid.de -> Stefan Dohr

I-viulu
Johannes Põlda 1. konserttimestari
Maria Itkonen 1. konserttimestari tp.
Kati Tuominen-Heroja 3. konserttimestari tp.
Lotta Laaksonen *tp.
Liina Nuora-Loijas ***
Lea Antola
Maria Garcia Escudero
Siri Heinonen
Ivi Ots
Erkki Louko tp.
István Szalay
Linda Halme tp.
Kaisa Hiilivirta tp.
Zurabi Gorgiashvili tp.

II-viulu
Kaia Voitka *
Heidi Kuula **
Anna Angervo
Riitta Hallila
Heikki Hannikainen
Kristine Lilientale-Birzniece
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Ida Nurminen tp.
Stevan Sretenovic tp.
Josefina Haikarainen tp.
Jokubas Svambaris tp.

Alttoviulu
Jenny Asparro sooloaltisti tp.
György Balázs *
Kata Stojanovic ***
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Mikhail Slobodyanyuk
Anni Tiainen-Hammo
Iina Marja-aho tp.
Aureliano Balducci tp.

Sello
Kalle-Pekka Koponen soolosellisti
Risto Rajakorpi *
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Sampo Liukko
Panu Saari
Antto Tunkkari tp.
Jarkko Launonen tp.

Kontrabasso
Oskari Hanhikoski **
Joni Armio ***
Pentti Huhtinen
Juha Kleemola
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen

Huilu
Annaleena Jämsä *
Nina Johnson ***
Seppo Planman

Oboe
Simeon Overbeck *tp.
Juha Ala **
Lucía Castillo ***tp.

Klarinetti
Mark Reding **
Janne Pesonen ***
Laure Paris tp.

Fagotti
Aleksei Dmitriev *
Ananta Diaz ***tp.
Alan Davidson tp.

Käyrätorvi
Aleksi Mäkimattila *
Jouni Suuronen **
Pauliina Koskela ***
Ismo Ponkala
Timo Ruskeepää

Trumpetti
Xiang Guo *
Eero Kiukkonen **
Laura Vaittinen tp.

Pasuuna
Antti Hirvonen *
Mikhail Kapustin ***
Ivan Cheung

Tuuba
Harri Miettunen *

Patarummut
Tiina Laukkanen *
Jarmo Niininen ***tp.

Lyömäsoittimet
Jyri Kurri *
Tuomo Oravakangas ***

Harppu
Kirsti Vartiainen *

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.

Vuoden 1920 tienoilla Jean Sibelius (1865–1957) oli jo kohonnut maailman ehkä tunnetuimmaksi eläväksi säveltäjäksi. Hänen sinfoniansa olivat tavoittaneet huipun, jonka ylittäminen osoittautui lopulta hänelle itselleenkin mahdottomaksi, ja toisaalta vakaa rahatilanne salli hänen myös vihdoin antautua valtavan itsekritiikkinsä nujertamaksi. Viimeiseksi todelliseksi mestariteokseksi jäi Tapiola (1926), jonka jälkeen syntyi vain Myrsky-näytelmän konserttisarja ja satunnaisia pikkukappaleita.

Tapiola oli New Yorkin filharmonikoiden tilaus. Kuten 25 vuotta aiemmin toisen sinfonian aikaan, Sibelius matkusti luonnostelemaan sitä Italiaan. Työnimellä The Wood alkanut sinfoninen runo muuttui ensin The Forestiksi, lopulta Tapiolaksi. Sibelius oli jo toimittanut materiaalin kustantajalle elokuussa, kun hän pyysi sen sittenkin korjattavaksi. Työ sakkasi: ”Onnettomuudekseni otin vastaan tämän ’tilauksen’”, Sibelius kirjoitti. ”’Myrsky’ ja ’Väinön virsi’ myös ’tilauksia’. Olenko luotu tällaiseen”, hän manasi.

Tapiola valmistui silti hyvissä ajoin ennen tammikuun 1927 kantaesitystä. Koska aihe oli amerikkalaiselle vieras, Sibelius kirjoitti nuottiin selvityksen Tapion merkityksestä suomalaisessa mytologiassa, minkä kustantaja käänsi ja muotoili nelisäkeiseksi motoksi:

Laajalle levittyvät, Pohjolan tummat metsät. Ikiaikaiset, salaperäiset, villejä unia hautovat. Niiden kätköissä asuu Metsän mahtava jumala, ja keijukaiset kutovat taikojansa salassa.

Teksti: Jaani Länsiö

I
II
III
IV
___________

Islantilaisen nykymusiikin elokuvalliset äänikentät ovat levittäneet pohjoista mystiikkaa kaikkialle Euroopan konserttikeskuksiin, mutta Reykjavikissa syntyneen Steingrímur Rohloffin (s. 1971) sävelkieli juontuu toisaalta: keskieurooppalaisesta modernismista ja elektroakustisesta tyylistä, joka lienee perua hänen opiskeluvuosiltaan Pariisin IRCAMissa. Myös Kölnissä ja Pariisin konservatoriossa opiskelleen Rohloffin opettajiin kuuluvat mm. Marco Stroppa, Gérard Grisey ja Krzysztof Meyer.

Käyrätorvikonsertto (2024) syntyi Berliinin filharmonikoiden käyrätorvisektion johtajan Stefan Dohrin aloitteesta pian Berliinissä kantaesitetyn Concerto Grosson (2021) jälkeen. Konserton ovat tilanneet Aalborgin sinfoniaorkesteri, Mecklenburgin Staatskapelle ja Tampere Filharmonia.

Puolituntinen konsertto on kuin maistelumenu, jossa minimalismi, jazz, avant-garde ja romantiikka ilmenevät yhdessä ja erikseen. Ensiosa tunnustelee soittimen eri värejä ja efektejä pisaramaisten äänimattojen yllä. Toinen osa heittäytyy vuoropuheluun, jossa orkesteri vastaa solistin kysymyksiin kaikuina, kunnes musiikki tukehtuu omaan itseensä. Kolmas osa alkaa keskeytyksettä – sykkivä orkesteripohja luo tilan käyrätorven blueshenkiselle aarialle. Tuulen puhuria imitoiva tyhjyys katkeaa finaaliosan väkivaltaiseen kilpajuoksuun kohti aina vain villimmäksi yltyvää huipennusta huutoineen ja karjahduksineen.

Teksti: Jaani Länsiö

I Un poco sostenuto – Allegro
II Andante sostenuto
III Un poco allegretto e grazioso
IV Adagio – Più andante – Allegro non troppo, ma con brio

___________

Musiikinhistorian ehkä sinnikkäimmän vitkuttelijan titteli kuuluu Johannes Brahmsille (1833–1897). Hän käytti ensimmäisen sinfoniansa säveltämiseen lähes 25 vuotta. Ikuisuushanke sai alkunsa vuonna 1853, kun Brahms tapasi vanhemman kollegansa Robert Schumannin, joka kirjoitti hänestä profetiallisen artikkelin musiikkilehteensä. Schumann julisti Brahmsin Beethovenin manttelinperijäksi ja saksalaisen sinfonian toivoksi, vaikka 20-vuotias pianisti ja aloitteleva säveltäjä ei ollut kirjoittanut orkesterille vielä tahtiakaan.

Pian Brahms ryhtyi luonnostelemaan sinfoniaa, mutta valmista ei tullut. Aina kun paperille päätyi jotakin käyttökelpoista, se siirtyi lopulta johonkin toiseen, vähemmän paineistettuun teokseen. Sinfonian sivutuotteina syntyivät muun muassa Pianokonsertto nro 1 (1859), kaksi serenadia (1859) ja Saksalainen Requiem (1868). Brahms ei osannut hyökätä itsekritiikkiä, odotuksia ja Beethovenin haamua vastaan – hän väisteli niitä.

Kun sinfonia lopulta kantaesitettiin vuonna 1876, Brahms oli 43-vuotias ja jo maineensa sinetöinyt säveltäjä. Beethovenin vaikutus etenkin ääriosissa oli niin ilmeinen, että kapellimestari Hans von Bülow risti teoksen pian ”Beethovenin kymmenenneksi”, kun taas kriitikot moittivat Brahmsia mestarin matkimisesta: ensiosan ”kohtalon motto”, finaalin kaiut Oodista ilolle, kokonaisuuden matka mollista duuriin. ”Aasikin sen huomaa”, Brahms kuittasi – eikä osoittanut katumusta.

Teksti: Jaani Länsiö