Pitkät jäähyväiset

Matthew Halls aloitti Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023 ja jatkaa tehtävissään kesään 2027 asti. Hän on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari. Kaudella 2025/26 Halls palaa johtamaan Bergenin filharmonista orkesteria, Viron kansallista sinfoniaorkesteria, Tapiola Sinfoniettaa sekä Tonkünstler-orkesteria Wienin Musikvereinissä. Lisäksi hän debytoi Sinfonia Lahden kapellimestarina.

Halls on tullut tunnetuksi alun perin etenkin vanhan musiikin tulkitsijana. Hän oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

Lue lisää: askonasholt.com/artist/matthew-halls

I-viulu

Johannes Põlda
1. konserttimestari
Kati Tuominen-Heroja
3. konserttimestari tp.
Liina Nuora-Loijas ***
Lea Antola
Maria Garcia Escudero
Raimo Hannikainen
Siri Heinonen
Ivi Ots
István Szalay
Linda Halme tp.
Kaisa Hiilivirta tp.
Erkki Louko tp.
David Seixas tp.
Klaus-Petter Haav tp.
Maija Wesslund tp.

II-viulu

Kaia Voitka *
Heidi Kuula **
Kimmo Tullila ***
Anna Angervo
Heikki Hannikainen
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Ida Nurminen tp.
Josefina Haikarainen tp.
Eevi Pietarinen tp.
Nuppu Komsi tp.

Alttoviulu

Ulla Knuuttila
sooloaltisti tp.
Kata Stojanovic ***
Heili Hannikainen
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Mikhail Slobodyanyuk
Anni Tiainen-Hammo
Iina Marja-aho tp.
Barbora Hilpo tp.

Sello

Kalle-Pekka Koponen
soolosellisti
Risto Rajakorpi *
Simon Svoboda ***
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Panu Saari
Virpi Välimäki
Hannes Jämsä tp.

Kontrabasso

Jarkko Uimonen *
Oskari Hanhikoski **
Joni Armio ***
Tuomo Kinnunen
Juha Kleemola
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen
Aida Salakka tp.

Huilu

Annaleena Jämsä *
Malla Vivolin **
Nina Johnson ***
Seppo Planman
Senja Peltokangas tp.

Oboe

Simeon Overbeck * tp.
Juha Ala **
Nevio Keller ** tp.
Lucía Castillo *** tp.

Klarinetti

Mark Reding **
Janne Pesonen ***
Laure Paris tp.
Jussi Uuksulainen tp.
Hyesoo Kim tp.

Fagotti

Aleksei Dmitriev *
Eri Ikeda **
Ananta Diaz *** tp.
Alan Davidson tp.

Käyrätorvi

Jouni Suuronen **
Pauliina Koskela ***
Ismo Ponkala
Timo Ruskeepää
Erno Toikka tp.

Trumpetti

Xiang Guo *
Tamás Mészáros ***
Laura Vaittinen tp.

Pasuuna

Antti Hirvonen *
Vygantas Silinskas **
Ivan Cheung

Tuuba
Harri Miettunen *

Patarummut

Tiina Laukkanen *
Harri Lehtinen *** tp.

Lyömäsoittimet

Jarmo Niininen *** tp.
Tuomo Oravakangas ***
Tuomas Marttila tp.

Harppu

Kirsti Vartiainen *
Minea Varho tp.

* äänenjohtaja
** vuorotteleva äänenjohtaja
*** varaäänenjohtaja
tp. tilapäinen

Sinfonia nro 9 D-duuri
I Andante comodo
II Im Tempo eines gemächlichen Ländlers
III Rondo–Burleske
IV Adagio

——————–

Taiteilijoiden teosten kautta on vuosisatojen ajan etsitty heijastuksia heidän sisäisestä maailmastaan. Harva säveltäjä tarjoaa tähän hedelmällisempää maaperää kuin Gustav Mahler (1860–1911), jonka kesken katkennut, rakkauden ja tragedioiden sävyttämä elämä tuntuu kulkevan hänen teostensa ääniraitana. Etäältä tarkasteltuna Mahler todella vaikuttaa säestävän elämäänsä erehtymättömällä tarkkuudella: rukkaset sopraano Johanna Richteriltä synnyttivät Vaeltavan kisällin laulut, rakastuminen Alma Schindleriin viidennen sinfonian Adagietton, ja lapsen kuolemaa edelsivät Kindertotenlieder-laulut.

Vuonna 1904 valmistuneesta kuudennesta sinfoniasta alkaen teoksiin on liitetty myös taianomaisia ennustuksia, aivan kuin Mahler olisi sävelillä sinetöinyt elämänsä ja antautunut kohtalon armoille. Muistelmissaan Gustavin puoliso Alma Mahler tulkitsi kuudennen sinfonian kolmea kuolettavaa iskua: juutalaisvihan siivittämät potkut Wienin Valtionoopperasta, lapsen kuolema tulirokkoon ja diagnoosi parantumattomasta sydänviasta, joka viimeistään sammuttaisi säveltäjän elämänjanon. Tämän tulkinnan mukaan myöhemmät teokset – erityisesti yhdeksäs sinfonia (1909) ja kesken jäänyt kymmenes (1910) – olisivat kuolemastaan tietoiseksi tulleen Mahlerin jäähyväiset maailmalle.

Alman muistelmat, virheineen ja epäjohdonmukaisuuksineen, voi kuitenkin laskea jälkiromanttisen mytologisoinnin piiriin. Vaikka antisemitismi rehottikin Wienissä, Mahler lähti Valtionoopperasta todennäköisesti oma-aloitteisesti paremman palkan, helpomman työn ja uranousun perässä. Sydänvika oli alkanut jo lapsuudessa, eikä ollut tähänkään mennessä estänyt häntä nauttimasta elämästä. Vaikka sairaus rajoitti raskasta liikuntaa, se ei merkinnyt välitöntä kuolemanvaaraa; kuihtumisen sijasta Mahler valmisteli New Yorkin Metropolitanin tulevaa kautta ja viimeisteli kahdeksatta sinfoniaansa, josta oli tuleva historian massiivisin orkesteriteos. Lapsen menettäminen oli epäilemättä musertava kokemus, vaikka Mahler oli nuoruudessaan haudannut suurimman osan kolmestatoista sisaruksestaan jo lapsena.

Viimeisten sinfonioiden kuolonaiheet eivät välttämättä siis viittaa ajankohtaisiin pelkoihin, tuonpuoleinen kun on läsnä lähes kaikissa Mahlerin teoksissa riippumatta niitä ympäröineistä myrskyistä: toinen ja viides sinfonia alkavat hautajaiskuvaelmalla, neljäs päättyy jumalalliseen paratiisiin, ja ensimmäinen sinfonia hiljentyy surumarssiksi Jaakko Kulta -laulun mollimuunnelmalla. Yhdeksäs sinfonia ei poikkea teemaltaan, mutta se venyttää hyvästien tunnelmaa entisestään luopumisen, hyväksymisen ja lopullisuuden näkyihin. Silti se kertoo ennen kaikkea eletystä elämästä. Sinfonian ensimmäinen osa alkaa soitinryhmien tuodessa omat aiheensa yhteen kuin sydämenlyönnit, jotka muuttuvat hengitykseksi ja sitten liikkeeksi. Osan aikana kuullaan viittauksia Mahlerin omiin sinfonioihin (1., 3. ja 7.) sekä Johann Straussin valssiin Freuet Euch Des Lebens (Nauttikaa elämästä). Ensimmäisen osan loppuun Mahler raapusti vielä muistiinpanon: ”oi menetetty nuoruus, oi rikkoutunut rakkaus”, joka on kenties huomautus Alman hiljattain paljastuneesta suhteesta arkkitehti Walter Gropiukseen.

Toinen osa matkaa alppikylien maalaisjuhliin, porvariston salonkeihin ja sinfonian historiaan. Se alkaa Beethovenin ja Schubertin suosimalla ländlerillä, jatkuu vauhdikkaalla, mahtipontiseksi kehittyvällä wieniläisvalssilla ja päättyy menuettiin, Haydnin ja Mozartin sinfonioita värittäneeseen hovitanssiin.

Kolmannessa osassa, Rondo–Burleskessa, Mahler on moderneimmillaan ja armottomimmillaan. Riitasointujen täyttämä kiihko on tulkittu nostalgian kritiikiksi, aivan kuin Mahler hakkaisi säpäleiksi paitsi toisen osan naiivit luontokuvat myös sinfonisen nostalgiansa. Hän irvailee Emanuel Chabrierin Suite Pastoralelle ja parodioi Franz Leharin operettisävelmiä. Osan omistuskirjoitus ”Veljilleni Apollon kukkulalla” lähettää happamat terveiset kriitikoille.

Viimeinen osa lainaa Beethovenin Jäähyväissonaattia sekä Mahlerin omia Das Lied von der Erdeä ja Kindertotenlieder-sarjan laulua, joka toteaa: ”Päivä on ihana noilla kukkuloilla.” Viimeinen tahti on merkitty kuin varmuuden vakuudeksi tulkintaohjeella “ersterbend” (kuollen) – aivan kuin musiikki ei yksin riittäisi ilmaisemaan lopullisuutta.

Teksti: Jaani Länsiö