Planeetat

Jan Söderblom (s. 1970) on suomalainen viulisti ja kapellimestari. Hän on kysytty vieras sekä kapellimestarina että äänenjohtajana Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestarin tehtävään hänet nimitettiin vuonna 2014, ja hän hoitaa tehtävää edelleen. Lisäksi hän on Suomalaisen kamariorkesterin ja kolmen vuosittaisen musiikkijuhlan taiteellinen johtaja Suomessa.

Musikaaliseen ympäristöön syntynyt ja oopperan maailmassa kasvanut Jan Söderblom aloitti viuluopintonsa varhain. Hänen ensimmäisiä opettajiaan olivat Géza Szilvay ja Ari Angervo.  Söderblomille on ollut aina selvää, että orkesterin johtamisella tulisi olemaan tärkeä osa hänen työssään muusikkona. Asetuttuaan jo tukevasti uralleen instrumentalistina, hän pääsi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalle Jorma Panulan ja Leif Segerstamin oppilaaksi.

Sittemmin kapellimestarius on ottanut yhä enemmän tilaa hänen rinnakkaisilla työurillaan. Hän on aiemmin toiminut Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana. Oopperakapellimestarina hän on vieraillut Suomen kansallisoopperassa ja Ruotsissa. Hän on johtanut Sport och fritid, Svall ja Anna-Liisa -oopperoiden kantaesitykset. Kriitikoiden kiittämä Veli-Matti Puumalan Anna-Liisan levytys Ondine-levymerkille sai Gramophone-lehden Editor’s Choice -maininnan.

Mikki Kunttu (s. 1971) on kysytty visualisti maailmalla. Hänen useasti palkittu kädenjälkensä näkyy laajasti televisio-, taide- ja musiikkituotannoissa. Kunttu hallitsee suurten areenoiden visualisoinnin sekä taidemuodot oopperasta balettiin ja nykytanssiin. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat koti- ja ulkomaiset huipputaiteilijat ja -ryhmät.

Kunttu on toiminut mm. Cirque du Soleilin päävisualistina ja -valosuunnittelijana Montrealissa, ja hän vastaa myös Kansallisoopperan Ring-sarjan visualisoinnista. Lisäksi Kunttu tekee toistuvaa yhteistyötä Norjan ja Tanskan kansallisbalettien sekä Bostonin baletin kanssa.

Kuntun kädenjälki näkyy myös suomalaisessa tv-viihteessä. Hän on toiminut valo-, screen- ja lavastus- sekä videosuunnittelijana useissa suurproduktioissa ja tv-gaaloissa ja visualisoinut mm. Suomen Euroviisut vuonna 2007. Lisäksi Kunttu visualisoi suomalaisen kevyen musiikin kirkkaimpien tähtien kiertueita ja konsertteja Apocalypticasta Paula Koivuniemeen.

Mikki Kunttu on kysytty puhuja alansa kansainvälisissä kärkitapahtumissa, ja hän luennoi yliopistoissa Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Hänen töitään on palkittu lukuisia kertoja sekä Suomessa että maailmalla. Suomen valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan Kunttu sai vuonna 2005. Työstään englantilaisen koreografin Akram Khanin kanssa hän on pokannut New Yorkissa arvostetun Bessie-palkinnon.

Tampere on Kuntulle erityinen. Hän on työskennellyt Tampere-talossa uransa alkuvuosina ja opiskellut valosuunnittelua Tampereella.

Tampereen Oopperan kuoro on toiminut Heikki Liimolan johtamana vuodesta 1990 lähtien. Se esiintyy vuosittain Tampereen Oopperan produktioissa kotinäyttämönään Tampere-talon Iso sali. Kuoro on kunnostautunut oopperarepertuaarin keskeisen ohjelmiston – Mozartin, Tšaikovskin, Verdin, Wagnerin ja Puccinin – lisäksi myös modernien teosten kuten Dallapiccolan Vangin, Kokkosen Viimeisten kiusausten ja Orffin Carmina Buranan esittämisessä.

Kuoron ohjelmisto ei rajoitu yksin oopperaan, vaan se on esiintynyt myös mm. Espoon Urkuyö ja aaria -illassa 1998 ja 2000 sekä Joensuun Gospel-viikoilla 1999. Vuonna 2001 kuoro teki Jaakko Ryhäsen kanssa levyn Opera Arias. Kesällä 2005 kuoro esiintyi ensimmäistä kertaa ulkomailla Tampereen Oopperan Viimeiset kiusaukset -produktion vieraillessa Prahan Kansallisteatterissa.

Vuonna 2017 Tampereen Oopperan kuoro lauloi menestyksekkäästi Tampereen Oopperan 70-vuotisjuhlagaalassa Tampere-talossa. Vuonna 2018 se hurmasi Olli Kortekankaan säveltämässä kantaesitysoopperassa Veljeni vartija, vuonna 2019 rakastetussa Giacomo Puccinin La Bohémessa ja vuonna 2020 ikimuistoisessa Bizet’n Carmen-oopperassa. Lokakuussa 2021 Tampereen Oopperan kuoro lauloi Santtu-Matias Rouvalin johdolla Verdin Requiem-tuotannossa Tampere-talossa, ja keväällä 2022 kuoro esiintyi Mozartin Taikahuilussa.

Tässä konsertissa esiintyvät Tampereen Oopperan kuoron naisäänet.

Englantilainen Gustav Holst (1874–1934) oli tuottelias säveltäjä, taitava urkuri ja merkittävä opettaja, mutta hänet tunnetaan käytännössä yhdestä ainoasta teoksesta, vuonna 1918 kantaesitetystä Planeetoista. Tämä oli Holstin koko loppuelämää leimannut täysosuma, joka riuhtaisi lontoolaissäveltäjän melkein yhdessä yössä keskelle kirkkaimpia parrasvaloja – vastoin hänen tahtoaan. Ujona miehenä Holst koetti kartella äkkijulkisuutta parhaansa mukaan ja tekikin sen  tehokkaasti. Holst hävisi melko nopeasti teoksineen yleisön puheenaiheista kymmeniksi vuosiksi siitä huolimatta, että sävelsi vielä kymmenisen vuotta aktiivisesti monille merkittäville orkestereille, elokuviin ja oopperataloihin. Planeetoista oli hänen harmikseen tullut kaikkien hänen teostensa mittatikku, jonka ylittäminen muodostui tietenkin ylivoimaiseksi tehtäväksi. Itse hän ei pitänyt Planeettoja parhaana teoksenaan.

Planeetat oli joka tapauksessa poikkeuksellinen teos. Sitä ennen Holst oli harpponut sävelkielestä toiseen. Hänen teostensa tyylillinen ydin perustui kyllä englantilaisille kansanlauluille ja maalaisromantiikalle, samaan tapaan kuin vaikkapa Frederick Deliuksen ja Ralph Vaughan Williamsin teokset, mutta aikalaistensa tavoin myös Holst etsi jatkuvasti uusia vaikutteita. Esimerkiksi naapurimaiden musiikista ja niinkin kaukaa kuin Intiasta, sen musiikista, uskonnoista ja mytologiasta. Vuonna 1909 ja 1910 syntyneet ooppera Sāvitri ja laulusarja Rig Veda -hymnit paljastavatkin kuinka kauas aikansa konventioista Holstin sävelkieli pystyi venymään. Vaikka nekin edustivat taiteellisesti korkeaa tasoa, yleisön tai kriitikoiden suosiota niillä oli turha odottaa.

Karikkoiselle uralleen uutta suuntaa etsinyt Holst matkusti vuonna 1913 säveltäjä Arnold Baxin ja hänen veljensä, kirjailijan ja toimittajan Clifford Baxin kanssa Espanjaan. Etenkin Clifford oli perehtynyt esoteerisiin tieteisiin, kuten teosofiaan ja astrologiaan, ja tutustutti pitkillä patikointireissuilla Holstin syvälle horoskooppien maailmaan. Matkalta palattuaan Holst alkoi ennustaa ystävilleen tähdistä, ehkä harmittomana huvitteluna, ja alkoi vakavissaan suunnitella suurteosta joka perustuisi tähtitaivaan kappaleille.

Aikeensa hän toteutti seuraavana vuonna säveltämällä kahdelle pianolle moniosaista teosta, jossa kaikki planeetat Maata lukuunottamatta esittäytyisivät luonteensa mukaisina hahmoina. Soitinnettuna teos valmistui yli kaksi vuotta myöhemmin nimellä Seitsemän kappaletta suurelle orkesterille. Se kantaesitettiin Lontoon sittemmin tuhoutuneessa Queen’s Hallissa Sir Adrian Boultin johdolla syyskuussa 1918 nimellä Planeetat.

Sarjan ensimmäinen osa, levottomassa 5/4-tahtilajissa marssiva Mars, sodan tuoja (1914) on Holstin tunnetuin ja esitetyin yksittäinen teos. Planeettojen ja varsinkin Marsin musiikille pohjautuu kymmenien tai satojen Hollywood-elokuvien musiikki, etenkin John Williamsin säveltämät Star Wars -elokuvat. Marsia on pidetty Holstin kritiikkinä ensimmäiselle maailmansodalle, mutta teos oli jo valmis sodan alkaessa.

Rauha voi vallita vasta, kun sotaisa Mars on kuluttanut kaiken tuhovoimansa. Venus, rauhan tuoja (1914) levittäytyy ilmakehään flegmaattisesti aiheesta toiseen vanuttelevilla harmonioillaan, jotka tuovat rakkaudellisen vastauksen rytmiä hakanneelle Marsille. Venuksen puhallinharmonioissa kuuluu Holstin ihannoiman ranskalaismuusikin ja Igor Stravinskyn Pariisissa esitettyjen balettien vaikutus.

Merkurius, siivekäs sanansaattaja (1916) valmistui osista viimeisenä. Se on sävellystekninen taidonnäyte, joka soi yhtäaikaa kahdessa sävellajissa ja päällekkäisissä rytmeissä, edustaahan Merkurius ohikiitäviä ajatuksia, muistoja ja äkkinäisiä mielenliikkeitä. Jupiter, iloisuuden tuoja (1914) on sarjan holstilaisin teos, rustiikkeja tanssikohtauksia ja imperialistista jylhyyttä esittelevä englantilaishetki.

Saturnus, vanhuuden tuoja (1915) kuvaa iän kartuttamaa viisautta ja koeteltua totuutta, ihmisen edessä olevaa kohtaloa, jota ei voi paeta. Saturnus on järkevä ja ymmärtää ajan ja paikan rajallisuuden. Musiikki soi hautajaismarssin tavoin kehittäen ja kasvattaen osan alussa kuultuja sointuja. Tätä seuraa jälleen vastakohtainen osa: Uranus, taikuri (1915) on rajoista piittaamaton, kaikkien kuvitelmien tuolle puolen hamuava temppuilija, järjen äänen päihittänyt kaikkivoipaisuus. Veitikkamaiseen musiikkiin on joko sattumoisin tai tarkoituksella päätynyt viitteitä myös Paul Dukas’n sävelrunosta Noidan oppipoika.

Holst päättää sarjan salaperäisesti henkisyyden, intuition ja ideaalien musiikkiin. Neptunus, mystikko (1915) haihtuu materian tuolle puolen, ajan ja paikan ulottumattomiin. Alimpia voimia edustaneen Marsin täydellisenä vastakohtana Neptunuksessa ei ole teemoja, ei hakkaavia rytmejä, ei tulevaa eikä mennyttä aikaa, ei rajoja eikä voimia. On vain kosmisessa tyhjyydessä kelluvia ääniä, jotka kelluvat tyyninä kohti ääretöntä kaikkeutta.

Teksti: Jaani Länsiö