Romantiikan sydämessä

”Norjalainen kapellimestari Tabita Berglund (s. 1989) kuuluu suurimpiin eurooppalaisiin lupauksiin”, otsikoi Helsingin Sanomat vuonna 2021. Berglund on yksi tämän päivän jännittävimmistä ja lahjakkaimmista nuorista kapellimestareista, joka saavuttaa mainetta valppaalla, karismaattisella ja inspiroivalla tyylillään.

Berglund on Kristiansandin sinfoniaorkesterin johtava vieraileva kapellimestari kevääseen 2024 saakka. Sen lisäksi hän vieraille ahkerasti Euroopan ja Amerikan orkestereissa. Kaudella 2023/24 hän debytoi mm. Dallasin sinfoniaorkesterin, Ruotsin radion sinfoniaorkesterin, Bernin sinfoniaorkesterin, Philharmonia-orkesterin, BBC:n Skotlannin sinfoniaorkesterin, Dresdner Philharmonien, Düsseldorfer Symphonikerin, Musikkollegium Winterthurin ja Grafeneggin festivaalien kanssa. Yhteistyössä Philharmonia Orchestran kanssa Berglund tekee debyyttinsä Garsingtonin oopperassa johtamalla Mozartin Le nozze di Figaron uusintaproduktiota.

Viime vierailullaan Tampereella Berglund johti kevään 2022 avauskonsertin verkkokonserttina, ilman yleisöä. Tällä konsertilla hän tekee debyyttinsä elävän yleisön edessä Tampere Filharmonian kanssa.

Berglund valmistui 2019 Norjan musiikkiakatemian orkesterinjohdon maisterikurssilta, jossa hän opiskeli professori Ole Kristian Ruudin johdolla. Alun perin hän on kouluttautunut sellistiksi. 2018–20 Berglund oli Talent Norway -ohjelman tähti, ja hän on saanut aiemmin Gstaadin kapellimestariakatemian Neeme Järvi -palkinnon. 2021 julkaistulla debyyttilevyllään, Berglund johtaa Oslon filharmonikkoja, solistina viulisti Sonoko Miriam Welde. Levy oli ehdolla Norjan Grammyn (Spellemann) saajaksi klassisen musiikin kategoriassa 2022.

Japanilainen Akiko Suwanai (s. 1972) on vakiinnuttanut asemansa kysyttynä viulutaiteilijana. Kansainvälisen Tšaikovski-kilpailun voitto 1990 avasi hänelle kukoistavan uran. Suwanai on esittänyt kamarimusiikkia ympäri maailmaa ja työskennellyt korkealuokkaisten orkestereiden ja kapellimestareiden kanssa.

Viime kaudella orkesterien solistivierailujen lisäksi Akiko teki kiertueen Rotterdamin filharmonikkojen kanssa. Tällä kaudella hän esiintyy muun muassa ensimmäistä kertaa järjestettävällä Kaukoidän klassisen musiikin festivaalilla yhdessä kuuluisan sellisti Istvan Vardain kanssa, sekä palaa maineikkaalle Stresan festivaalille.

Suwanai levytti äskettäin Bachin sooloviululle sävelletyt sonaatit ja partituurit Universal Classics -levymerkille. Hänet tunnetaan myös harvemmin esitettyjen teosten mestarillisista tulkinnoista ja intohimostaan uutta musiikkia kohtaan. Hän on toiminut Tokiossa pidettävän kansainvälisen musiikkifestivaali NIPPONin taiteellisena johtajana kymmenisen vuotta. Festivaali järjestää erilaisia orkesteri- ja kamarikonsertteja sekä tilaa säännöllisesti uusia teoksia ja kantaesityksiä japanilaisilta ja kansainvälisiltä säveltäjiltä.

Suwanai opiskeli Toho Gakuen -musiikkikoulussa Toshiya Eton, Columbian yliopistossa ja Juilliard School of Music-oppilaitoksessa Dorothy DeLayn ja Cho-Liang Linin sekä Berliinin taideyliopistossa Uwe-Martin Haibergin johdolla. Akiko Suwanai konsertoi ”Charles Reade” Guarneri del Gesu -viululla.

I-viulu
Lotta Laaksonen
Riikka Marttila
Liina Nuora-Loijas
Tatevik Ayazyan
Maria Garcia Escudero
Raimo Hannikainen
Siri Heinonen
Katri Nikkanen
Ivi Ots
István Szalay
Vitali Torkkeli
Kati Tuominen-Heroja
Johanna Koponen
Adriana Iacovache-Pana

II-viulu
Kimmo Tullila
Hanna Parviainen
Riitta Hallila
Linda Halme
Heikki Hannikainen
Elina Kilpinen
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Kristine Lilientale-Birzniece
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Sanna Tullila
Anni Ylikallio
Josefina Haikarainen
Kaisa Porra-Hänninen

Alttoviulu
György Balázs
Anni Tiainen-Hammo
Vadim Grumeza
Heili Hannikainen
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Satu Kae
Pia Kukkonen
Iina Marja-aho

Sello
Kalle-Pekka Koponen
Saara Särkimäki
Virpi Välimäki
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Panu Saari
Hannes Jämsä
Tommi Wesslund

Kontrabasso
Jarkko Uimonen
Joni Armio
Juha Kleemola
Pentti Huhtinen
Tuomo Kinnunen
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen
Mika Nikkanen Huilu
Annaleena Jämsä
Malla Vivolin
Nina Johnson

Oboe
Cristian Moré Coloma
Reiko Mori

Klarinetti
Mark Reding
Reetta Näätänen

Fagotti
Aleksei Dmitriev
Lauri Mykrä

Käyrätorvi
Aleksi Mäkimattila
Pauliina Koskela
Ismo Ponkala
Timo Ruskeepää
Vilma Peltonen

Trumpetti
Xiang Guo
Aki Välimäki
Pawel Marciniak

Pasuuna
Vygantas Silinskas
Mikhail Kapustin
Olavi Hostikka

Tuuba
Harri Miettunen

Timpani
Tiina Laukkanen

Lyömäsoittimet
Tuomo Oravakangas
Harri Lehtinen

Romantiikan 1800-luvun suurin alahaara kasvoi kansallisten ominaisuuksien suuntaan. Oman maaperän antimista kasvatettu kuvataide, kirjallisuus ja musiikki hakeutui syvälle myyttien ja sankaritarinoiden ytimeen luodakseen suurta valtiollista kertomusta ja nationalistista ylpeyttä. Säveltaiteessa kansallisromantiikkaa loivat esimerkiksi tšekkiläiset Bedřich Smetana ja Antonín Dvořák, unkarilainen Franz Liszt, puolalainen Frédéric Chopin, englantilainen Edward Elgar, venäläinen Modest Musorgski ja suomalainen Jean Sibelius. Norjan tärkein kansallisromantikko oli Edvard Grieg (1843–1907).

Myös Grieg kutoi kansallista identiteettiä yhdessä kirjailijoiden, etenkin Bjørnstjerne Bjørnsonin kanssa. Yhdessä he olivat laatineet myös keskiaikaisesta kuningas Olav Trygvasonista kertovan oopperan, mutta taiteelliset erimielisyydet jättivät työn puolitiehen. Koska Grieg oli vakaasti päättänyt säveltää näyttämöteoksen, hän etsi uuden kumppanin Henrik Ibsenistä ja tämän näytelmästä Peer Gynt. Vuonna 1876 ensi-iltansa saaneen näytelmän musiikki lienee Griegin tunnetuin orkesteriteos. Itse hän ei ollut siihen tyytyväinen: ”Olin pakotettu tekemään tilkkutäkkiä, enkä missään nimessä saanut ylittää annettuja kestoja”, Grieg kirjoitti. ”Siksi kappaleista tuli lyhyitä.”

Grieg laati yli 90-minuuttisesta kokonaismusiikista kaksi parhaiden palojen sarjaa, joista ensimmäinen lienee soitetumpi: Aamutunnelma maalaa kuvaa Marokon aavikolta heräävästä matkamies Gyntistä, kun taas Åsen kuolema kuullaan hänen palattuaan kotiinsa ja löydettyään äitinsä menehtyneenä. Marokossa Gynt tapaa myös Anitran, joka viettelee hänet tanssillaan. Sarja päättyy Vuorenkuninkaan luolaan, josta Gynt pakenee peikkolauma perässään.

Teksti: Jaani Länsiö

Pjotr Tšaikovskilla (1840–1893) oli sisäänrakennettu draamantaju niin musiikissa kuin elämässä. Esimerkeiksi käyköön hänen kaksi tunnetuinta konserttoaan, jotka syntyivät surkeiden tähtien alla vain ylittääkseen tielleen ladotut esteet vääjäämättömällä matkallaan menestykseen. Pianokonsertto b-mollissa (1875) sai perusteellisen tyrmäyksen pianisti Tšaikovskin esikuvalta Nikolai Rubinsteinilta, jonka oli tarkoitus kantaesittää se Moskovassa. Lopulta teos matkusti Hans von Bülowin kanssa Bostoniin ja sieltä ylistysten kera maailmalle.

Viulukonsertto (1878) valmistui samalla reseptillä. Tšaikovski oli räätälöinyt sen Pietarin keisarillisen orkesterin konserttimestarille Leopold Auerille – tämän tietämättä. Säveltäjä oli vain ilmestynyt Auerin ovelle ja ojentanut tälle valmiin, painotuoreen partituurin omistuskirjoituksella. ”Ensin tunsin syvää kiitollisuutta”, Auer muisteli, ”kunnes tutustuin sävellykseen tarkemmin ja aloin toivoa, että tämä suuri säveltäjä olisi näyttänyt sen minulle etukäteen. Olisimme varmasti säästyneet paljolta harmilta.” Palautteesta pahastunut Tšaikovski vaihtoi omistuskirjoituksen Joseph Brodskylle, jonka kantaesitys Wienissä oli mahalasku. Kriitikko Eduard Hanslick tiivisti: ”Tšaikovskin viulukonsertto esittelee meille inhottavan ajatuksen sävellyksestä, jonka löyhkän voi aistia korvillaan.”

Konserton jälleensyntymisestä on silti lopulta kiittäminen Aueria. Hän editoi viuluosuudet sormille sopivammiksi, viulun soinnille luontevammiksi, musiikin luonnetta ja säveltäjän tahtoa tukevammiksi. Juuri tässä muodossa teos tuli lopulta tunnetuksi historian suurimpiin, kauneimpiin ja esitetyimpiin kuuluvana romanttisena viulukonserttona.

Teksti: Jaani Länsiö

Samana vuonna Jean Sibeliuksen kanssa syntynyt tanskalainen Carl Nielsen (1865–1931) oli aito kansallisromantikko. Hän oli yhtälailla perehtynyt Shakespeareen ja Platoniin kuin skandinaaviisiin myytteihin; musiikissaan hän sitoi yhteen kansallisen ja kansainvälisen, maalaisen ja urbaanin, klassisen ja modernin. Ulkokohtaisesta tyypillisyydestään huolimatta Nielsenin sävellykset pysyivät aikanaan silti vaikeasti lähestyttävinä, eivätkä ehkä vieläkään ole saavuttaneet niin yksimielistä hyväksyntää kuin vaikkapa Griegin ja Sibeliuksen teokset. Nielsenin tärkein perintö on hänen kuusi sinfoniaansa, joista etenkin neljäs (”Sammumaton”, 1916) kuuluu ohjelmistojen keskeiseen ytimeen.

Toinen sinfonia (1902) sai alkunsa kapakassa, jonka seinältä Nielsen bongasi antiikin humoraalioppia esittävän piirroksen. Se oli tavattoman huvittava tekele, eikä Nielsen voinut pidätellä nauruaan, kun hurjaluontoinen koleerikko huitoi miekkaansa tukka pystyssä ja silmät pullistuneena ratsun selässä. Koomisuudestaan huolimatta näky ei jättänyt rauhaan, ja kotiin palattuaan Nielsen alkoi säveltää kuvan esittämiä personallisuustyyppejä neljäosaiseksi sinfoniaksi. ”Itse en toki halunnut huitoa miekallani ilmaa” Nielsen muisteli, ”ja toivoin myös, että yleisö ei nauraisi, ja ettei pilkka osuisi omaan nilkkaani.” Sävellystyö kesti lähes kaksi vuotta. Viimeinen osa valmistui vain noin viikko ennen kantaesitystä.

Nielsen on asetellut neljä luonteentyyppiä klassisen sinfonian muotoon. Kiihkomielinen koleerikko avaa teoksen hurjistuneella ilmeellään, kun taas verkkaisesti reagoiva flegmaatikko tarjoaa toppuuttelevan vastavoiman. Kolmas osa on täynnä maailmantuskaa, melankolikon selittämätöntä ja tukahdutettua kaihoa. Reipas finaali kuvaa sangviinikkoa, ”ihmistä, joka hurjastelee huolettomana kuvitellen, että koko maailma on hänelle avoin.”

Teksti: Jaani Länsiö