PERUTTU: Yön laulu
Osta liput
Taiteilijat ja teokset
-
Israelilaissyntyinen kapellimestari Eliahu Inbal on tamperelaisyleisölle tuttu vieras. Pitkän kansainvälisen uransa varrella hän on toiminut mm. Frankfurtin Radion sinfoniaorkesterin, Venetsian La Fenice -teatterin, Italian Radion sinfoniaorkesterin, Berliinin Konserttitalon orkesterin, Tšekin filharmonikoiden ja Tokion Metropolitan Symphony Orchestran ylikapellimestarina. Tällä hetkellä hän on Taipein sinfoniaorkesterin ylikapellimestari, ja on viime vuosina esittänyt orkesterin kanssa Mahlerin koko sinfonisen tuotannon.
Inbal tunnetaan erityisesti Mahler- ja Bruckner-tulkinnoistaan, ja hän oli ensimmäinen, joka levytti Brucknerin sinfonioiden alkuperäisversiot. Hänen tulkintaansa Mahlerin seitsemännestä pidetään monissa lähteissä sinfonian definitiivisenä levytyksenä.
Berliinissä asuva Inbal ponnisti kansainväliseen maineeseen voitettuaan Cantelli-kapellimestarikilpailun 26-vuotiaana. Hän aloitti muusikonuransa viulistina, ja opiskeli Jerusalemissa sekä Pariisissa mm. Louis Fouretierin ja Oliver Messiaenin alaisuudessa.
Eliahu Inbal vieraili Tampereella viimeksi syksyllä 2018.
-
Gustav Mahler (1860–1911) on suurista säveltäjistä salaperäisimpiä. Hän on eräänlainen mysteeri, jonka todellinen luonne on hautautunut romanttisen historiankirjoituksen, toisen tai kolmannen käden anekdoottien ja puhtaiden väärinkäsitysten alle. Väitetään, että Mahler purki elämänsä tapahtumia sinfonioihinsa. On sanottu jopa, että hänen sävellystensä kohtaukset muuttuivat tosielämän tapahtumiksi, ja että hän tunsi aiheuttaneensa lapsensa kuoleman säveltämällä Kindertotenlieder-laulut ja kutsumalla luokseensa onnettomuuksia sinfonioidensa numeroinnilla. Kuva taikauskoisesta, neuroosiensa sanelemasta nerosta on syvälle iskostunut.
Kohtaloniskuista kirkkauteen
Mahler sävelsi seitsemännen sinfoniansa yhdessä elämänsä käännekohdista. Teos sai alkunsa vuonna 1904. Mahlerin maine säveltäjänä oli hiljalleen kohoamassa ja hänen taitonsa kapellimestarina oli saanut korkeimman mahdollisen tunnustuksen nimityksenä Wienin hoviorkesterin ylikapellimestariksi. Hänen vaimonsa Alma oli juuri synnyttänyt pariskunnalle toisen tyttären. Mahler eli onnellisia aikoja, ja oli juuri saamassa valmiiksi väkivaltaisia yhteenottoja viljelevän kuudennen sinfoniansa, josta oli tulossa vahvasti tarinallinen teos. Musiikki kuvailee säveltäjä-sankarin seikkailuja haasteesta toiseen, mutta vastoin yleisiä sankaritarinoita Mahlerin päähahmo kuolee lopussa. Kuudes sinfonia päättyy kolmeen suuren vasaraniskuun, jotka merkitsivät sankarin lopullista kuolemaa.
Sattumalta Mahler joutui myös tosielämässä kolmen musertavan iskun uhriksi pian kuudennen sinfonian valmistuttua. Ensin hänen nuorin tyttärensä kuoli tulirokkoon, sitten Mahler itse sai lääkäriltä diagnoosin vaarallisesta sydänviasta, ja pian hänet myös savustettiin Wienin orkesterin ylikapellimestarin paikalta antisemitistismiltä haiskahtavin verukkein. Väitetään, että Mahler olisi myöhemmin poistanut viimeisen ja tappavan vasaraniskun kuudennen sinfoniansa finaalista välttääkseen niiden yhdistymisen tosielämän tapahtumiin.
Tarina kohtaloaan vastaan kamppailevasta säveltäjästä on kiehtova, mutta todennäköisesti sepitettä. Totuus on, että Mahlerin sinfonioiden elämäkerrallisuus on pitkälti hänestä kerrottujen anekdoottien varassa, eikä ole lainkaan varmaa, että yksikään hänen teoksensa viittaisi suoraan ulkomusiikillisiin tapahtumiin. Emme kunnolla tunne hänen sävellyksiensä perimmäisiä tarkoituksia, niitä synnyttäneitä olosuhteita, hänen todellisia ajatuksiaan tai taikauskonsa syvyyttä. Jopa kuudennen sinfonian vasariniskut lienevät puhtaasti musiikillisia elementtejä, joille hänen leskensä Alma vain keksi kiehtovamman syntytarinan miehensä kuoltua.
Kaikesta huolimatta etenkin seitsemännessä sinfoniassa voi kuulla poikkeuksellisia leikkauksia valosta varjoon, kenties myös suurta epävakautta ja paniikinomaista tarttumista elämän syrjään, mikä lopussa purkautuu positiivisuuden ylistykseen kirkkaudessa.
Seitsemäs, sinfonioista erikoisin
Kuudetta sinfoniaa lopetellessaan Mahler oli jo luonnostellut seitsemännen sinfoniansa toista ja neljättä osaa, jotka kantavat nimeä Yömusiikkia. Seitsemäs ehti kokonaisuudessaan valmiiksi jo ennen kuudennen kantaesitystä, mutta Mahler teki siihen vielä muutoksia surunsa keskellä. Ehkä sinfoniasta oli todella tulossa terapeuttinen työ, jolla Mahler maalaisi itselleen muistutuksen elämää kannattelevasta voimasta. Seitsemäs sinfonia ei olisi silti tarinallinen, vaan tunnelmallinen – tummanpuhuvan kuudennen sinfonian valoisa vastakappale. Se olisi vääjäämätön matka keskiyön synkkyydestä kohti kirkkautta.
Seitsemäs sinfonia lienee Mahlerin teoksista kryptisin. Sen yhteensä viidessä osassa hän vie kontrastit kaikista pisimmälle niin tempojen, orkesterivärien kuin sävellajienkin suhteen. Ei siis ihme, että 1900-luvun musiikin rajojen rikkoja Arnold Schönberg ylisti sitä Mahlerin parhaana teoksena, ja että kapellimestarit kautta linjan pitävät sitä yhtenä historian hankalimmista johdettavista. Kompleksisuudestaan huolimatta sinfonia on rakenteeltaan johdonmukainen: sonaattimuotoinen ensimmäinen osa luo sille muodollisen perustan, kolme väliosaa kuvaavat yöllisiä tunnelmia, finaali johdattaa kohti kirkasta päivää.
Mahlerin ystävät kutsuivat seitsemättä toisinaan ”yölliseksi vaellukseksi”, ja erään aikalaismuistelun mukaan Mahlerin innoittajana olisi pikemminkin Rembrandtin maalaus Yövartio. Nykyään sinfonia tunnetaan lisänimellä Yön laulu.
Ensimmäisen osan sanotaan ilmestyneen Mahlerille tämän soudellessa Wörtherseen järvellä. Sen musiikki on poikkeuksellisen kromaattista ja harmoniat jopa Mahlerin mittapuulla rohkeita. Toinen osa, Nachtmusik I juoksuttaa esiin sarjan erilaisia marsseja ja tansseja rondo-muodossa. Kolmannen osan Scherzon esitysohje ”varjoisasti” kertoo tunnelmasta olennaisen: musiikki kulkee yön hämyisimmissä kolkissa aavemaisten melodioiden säestyksellä. Neljäs osa Nachtmusik II luo edelliselle osalle valoisan vastakohdan, ja serenadinomaisten kitaran ja mandoliinin osuudet tuovat musiikkiin myös ripauksen ihmisläheisyyttä. Suurellisesti huipentuva Finaali on Mahlerin kaikki sinfoniat mukaan luettuna merkillisin. Yön pimeys on vihdoin selätetty, tilalla on jopa groteskin kirkas päivänvalo, jossa lehmänkellot kilkattavat. Kenties satiiriksikin tarkoitetussa osassa voi kuulla lainauksia Wagnerin Mestarilaulajista, Leharin Iloisesta leskestä ja Mozartin oopperasta Ryöstö Seraljista.
Teksti: Jaani Länsiö