Perinteinen Puistokonsertti soi elokuussa Tampereen Sorsapuistossa – solistina loistaa baritoni Ville Rusanen


Tampere-talo, Tampere Filharmonia ja Tampereen Sähkölaitos järjestävät perinteisen Puistokonsertin Tampereen Sorsapuistossa lauantaina 6. elokuuta klo 18. Tampereen kulttuurisyksyn avaava koko perheen maksuton puistotapahtuma tarjoilee yleisölle orkesteriklassikoita ja suomalaisia yksinlauluja. Konsertin johtaa tuttuun tapaan Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali.


”On hienoa, että pääsemme taas nauttimaan yhdessä ja täysillä klassisesta musiikista Sorsapuistossa järjestettävässä konsertissa. Ja on ollut hienoa huomata, miten tamperelaisyleisö on ollut mukana koko kauteni ajan”, iloitsee Rouvali, jolle Puistokonsertti avaa hänen viimeisen ja samalla 10. kautensa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina.


Konsertin solistina esiintyy monipuolisista oopperarooleistaan tunnettu ja merkittävää kansainvälistä uraa luova baritoni Ville Rusanen. Rusanen johdattaa kuulijat kesäisten suomalaisten yksinlaulujen pariin muiden muassa Leevi Madetojan, Toivo Kuulan ja Erkki Melartinin tutuin sävelin.


”Tampereen Sähkölaitoksella on ollut ilo ja kunnia tukea Puistokonserttia jo usean vuoden ajan. Tapahtumapaikkana Tampere-talon kupeessa sijaitseva Sorsapuisto on aivan lyömätön, ja kyllä se on sanottava, että kukaan muu ei voisi loihtia puistoon yhtä musiikillisen yhteisöllistä ja korkeatasoista tunnelmaa kuin kaupunkimme oma Tampere Filharmonia”, Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen kertoo.


Sorsapuiston tapahtuma-alueella on myynnissä kylmää ja kuumaa juotavaa sekä suolaista ja makeaa syötävää klo 21 asti. Ravintola Tuhto palvelee konserttipäivänä klo 12–22 ja tarjoilee tavallisen ruokalistan lisäksi pientä purtavaa, jota voi viedä myös puiston puolelle. Tampere-talon lipunmyynnistä voi konserttipäivänä ostaa tarjoushintaisia lippuja syksyn konsertteihin.


Ennen Tampere Filharmonian esiintymistä DJ Juissi viihdyttää puiston kuulijoita jo klo 15 alkaen. Yleisradio televisioi Puistokonsertin Yle Areenassa suorana klo 18 ja Yle Teema -kanavalla viivästettynä suorana klo 20. Lähetyksen juontaa musiikkitoimittaja ja laulaja Ahti Paunu.


Puistokonsertti toteutetaan konserttiajankohdan mukaisia mahdollisia aluehallintoviraston yleisörajoituksia noudattaen. Järjestäjät noudattavat viranomaisten ohjeita ja suosituksia ja huolehtivat yleisön, esiintyjien sekä työntekijöiden turvallisuudesta.

Lisätiedot


Eija Oravuo
Intendentti
Tampere Filharmonia
Puh. 050 3887133
eija.oravuo@tampere.fi

Mika Nevalainen
Liiketoimintajohtaja
Tampere-talo Oy
Puh. 040 0882 024
mika.nevalainen@tampere-talo.fi