Tampere Filharmonia aloittaa yhteistyön G Livelabin kanssa

G Livelab Tampere ja Tampere Filharmonia aloittavat yhteistyön konserttituotannoissa. Kevätkaudella G Livelabissa nähdään kaksi Tampere Filharmonian ”ykkösringistä” eli konserttimestareista, äänenjohtajista ja soolosoittajista koottua kokoonpanoa, jotka eivät ole ennen konsertoineet yhdessä kamariyhtyeenä. 21. maaliskuuta ja 25. huhtikuuta järjestettävät konsertit ovat nyt myynnissä. Maaliskuun konsertissa kuullaan Olli Mustosen, Dmitri Šostakovitšin ja Felix Mendelssohnin musiikkia ja huhtikuussa Schubertin Oktetto (F-duuri).

”G Livelab on yllättänyt erittäin hienoilla ja monipuolisilla esiintyjillään sekä ohjelmistovalinnoillaan. Siksi yhteistyö G Livelabin kanssa on Tampere Filharmonialle todella tärkeää. Haluamme tarjota yleisölle parasta, siksi esiintymään saapuu Tampere Filharmonian ykkösrinki”, kommentoi Tampere Filharmonian intendentti Juha Ahonen.

G Livelab aloittaa lisäksi lied-konserttien sarjan, joka on kuratoitu yhdessä sopraano Suvi Väyrysen kanssa. 1. helmikuuta kuultavassa sarjan ensimmäisessä konsertissa esiintyvät Tampereen Oopperan Carmen-tuotannossakin nähtävä palkittu bassobaritoni Jussi Juola sekä pianisti Eun Hye Kang, jotka esittävät lied-taiteen klassikoita teemalla ”sankareita ja antisankareita”. Lied-konserttisarja jatkuu syyskaudella 2020.

G Livelab Tampere

G Livelab Tampere avattiin Frenckellin vanhaan pannuhuoneeseen Tammerkosken rantaan elokuussa 2019. Muusikkojen liiton omistaman musiikkiklubin toiminnan ytimessä ovat laadukas ja laaja-alainen ohjelmisto, huippuluokan Genelec-äänentoisto sekä viihtyisän ilmapiirin luova moderni design. 250-paikkaisessa G Livelabissa on tähän mennessä järjestetty noin 60 keikkaa sekä runsaasti yritys- ja yksityistilaisuuksia. Musiikin ehdoilla suunniteltu klubi on uusin G Livelab -brändin alla toimiva keikkapaikka. Vuonna 2016 Helsingissä avattu ensimmäinen G Livelab on nopeasti saavuttanut suosikin aseman pääkaupunkiseudun musiikinystävien keskuudessa.

Kaikki keikat ja lisätiedot: glivelab.fi/tampere