Tampere Filharmonia soittaa Jonne Valtosen uuden elokuvamusiikin satavuotiaan Laulu tulipunaisesta kukasta -elokuvan esityksessä

Säestetyn mykkäelokuvan festivaali Loud Silents avataan uunituoreella elokuvamusiikilla Tampere-talon Isossa salissa perjantaina 12.4. Mauritz Stillerin ohjaama kasvutarina ja luonnonkuvaus Laulu tulipunaisesta kukasta (1919) nähdään suurelta valkokankaalta, ja Tampere Filharmonia soittaa elokuvaan pelimusiikkisäveltäjänä tunnetuksi tulleen Jonne Valtosen uuden musiikin kantaesityksen. Musiikki on Tampere Filharmonian tilausteos. Elokuvasta nähdään rekonstruoitu versio, sillä originaalit tuhoutuivat Svensk Filmindustrin palossa 1941.Elokuvan alkuperäinen ääniraita oli Armas Järnefeltin kansallisromanttiseen tyyliin pienelle kokoonpanolle säveltämä musiikki. Jonne Valtosen uudessa musiikissa käytetään koko sinfoniaorkesteria, jossa ei kuitenkaan ole mukana siihen kuulumattomia soittimia.–Musiikissa on kansallisromanttisista tyyliä mutta myös moderneja elementtejä ja sellaista, mitä voitaisiin ajatella, että nykypäivänä sävellettäisiin kuvaan. Kohiseva-koski on elokuvassa keskeisessä roolissa, ja niin on myös musiikissa, Valtonen kertoo.–Olen itse kasvanut vanhan Hollywood-elokuvan aikana. Niiden rönsyilevää ja värikästä estetiikkaa olen yrittänyt tuoda myös tähän teokseen. Ja ikään kuin 2000-lukulaisen ihmisen näkökulmaa 1900-luvun alun musiikin traditioista. Päähenkilö Olofin teemassa on kuultavissa Richard Straussin tyyliä, ja sitten on jotain viitteitä moderneihin venäläisiin ja Sibeliukseen, kumarruksia eri tyyleihin, mutta kuitenkin niin että olen yrittänyt pitää musiikin omana, Valtonen kuvailee uutta teosta.Jonne Valtosen musiikki seuraa elokuvaa Järnefeltin musiikkia tarkemmin, sillä toisin kuin sata vuotta sitten filmikelojen ja projektorien aikaan, digitaalisessa toistossa elokuvan on mahdollista edetä aina samassa tempossa. Synkronointikohtia tulee kapellimestarin vahdittavaksi normaalia enemmän. Valtosen musiikin kantaesityksen johtaa kapellimestari Günter Buchwald, joka on Bristolin Silents Slapstic -festivaalin musiikillinen johtaja ja Freiburgin filharmonisen orkesterin elokuvakonserttien residenssikapellimestari. Hän on johtanut yli 3000 mykkäelokuvan livesäestyksen.Elokuvan romanttisen kasvutarinan pääosassa on Olavi, kulkuri ja tukkijätkä, jolla on taito hurmata nainen kuin nainen. Hän rakastuu Kyllikkiin, Moision talon ylpeään ja vaikeasti tavoiteltavaan tyttäreen, ja siitä alkaa Olavin taistelu itsensä kanssa. Elokuva perustuu Johannes Linnankosken samannimiseen romaaniin (1906), joka oli aikanaan Suomen ensimmäinen bestseller. Käsikirjoituksen tekivät Stiller ja Harald B. Harald eli Gustaf Molander. Elokuva oli Stillerin rakkaudenosoitus veljessodan kärsineelle Suomelle, ja siitä tuli menestynein pohjoismainen elokuva siihen mennessä. Järnefelt sävelsi elokuvaan ensimmäisen pohjoismaisen elokuvapartituurin. Linnankosken romaanista tuli filmatuin pohjoismainen romaani.Tamperelainen säveltäjä Jonne Valtonen on kansainvälisesti tunnettu pelimusiikin tekijä ja sovittaja. Hänen sovittamiaan kokonaisuuksia ovat esittäneen mm. Tokion Filharmonikot, Lontoon Sinfoniaorkesteri, sekä Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri.–Olen säveltänyt liikkuvaan kuvaan ennenkin, mutta tämä tehtävä on selvästi erilainen. Jo elokuvan kesto (1h 40 min) tarkoittaa säveltäjän kannalta laajaa teosta. Vanha hidastempoinen mykkäelokuva antaa paljon tilaa musiikille. Säveltäjän kannalta teos on elokuva- ja konserttimusiikin välimaastossa, Valtonen kertoo.Pe 12.4. klo 19 Tampere-talon iso saliElokuvakonsertti: Laulu tulipunaisesta kukastaMauritz Stiller: elokuva Laulu tulipunaisesta kukasta (1919)Jonne Valtonen: uusi musiikki elokuvaan, kantaesitys, Tampere Filharmonian tilausTampere FilharmoniaGünter Buchwald, kapellimestariKonsertissa on väliaika noin 50 minuutin kohdalla.Teokset tutuiksi klo 18 Tampere-talossa, vapaa pääsy.Loud Silents Festival 12.-14.4. Tampereella www.loudsilents.com