Tampere Filharmonian vuoden 2018 Nuoret solistit on valittu

Tampere Filharmonia soittaa helatorstaina 10.5. klo 15 kapellimestari Erkki Lasonpalon johdolla Nuorten solistien konsertin, jossa lavalle nousee vuorotellen kymmenen pirkanmaalaista huippulupausta. Esiintyjät valittiin lauantaina 3.2. Tampere-talon Pienessä salissa järjestetystä Nuorten solistien kilpailusta. Kilpailun osallistujat karsittiin videohakemuksia lähettäneiden pirkanmaalaisten musiikinharrastajien ja ammattiopiskelijoiden joukosta. Nuorten opinahjoihin lukeutuvat muun muassa Tampereen Konservatorio, Pirkanmaan musiikkiopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkilinja. Samuel Ahonen (s. 2009), klarinettiReetta Hakala (s. 1997), huiluSonja Herranen (s. 1997), lauluMeri Junttila (s. 2007), viuluSanni Kangas (s. 2004), viuluRuthmariia Lehmuskoski (s. 1998), pianoAki Minkkinen (s. 1995), klarinettiEnna Puhakka (s. 1996), huiluSanni Talvitie (s. 2003), viuluMaissi Uusitalo (s. 1997), marimba Nuorten solistien kilpailun tuomaristossa istuivat Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta, kapellimestari Erkki Lasonpalo, Tampere Filharmonian kontrabasson vuorotteleva äänenjohtaja Petri Mäkiharju ja orkesterin huilisti Seppo Planman. Tuomaristo kommentoi kilpailua seuraavasti: ”Konsertti oli kokonaisuutena mielenkiintoinen, ja solistien joukossa oli todellisia lahjakkuuksia. Yleisestä tasosta voidaan päätellä, että Pirkanmaalla annetaan hyvää musiikinopetusta. Yleisö oli kannustavaa ja konserttien tunnelma oli positiivinen. Toivomme, että kaikki solistit nauttivat konsertista yhtä paljon kuin yleisökin. Valitettavasti kaikki kilpailijat eivät mahdu Nuorten solistien konserttiin toukokuussa, mutta toivotamme jokaiselle solistille edelleen intoa musiikin opiskeluun!”____________________To 10.5. klo 15, helatorstaiTampere-talon Iso sali NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTITampere FilharmoniaErkki Lasonpalo, kapellimestariLiput 25/19/12/6 €Nuoret kuuntelijat 6 €Opiskelijat konserttipäivänä 2 €