Äiti Venäjän laulu ja kaipaus soivat Rahmaninovin kolmannessa sinfoniassa

Tampere Filharmoniaa johtaa kuluvan viikon konsertissa englantilaissyntyinen kapellimestari Michael Francis. Hän työskentelee parhaillaan Floridan Orkesterin taiteellisena johtajana ja saapui Tampereelle entisestä kotikaupungistaan Lontoosta. Tiistain orkesteriharjoituksen päätteksi Francis kertoi tulevan konsertin musiikista seuraavasti:Vuosi 1914 aloitti pahimman ajanjakson, jonka ihmiskunta oli siihen mennessä koskaan kokenut, ensimmäisen maailmansodan. Alban Bergin teos Kolme orkesterikappaletta syntyi vuosien 1913 ja 1915 välisenä aikana. Se on mielestäni Gustav Mahlerin sävellysten jatke, ikään kuin se olisi Mahlerin 11. sinfonia. Siinä on Arnold Schönbergille ominaista sävelkieltä, mutta se on ekspressionistinen, melkein kuin Mahler tapaisi Edvard Munchin.Kun ajatellaan tätä kaikkea, musiikki muuttuu eläväksi. Teoksen kolmas osa kirjoitettiin Sarajevon laukausten jälkeen. Kappaleessa on jännitteinen tunnelma, siinä kuuluu romantiikan ja ekspressionismin kaikuja sekä se synkkyys, jonka on täytynyt olla vallalla Euroopassa tuohon aikaan. Musiikin kieli on aika ajoin hyvin kaunista ja tummaa ja sointivärit ovat upeita. Musiikki todella kuvastaa tilannetta, johon ihmiskunta oli tuohon aikaan päätynyt.Carl Nielsenin huilukonsertto kirjoitettiin kahden sodan välisenä aikana, vain 10–12 vuotta Bergin sävellyksen jälkeen. Nielsen tavoittelee siinä idyllisen paimenelämän kuvausta, jossa huilun roolina on esittää Pania, Antiikin Kreikan luonnon jumalaa, jotakin puhdasta ja luonnosta lähtöisin olevaa. Loistavaa humoristisuutta kappaleeseen tuo vuorottelu, jossa bassofagotti vain tulee ja ”pilaa” kaiken – ja pitää hauskaa.Vakavampi puoli Nielsenin sävellyksessä on se, että hän etsii jonkinlaisia vastauksia silloin vallalla olleisiin ongelmiin. Silloin ei tietenkään vielä tiedetty, että toinen maailmansota on tulossa, ja oltiin vasta toipumassa ensimmäisestä. Tästä huolimatta huilukonsertto on erittäin viehättävä kappale ja hyvin virtuoosinen sekä orkesterille että solistille. Johdan sen nyt ensimmäistä kertaa ja odotan sitä innolla! Illan solistiin, Adam Walkeriin, tutustuin työskennellessäni Lontoon sinfoniaorkesterissa, jossa olemme esittäneet musiikkia yhdessä jo monen vuoden ajan.Illan päättää Sergei Rahmaninovin kolmas sinfonia, joka on mielestäni kiinnostava. Se sävellettiin vuosien 1935 ja 36 aikana. Rahmaninov muutti pois kotimaastaan Venäjän bolsevikkivallankumouksen aikana eikä koskaan palannut. Uskon, että se oli hänelle aina suurta tuskaa tuottava muisto. Lähtiessään hänen täytyi luopua unelmastaan tulla säveltäjäksi ja muuttua samalla kokopäiväiseksi esiintyjäksi. Hän ei koskaan oikeastaan toipunut Venäjältä lähdöstään. Siksi musiikissa voi kuulla gregoriaanisia kaikuja – Äiti Venäjän laulun.Rahmaninovin toiseen sinfoniaan verrattuna kolmas sinfonia on epätavallinen. Se koostuu ikään kuin sarjasta episodeja, erityisesti sen toinen osa, jolla on paljon yhtäläisyyksiä Nikolai Rimski-Korsakovin sinfonisen runon, Šeherazaden, kanssa. Tulee tunne, että kerrotaan pieniä tarinoita. Muistot ovat hyvin ilmeisiä. Se on erittäin koskettavaa. Samoin kuin Rahmaninovin Sinfonisissa tansseissa, jotka hän sävelsi myöhemmin, säveltäjä käsittelee kolmannessa sinfoniassaan Venäjältä lähtemisen kokemuksiaan, ja on ymmärtänyt, ettei aio koskaan palata sinne takaisin.Musiikki on tietenkin aivan upean kaunista, kipeän koskettavaa ja kauhistuttavan virtuoosista. Ja koko ajan taustalla ovat kuolema ja luurangot. Kappaleen loppu jättää kuulijan pohtimaan, onko loppu oikeasti onnellinen, onko onnellisuus pakotettua vai mistä on kysymys. Se on sisällöltään erittäin voimakas teos ja Tampere Filharmonia soittaa sen upeasti.