Stanley Leonardin Fanfaari avaa Tampere Filharmonian kevään Faunien iltapäivä -kamarimusiikkisarjan

Tampere Filharmonian 23-vuotias kamarimusiikkisarja Faunien iltapäivä käynnistyy Johannes Brahmsin (1833–1897) ja Aleksandr Glazunovin (1865–1936) sykähdyttävillä teoksilla kuluvan viikon sunnuntaina. Avausmusiikkina kuullaan yhdysvaltalaisen patarumpalin Stanley Leonardin (s. 1931) valoisa Fanfaari ja Allegro, jonka tulkitsevat Alessandro Chiavetta, trumpetti ja Peter Fodor, patarummut.

Glazunovilta esitettäväksi on valittu kolmas jousikvartetto, jonka elementteinä on muun muassa vanhoja ylistyshymnejä ja erilaisia kansantansseja kuten trepak, polka, krakowiak ja hopak. Teos onkin saanut lempinimen Slaavilainen kvartetto.
–Musiikissa on runsasta sointia, kauniita melodioita ja vauhdikkuutta. Kahdessa ensimmäisessä osassa Glazunov käyttää slaavilaisia teemoja romanttiseen tyyliin, kolmannessa osassa alkaa olla jo hieman kansanmusiikin poljentoa ja viimeinen osa, Slaavilaiset juhlat, onkin silkkaa hurjastelua. Tämä harvemmin esitetty kvartetto on ehdottomasti kuulemisen arvoinen, kertoo viulisti Lotta Laaksonen.
Hän soittaa kamarimusiikkia tällä kertaa viulisti István Szalayn, alttoviulisti Anne Korhosen ja sellisti Maija Juutin kanssa. He ovat esiintyneet yhdessä Faunien iltapäivissä jo usean vuoden ajan.
–Olemme kavereita keskenämme, ja on mukavaa soittaa yhdessä, Laaksonen lisää.

Konsertin päättää 1800-luvun suuriin säveltäjiin kuuluvan Brahmsin pianokvartetto nro 3, jonka esittävät Adriana Iacovache-Pana, viulu, Lauri Savolainen, alttoviulu, Joona Pulkkinen, sello ja Hanna-Leena Savolainen, piano. Brahms kirjoitti elinaikanaan runsaasti kamarimusiikkiteoksia, ja pianokvartetot kuuluvat niistä suosituimpiin. Vuonna 1875 valmistunutta kolmatta pianokvartettoa kutsutaan myös Werther-kvartetoksi Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset -teoksen mukaan.

Timo Ruskeepään uusi teos Articles for five kantaesitetään maaliskuussa

Kevään aikana Tampere-talon Pienessä salissa soi kaikkiaan neljä Faunien iltapäivä -konserttia, jotka juontaa orkesterin vs. apulaisintendentti Elina Aho-Kuusama. Helmikuun 10. päivänä sarja jatkuu Brahmsin ja Schubertin musiikilla. Maaliskuun lopussa järjestettävässä kolmannessa konsertissa on luvassa Timo Ruskeepään teoksen Articles for five kantaesitys, jonka soitinvalikoima on tavallista erikoisempi: piano saa seurakseen tuplatorven, wienintorven, luonnontorven sekä tenori- ja bassowagnertuuban. Kantaesityksessä on säveltäjän lisäksi mukana neljä Tampere Filharmonian käyrätorven ääniryhmän soittajaa ja siis säveltäjän työtoveria. Ruskeepää itse on toiminut Tampere Filharmonian käyrätorvistina vuodesta 1985. Articles for fiven lisäksi ohjelmassa on Schubertin klassikkokvartetto Tyttö ja kuolema sekä John Adamsin musiikkia.

Faunien iltapäivän ohjelma suunnitellaan yhteistyössä muusikoiden kanssa, jotka ehdottavat konsertteihin teoksia ja kokoonpanoja. Lähes kaikki kamarimusiikkisarjan esiintyjät ovat Tampere Filharmonian omia muusikoita. Sarjan päätöskonsertissa huhtikuussa kuullaan armenialaissyntyisen Arno Babajanianin pianotrio sekä Alfred Schnittken musiikillinen vitsailu Moz-Art. Viimeisenä teoksena soi Mozartin puhallinserenadi nro 12 c-molli, joka tunnetaan myös lempinimellä Yömusiikki.

 

Faunien iltapäivä -kamarimusiikkisarja

Konsertit 20.1., 10.2., 31.3. ja 28.4. Tampere-talon Pienessä salissa klo 15.
Liput 12/6 € Tampere-talon lipunmyynti, Kulttuurimyymälä Aplodi, Lippupisteen toimipisteet ja www.lippu.fi (Lippupisteellä hintoihin lisätään palvelumaksu.)​
Kamarimusiikkisarjalippu: neljä Faunien iltapäivä -konserttia 36/18 € (norm. 48/24 €). Etu on voimassa Tampere-talon lipunmyynnissä kevään ensimmäiseen Faunien iltapäivä -konserttiin saakka.
Nuoret kuuntelijat: Tampere Filharmonian Nuori kuuntelija -klubiin liittyneet (15–26-vuotiaat) pääsevät Faunien iltapäivä -konsertteihin 0 euron hintaisella lipulla. Etu voimassa Tampere-talon lipunmyynnissä. Klubin jäsenyys on ilmainen.